maanantai 25. marraskuuta 2013

Sälää viikon varrelta

Vasta laskin, että viitisen viikkoa reissuun ja nyt ei ole enää kuin reilu viikko! Päivät menee hirveää vauhtia eteenpäin kun on kaikkea mukavaa tekemistä.

Olen saanut hankittua reissuun varten viimeisiä kamoja ja kysellyt kavereilta lainaksi (kuomulliset rattaat, kellukkeet rikkoutuneiden tilalle, puuhakirjat lentokoneeseen, Ruunelle uv-puku (jonka ihana kummi lupasi ostaa joululahjaksi). Jotakin pientä on vielä listalla (mm. kirpparilta muutama kirja), mutta päällisin puolin kaikki suurimmat järjestelyt on tehty.

Tänään "eksyin" Rajalaan katselemaan kameralaukkua. Monet kaupat olen kolunnut läpi, mutta jotenkin 24 euron summa yhdestä pienestä kamerapussista on ihan järjetön hinta. No, Rajalassa ei ollut sen halvempi, mutta 5 vuoden takuu 27 euron laukulle oli sen verran hyvä diili, että päätin sellaisen ottaa.

Siinä laukkuja tutkiessani rupesin vähän vilkuilemaan objektiivejä. Vasta vähän aikaa sitten tokaisin Teelle, että harmittaa kun ei tullut silloin samaan syssyyn ostettua macro-linssiä, jota hän ehdotti.  Reissussa kun saisi taatusti aivan mielettömiä kuvia sellaisella.

Kyselinkin sitten hintoja ja testailin paria huvikseni. Hinnat alkoi kakkosella, joten tiesin, että kauppaan jäisi.

Jostakin myyjä sitten kaivoi esille Sigman objektiivin. Testailin hetken ja kyselin puoliajatuksissani hintaa. Kulmakarvat nousivat pystyyn kun kuulin kohtuuhinnan alennuksella.  Laskeskelut päässä alkoivat saman tien.

Pihalla soitin Teelle.
"Moi."
"Moi."
....
"No mitäs?"
"Totaa..."
"No?"
"Mä vähän tuhlasin."
"Aha!?"
"Kävin katsoo sitä kameralaukkua ja ostin sitten objektiivin, millä saa kunnon macrokuvia. Ei ollu paha hinta kun oli tarjouksessa seliseli seliseli..."
.......
"No, mitä tuohon nyt enää vois sanoa?"

Harvemmin meillä tehdään isoja hankintoja toiselta kysymättä. Tämä nyt oli sellainen (ja toinen ne viime keväiset parvekekalusteet, jotka kesäkuussa jo olivat "tosi hyvä hankinta!"), sillä Tee tulee taatusti olemaan yhtä tyytyväinen tähän kuin minäkin.

Lauantaina juhlittiin uutta sukulaistyttöä. Olin aivan ällikällä lyöty ja häkeltynyt, kun meitä pyydettiin kummeiksi. Tämä pieni persoonallinen mimmi kun on valloittanut jo sydämeni, joten oli ihana saada näin suuri kunnia!

Juhlissa testailin ruokia, jotka sisälsivät maitoa. Parina päivänä nimittäin kokeiltiin kotona antaa Ruunelle korviketta desin kerrallaan, eikä minkäänlaisia vaivoja tullut.

No, seuraavana yönä puklailtiin ja nukuttiin levottomammin. Nieleskely tuli myös mukaan kuvioihin ja vääntelehtiminen. Mitään iho-ongelmia ei tullut ja oireetkin pysyivät vähäisinä. Mutta outoa: korvike ei tee mitään, maito rintamaidossa tekee? Vai oliko tämä viimeinen "maitolisä" sitten se niitti, mikä laukaisi?

Joka tapauksessa, jatketaan sitten tuolla maidottomalla. Seuraava lääkäriaika on vasta reissun jälkeen, otan siellä sitten asian puheeksi.


Loppuun muutamia kuvia viikon varrelta.

Sisko hoivaa.

Köyhän miehen puuhamatto.

Värikkäälle peitteelle jaksaa haastella.

Ihan itse kiinni (3kk 1pv)

Ihan itse selältä mahalleen (päivää vaille 3kk)

Parhaat lelut: äitiyspakkauksen hymynaama ja liberokassin ampiainen!

Uuden linssin testailu


14 kommenttia:

  1. Nytkö se teijän reissu jo onkin! Vitsit, vähän ihanaa! Nauttikkaa oikeen täysin siemauksin! :) Ihanasti tukkaa teidän Ruunella ja hauska tuo köyhän miehen puuhamatto ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Jos nää päivät menee tätä haipakkaa, niin ollaan takaisin ennen kuin huomaakaan...
      Juu, todellakin nautitaan ja otetaan ilo irti lämmöstä:)

      Näillä kaikilla mukeloilla on ollut tukka syntyessään, mutta kahdella ensimmäisellä tuli joko irokeesi tai spede :D Ruunen tukka taitaa pysyä.

