lauantai 28. syyskuuta 2013

Hiio Hoi! Maitojunalla takaisin!

Ei, ei, ei. Ei ole minun juttu suljettu blogi.

Olo on vähän kuin olisi suljettu rappusten alle komeroon samalla kun muut pitää kinkereitä talossa.

Tai siltä, kuin kirjottaisi päiväkirjaa vihkoon, joka unohtuu jonnekin laatikoiden syövereihin ja vuosien päästä muuton yhteydessä lentää uuniin muun roskan seassa (niinkin kun on muutamia kertoja tapahtunut).

Joten kun kaksi vuotta sitten aloitin kirjoittamaan avoimesti, saa se jatkuakin. En vain osaa kokeiltuani mieltää tätä rakasta blogiani piiloon. Sellainen sen kai olisi sitten pitänyt olla alunperinkin.

Joten kun tietyt asiat mietitytti, muutetaan sitten niitä, eikä blogin olemassaoloa.

Jatkossa siis pelkkiä loittonevia selkiä, merkityksettömiä kukkasia, kuihtuneita lehtiä, pieniä pulleita sormia ja sukkahousuja.












10 kommenttia:

  1. Huh, meinasin sulle jo laittaa viestiä, että en saanut koskaan kutsua suljettuun blogiisi. :-D Asia ratkesikin jo! Loitonevat selät ovat ihan hyviä. Sisältö ratkaisee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh:( Laitoin siihen muumitalossa osoitteeseen. Onkohan tullut joku virhelyönti...?

      Poista
  2. tiiätkö,mulla on kans ollu salasanan takana ja vain kutsuttujen joukossa blogi...Luovuin siitä,ku koin ihan turhaksi yksinään kirjuutella arkeani ilman kommentteja.Nyt tuntuu kivalta,ku lukijoitaki on paljon,vaikka epäilenpä ett siitä joukosta ei puoliakaan oo niitä,jotka kommentoi...Pääasia,ett saan kirjottaa just sillai ku itestä parhaimmalle tuntuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Tuo olo, että "muut juhlii ja itse on suljettu komeroon" taitaa juuri olla sitä olotilaa.

      Poista
  3. Kiva kun blogi ei muuttunut suljetuksi. Olen kovasti tykännyt lukea sun blogiasi. Kirjoitat niin aidosti.

    Elli

    VastaaPoista
  4. Oon myös miettiny blogin kohtaloa et laitanko suljetuksi vai lopetanko kokonaan
    kun on niin laiska kirjoittelmaan ja toisaalta en voi kirjoitella niin
    avoimesti kun ehkä haluiasin. Päätin kuitenkin taas jatkaa ja kirjoitella
    silloin kun huvittaa ilman stressaamista. Blogi sisältää niin paljon muistoja ja jos suljetuksi laittaisin niin varmaan
    unohtuisi koko blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistakin, että puhuit joskus tuosta.

      Niinhän se on, ei turhaa stressiä, kirjoittaa kun siltä tuntuu. On se sitten (ehkä) kiva muisto (vaikka jotenkin epäilen, että tuleeko niitä koskaan jälkikäteen luettua...)!

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.