Isänpäivän kato

Täällä kävi kato isänpäivänä.

Vauva herätti viideltä, eikä pienistä nukutusoperaatioista ollut moksiskaan. Joten, seiskan maissa jätin pojan höpöttelemään käsilleen ja lähdin paistamaan Teelle pekonia isänpäivän kunniaksi.

Kahvi porisemaan, pekonileivät kokoon ja lasten kanssa suunnattiin laulamaan. On tainnut äidin kasvispainotteinen ruokavalio tehdä tehtävänsä, sillä kauan jääkaapissa oikeaa tilaisuutta odottavat pekonit jäivät syömättä. Maku oli kuulemma "kummallinen".

Toisin kuin monessa muussa perheessä isänpäivänä, meillä oli äiti, joka painui Ruunen päikkäriaikaan takaisin sänkyyn poika kainalossa vetäen peittoa korville.

Pojan herättyä tunnin päästä Tee meni jatkamaan unia, kun äiti ja muksujen käydessä täyskärin leipomisen kimppuun.

Heräteltiin Tee lounaalle ja sen päätteeksi keitettiin kakkukahvit. En taas muistakaan, milloin viimeeksi muksut olisivat sellaista haipakkaa pistelleet pastaa kitusiinsa, kakku silmissä kiiltäen.

Olihan se pakko maistaa ihan pieni pala. Vähän vain otti pannuun, että sen enempää en uskaltanut. Oli nimittäin onnistuneen oloinen ja jopa ei-niin-kakun-perään-Teekin kehui aikaansaannostamme.

Puhelu papalle onnentoivotuksin kera ja pian muu perhe olikin sopinut lähtevänsä isovanhemmille, kun äiti ja Ruune jäisivät kotiin. Nopea vilkaisu veeärrän sivuille, lippujen osto ja kamat reppuihin. Nopea soitto vielä vaarille onnitteluiden kera ja muu perhe hävisi ovesta, äidin jäädessä rauhoittelemaan naama punaisena kiljuvaa kuopustansa.

Tarkoitus oli viettää ihan toisenlainen isänpäivä, mutta joka olisi todennäköisesti ollut aika opiskelupainotteinen joka tapauksessa. Nyt ei oikein osaa nauttia "vain olemisesta", sillä deadline lähestyy ja homma on pakko saada pulkkaan ihan lähipäivinä. Eilen varastettiin iltapäivä luonnotieteelliseen, kunnes pian jo kiiruhdettiin kotiin, jotta Tee pääsisi kirjoittamaan.

Täällä yks jos toinenkin odottaa jo kovasti, että homma olisi ohi. Viimeiset viikot ovat olleet varsin intensiivisiä, ja loppukiriväsymys painaa itse kutakin. Onneksi on nuo isovanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät auttamaan. Molemmilla puolilla kun vielä muistavat hyvin sen ajan, kun jaloissa pyöri monta pientä ja hommaa piisasi useammallekin käsiparille.

Kieltämättä, en ole edes uskaltanut ajatella tammikuun jälkeistä elämää, kun paluu "normaaliin" arkeen tulee eteen. Toivonpa vain, että saadaan oikein vähäluminen talvi, sellainen, että selvittäisiin haalareilla ilman välipukemisia, tiet olisivat sulia ja puistossa voisi tehdä muutakin kuin rämpiä hangessa tai seisoa tönöttää sillä ainoalla auratulla pläntillä. nimim. Inhoan Talvea.

Luonnontieteellisesssä keskusteltiin mm. eläinten syömisestä.

Kotimatkalla.

Isälle onnea!

Ruune vetäisi historialliset 4 tunnin päikkärit kun muu perhe hävisi paikalta.

Kattilallinen couscousia ja katkarapuja, hyvää tuli!

Ehdin jo vähän innostua, että sontikka on löytynyt kun tämän näin! Joku perheestä koristellut kuitenkin vain kukkakeppiä.