tiistai 12. marraskuuta 2013

"Älä kuvittele ittestäs liikoja"

Ollaan kotona pyritty, ettei lasten kuullen puhuttaisi arvostelevasti omasta ulkonäöstään. Tai muidenkaan.

Sitten tuli päivä, kun Tee istui koneella ja itse tulin vessasta, ajatuksissani tokaisten:

"Tää on eka kerta, kun tuntuu, ettei tuo pömppö häviä tuosta synnytyksen jälkeen."
Ja nappasin vatsamakkarasta kiinni.

"No ei pidä olla liian ankara itselle. Kyllä se siitä ajan kanssa." Tee lohdutti.

Käännyin, ja näin Tytyn istuvan sohvalla, paita vedettynä navan päältä pois ja puristaen vatsaansa pienten käsien välissä. Kasvoilla oli mietteliäs ilme.

Näky pamahti kuin moukarilla vasten kasvojani.

"Mutta on meillä molemmilla tytöillä aivan ihanat ja nätit mahat!" Julistin ja menin halaamaan Tytyä, joka selvästi ilahtui.

Tuon jälkeen olen lisännyt ulkonäkökehuja lapsia kohtaan valtavasti, sanoen sen heille suoraan. Tuo näky oli nimittäin kammottava ja jäi selvästi mieleeni. Vanhempien puheet vaikuttavat niin paljon jo ihan pieniinkin ja siihen, kuinka itseensä suhtaudutaan.

En muista, että omaa ulkonäköäni olisi lapsena ollessani kehuttu. En ainakaan muista, että kukaan olisi sanonut, että "oletpas sinä nätti" tai että " olet kaunis tyttö." Kerran ainoastaan muistan papan tädin saunassa tokaisseen minulle, että "tuleekohan sinusta missi kun sinulla on luomi olkapäässä?" En tiedä mikä tuo luomi juttu oli, mutta olen ollut reilusti alle kouluikäinen ja se kehu (jona siis otin sen) on jäänyt todella kirkkaasti mieleeni.

15- vuotta ollessani oli lähdössä tätini kanssa ensimmäistä kertaa ulkomaille. Sivukorvalla kuulin, kun tätini selitti, että kun hänen ystävänsä, tulevat matkakumppanit olivat nähneet valokuvani, olivat he sanoneet minua kauniiksi, ja minusta pitäisi pitää reissussa huolta, ettei paikalliset miehet nappaisi mukaansa.

Ja muistan tuolloin, huonolla itsetunnolla varustautuneena teininä ajatelleeni, että " ehkä mä en sitten olekaan ruma."

En tiedä, olisiko itsetunto ollut parempi, jos edes joskus olisi saanut kuulla vanhemmiltaan olevansa nätti. Olisiko luodut ihannekuvat ulkonäöstä vaikuttaneet itseeni vähemmän, jos olisin tuntenut olevani kaunis sellaisena kuin olen? Muistan nimittäin olleeni ensimmäistä kertaa laihdutuskuurilla ala-asteella. Näin aikuisena ajateltuna: järkyttävää.

Meillä kehutaan paljon lapsia, mutta jostain syystä harvemmin jaellaan ulkonäköön liittyviä kehuja, vaikka niitäkin tulee sanottua. Onko se siis se perinne, mikä on tullut omilta vanhemmilta? En ajattele typerää vanhanaikaista sanontaa lainaten, että "lapsi voi ylpistyä jos sitä kehutaan." Päinvastoin. Hyvän itsetunnon pohja on se, että saa arvostusta, kiitosta ja kehuja.

Mutta ulkonäköön liittyvät kehut ovat selvästi huutaneet tyhjyyttä ollessani lapsi. Ennemminkin muistan isäni kommentin, että "luuletko olevasi joku prinsessa kun ravaat jatkuvasti suihkussa lotraamassa sen veden kanssa?" Kuvastaa hyvin juuri sitä, että "älä kuvittele olevasi jotakin mitä et ole."