      Tee keksi tuon puuhamaton ruoanlaiton lomassa:)

      Poista
    2. Ootteko kuin kauan reissussa? Kyllä se ois taas niin ihanaa vaikka vasta syyskuussa oltiin mut voi vitsit et muistelen LÄMMÖLLÄ! :) tulee niin hyvään kohtaan kun täällä tällaista harmautta...;) Mein pojilla ollut kans jonkin verran tukkaa syntyessään mut sit varsinkin Joonalla lähtenut jonkin verran pois, Joona oli hauskasti "edestä kalju" :) Jaro ei niinkään, Jarolla oli vaan ohutta haiventa :D Toivotaan että Ruunen tukka pysyy! :)

      Poista
    3. Kuus viikkoa, joista kaksi vikaa mummi ja vaari on mukana.

      Kyllä tää talven tulo pistää ajatukset jonnekin valoisaan ja lämpimään, ei ihme että tekisi mieli lähteä vaikka syyskuussa olittekin! Onneks tuo aurinkokin on vielä pilkahdellut. Ootteko miettinyt, että onnistuisko lähteä nyt talvella?

      Oliko Joonalla siis sellanen "vetäytyminen"? :)

      Poista
    4. SIIS kuusi viikkoa!! :) ´Nyt mä oon ihan vihree ;D vähänkö ihanaa...siinä ajassa jo kerkiää irtautumaan todella arjesta! :) Kyllähän se mieli tekis lähteä vaikka heti mutta tiiän varmuudella et taloudellisesti se on nyt vähään aikaan mahdotonta, ikävä kyllä :/ On kaikenlaisia muita rahareikiä tässä nyt tuloillaan! Joo, Joonalla oli pienimuotoinen vetäytyminen, oli aika hassunnäköinen pienimies silloin, saatiin kovastikkin huumoria tuosta silloin :D

      Poista
    5. Talous se tosiaan on, mistä yleensä nää asiat kiikastaa:/ Yksin oli helpompi säästää, saati matkakustannuksetkin oli himpun verran pienemmät...

      Me aloitettiin säästäminen jo kaks vuotta sitten kun suunniteltiin tätä reissua. Meidänhän oli tarkotus olla koko talvi, mutta kutistu vähän kun Ruune ilmoitteli tulostaan. Ja nyt kuus viikkoa kuulostaa ihan hyvältä ja taloudellisesti olis vaatinut vähän toisia järjestelyjä, jos niin pitkään oltais haluttu olla. Lentolippurahat saatiin säästöön, muuten ollaankin sitten pihistelty maksellen vuokria etukäteen pois. Mutta tietäen itteni: sama säästö uutta reissua varten alkaa heti kun tuo matka on ohi:)

      Mutta sulla on ainakin sitten oikea väri, eiks vihreä kuulu myös jouluun;)

      Poista
  2. Hei ihanaa lomaa teidän perheelle. Nauttikaa lämmöstä, auringosta, maisemista ja yhdessä olosta.

    Itse tässä odottelen ja toivon että vauva syntyisi pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Daniela!

      Pyritään ainakin tekemään kaikkia noita listaamisiasi asioita:)

      Teillä on jännät hetket käsillä! Joko isommat odottaa kovasti?

      Poista
    2. Joo kovasti odottavat pientä siskoa syntyväksi. Katsotaan kuinka sitte todellisuudessa kaksoset suhtautuvat vauvaan, isoveljethän ovat jo kokeneita konkareita :)

      Poista
    3. Toivotaan, ettei kauan enää menisi:)

      Poista
  3. Täällä sataa lunta ja räntää, tuulee myrskyisästi ja on jo klo 13 aika harmaan pimeää. On varmasti ihanaa päästä jonnekin lämpimään ja ennen kaikkea Aurinkoon. :) Muistat sitten laitella kuvia tänne reissusta, niin me kateelliset voidaan ihastella niitä ;)
    Ja hyvää reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi ja räntä ei kyllä kuulosta kivalta, mutta ihan Suomen marraskuulta;)

      Kyllä tässä jo päiviä laskeskelee ja pitää sormet ja varpaat ristissä ja koputtelee puuta ettei mitään sattuisi (kop kop). Onneksi ollaan nyt flunssassa ja osa kuumeessa, ei sitten sairasteta EHKÄ juuri lähdön hetkellä (kop kop!).

      Katsotaan millainen tsydeemi meillä on reissussa; pitääkö kuvia latailla jonkin nettikahvilan koneella vai miten. Mutta eiköhän joitakin kuvia tule laitettua "teille kateellisille";)

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.