Mummoni, joka usein lapsena ollessani viljeli harmaita ja ankeita perisuomalaisia fraaseja ( "rumat ne vaatteilla koreilee", "vaatimattomuus kaunistaa", "kell onni on, se onnen kätkeköön", "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", "itku pitkästä ilosta", "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"...) tokaisi kerran Tytystä, että "onpas se ylpeä!" Olisi mieli tehnyt läväyttää korville! Se, että vuoden ikäinen tyttäreni nautti selvästi saamastaan huomiosta ja kehuista, oli mummoni mielestä väärin (sanomattakin selvää, että olen ihan onnellinen suht pitkästä välimatkasta ja harvoista tapaamisista).

Joten, onko se ihme, että oma itsetunto on lapsena ollut huono, on yrittänyt piiloutua suurten vaatteiden alle ja hävennyt omaa olemustaan, kun ympärillä on ollut ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet kärsimyksen, vakavuuden ja kovan työnteon olevan ne tärkeimmät asiat? Kaikki muu, kuten ulkonäköön liittyvät asiat ovat jonninjoutavaa, eikä itsestä kannata kuvitella liikoja?

Joka tapauksessa, tuo sukupolvien perintö loppuu ainakin meidän kohdalla tähän. Lapseni ovat kauniita, ihania ja aivan upeita sellaisina kuin he ovat. Ja kunhan he tulevat kotiin, aion napata molemmat syliin ja kertoa tämän heille. Ja huomenna taas uudestaan.

Kehukaa lapsianne!
Ja toisianne!

18 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja niin naulan kantaan! Minulla on samankaltaiset muistot lapsuudestani kuin sinulla, asenne vanhemmilla oli että ulkonäöllä ei ole mitään väliä eikä sitä siis tarvitse kehuakaan. Jos puunasin itseäni teininä ennen jonnekin lähtöä tuli äidiltä kommentti että kuka sinua siellä katselee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, tuokin! En muista että kukaan olisi minulle sanonut, mutta muistan mummoni laittaneensa itseänsä juhlakuntoon. Ja ihan kuin olisi tajunnut "puunaavansa liikaa", tokaisi "no kuka minuu nyt siel kattelee" ja lopetti.

      Varmaan silloin sodan aikana ja heti sen jälkeen on ollut muut asiat mielessä ja juontuu jostakin sieltä, että itsensä laittaminen on turhamaista..

      Poista
  2. totta,vanhan kansan sanonnat voivat toiset olla aika lannistavia :( itse tiedän ett oikeasti olis painoa pudotettava,mutta oon sanonu ett itepä omat läskini kannan...mutta eipä ihme jos syömis-häiriö on vakava sairaus:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, on aika lannistavia ja ihmisiä mitätöiviä sanontoja.
      Ja ei tosiaan muita pitäisi toisten koko häiritä, on sitten isompi tai pienempi, eikä pitäisi joutua selittelemään omaa olemustaan. Kunhan on itse tyytyväinen, niin se on pääasia.

      Poista
  3. Itse yritän kanssa olla tarkka mitä suustani päästän, mutta joskus meinaa Aadan kuullen lipsahtaa jotain. Tyttöjen kanssa varsinkin saa olla niin tarkka mitä sanoo ja mitä ei. Aada tokaisin yksi päivä, että hänestä on ihana kun me kehutaan sen ripsiä. Neidillä on paksut, pitkät, mustat ripset, kateellinen olen :)

    Minua ei ole paljoa kehuttu. Tuntuu, että enemmän just toisin päin vanhempani. Omaan kropan joka olisi hoikka jos en söisi mitään hyvää ja liikkuisin sikana. Meidän suvussa kaikki mitä syö näkyy ja masua ei ole littana. Ihanaa kun oma isä sanoo möhömahaksi ja äitikin vihjaillut jokunen vuosi sitten, että voisi laihduttaa. Raskaana ollessanikin olin iso kuulemma. Thänks! Ettäpä kannustaneet mihinkään harrastustoimintaankaan...

    Hyvästä aiheesta kirjoitit! Ollaan me siis fiksumpia kun omat vanhempamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras palaute tulee tytöltä itseltään siis:)

      Lasten kanssa saa olla kyllä aika tarkka sen suhteen, että mitä suustansa heidän kuullen päästää.

      Kuulostaapa tosi mukavilta kommenteilta omilta vanhemmilta:( Ja sekin, että raskaanaollessa arvostellaan, ei hyvä kyllä yhtään. Ihmettelen vain, että mihin tuollaisilla kommenteilla pyritään? Pitäisikö ne olla kannustimina muutokseen, tarvitsee sellaista sitten tai ei?

      Tosiaan, yritetään olla vähän fiksumpia tässä asiassa:)

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus!

    Täytyykin tänään taas sanoa tytölle, kuinka kaunis hän on! <3

    VastaaPoista
  5. Ihan totta! Kehuminen kannattaa ja vahvalla, terveellä itsetunnolla pääsee pitkälle. Kyllä minä kehun poikiani usein sanomalla heitä komeiksi ja heitän juttua että millähän äiti sitten hätistelee niitä tyttöjä pois poikien ympäriltä :) Ja Joona on aika mainio kun tulee usein sanomaan, että äiti on nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hienolta, että teidän pojat saa sulta paljon kehuja:) Ja selvästi kun niitä kehuja saa, osaa lapsetkin ehkä herkemmin jakaa niitä toisille (Veikalla taas on tapana huomauttaa esim. että "onpas äiti sulla kiva mekko" tai kommentoida ihailevasti esim. jonkin tuntemattoman pukeutumista tms.).

      Poista
  6. <3 ei muuta lisättävää tänään. Salla

    VastaaPoista
  7. Samantyylisiä kokemuksia lapsuudesta. En muista että itseäni olisi ikinä kehuttu ja varsinkin isäni usein sanoikin että toinen isosiskoni on kuin malli. Kyllä se tuntui pahalta.
    Itse olen ihan tietoisesti kehunut kaikkia tyttäriäni ja sanonut myös miehelleni kuinka tärkeää on että varsinkin isä kehuu omia tyttöjään, ainakin jostain olen niin lukenut.

    Valtettavasti sorrun liian usein moittimaan omaa ulkonäköäni lasten kuullen, siinä olisi paljon petrattavaa. Kuitenkin yritän omilla teoillani ja puheillani saada lapsille hyvän itsetunnon ja kerron usein kuinka ihania he ovat juuri sellaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuntunut pahalta:( Itse muistan, miten eräs sukulainen ei koskaan kehunut minua, mutta kun kaverini oli käymässä, puhui jälkeenpäinkin miten siro ja nätti ja ja ja kaverini oikein oli. Tuli itselle sellainen olo, että on ihan romuluinen köntys.

      Tuo, että isä kehuu tyttäriään, on kyllä hirmuisen tärkeää. Sitä olen viime aikoina Teelle sanonut ja ollaankin Tytyn kanssa saatu tiuhaan kehuja;) Ja pojat tietysti siinä ohessa.

      Lastesi mielestä sä olet kuitenkin ihana ja kaunein äiti sellaisena kuin olet:) Yritetään mekin nähdä itsemme sellaisina!

      Poista
  8. Kaikki mitä kirjoitit on täyttä totta. Meillä lapsia kehutaan paljon. Laitoin oman blogipostauksen vähän samasta aiheesta äskettäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että teilläkin kehutaan paljon lapsia. Tuskin sitä voi kovin herkästi liikaa ainakaan kehua.

      Poista
  9. Hyvä postaus ja tykkään muutenkin paljon sun blogista! On totta että pitää muistaa kehua mutta olen myös törmännyt ihmisiin jotka kehuvat lapsiaan Vain ulkonäöstä. Sekään ei mielestäni toimi, koska en halua että lapseni alkaa miettiä myöskään liikaa varsinkaan muiden ulkonäköä(tarkoitan etten halua että alkaisi vaikka kiusaamaan ulkonäön perusteeella). Ymmärrän siis ja olen samaa mieltä mutta halusin myös tuoda tän puolen esille koska mieheni perheessä on kehuttu ja kehutaan niin paljon että tällä hetkelläkin aikuisina ovat itsekkäitä ja arvostelevat pahasti muita. Ei kivaa kuultavaa enkä sitä mallia lapselleni halua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taatusti toimi! Varmasti ainakin luodaan paineita ulkonäön suhteen jos sitä vain kehutaan, siis niin, ettei muulla kuin sillä ulkokuorella ole väliä.

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.