Töttöröö!

Tadaa! Olin jo niin haltiossani; kahtena yönä vauva nukkui ruhtinaalliset kolme tuntia putkeen kerran (niin no, valvoskeli sitten pari tuntia sen jälkeen mahaansa tai jotakin kitistellen, mutta kuitenkin...) yön aikana!

Sitten tänään, silmät ristissä, kahvilla tankattuna raahauduin muksujen kanssa seurakunnan kerhoon. Olin herännyt puoli kuusi vauvan kätinään ja puolen seiskan aikaan oltiinkin koko revohka ylhäällä Teen lähdettyä heti kuuden jälkeen reilun parinsadan kilsan päähän koululle. Silti jaksoin ajatella, että "Jes! Kolme tuntia, tää on jo jotakin!"

Ja sitten tuli juteltua kerhossa parin äidin kanssa.

"Kahdeksan viikkoa... no kerran viiden aikaan syödään..."
"Kolme kuukautta... ei meillä enää öisin syödä..."

Jotenkin olen uskotellut itselleni, että nämä tällaiset tarinat ovat vain urbaanilegendoja, mutta kai se on vihdoin uskottava; jotkut ihmiset oikeasti nauttivat vauva-ajasta ilman kummempaa univelkaa!

Joka tapauksessa, kaikesta jättiväsymyksestä huolimatta olo on mitä mainioin. Nautin suunnattomasti tästä vauva- ajasta. On vain niin helppoa kun tietty kokemus on tullut kahden edellisen kanssa. Ensimmäisen kohdalla kun kanniskeli koliikista kärsivää vauvaa iltatolkulla, luuli sen huudon ja oman väsymyksen kestävän ikuisuuden. Nyt tietää, että ettei se kestä. Aikansa kylläkin, mutta joskus sekin loppuu.

Vauva onkin aivan ihana. Hymyjä tulee jo ja juttua. Isot sisarukset ovat kärppänä paikalla kun vauva herää uniltaan. Tyty kutsuu vauvaa "vauveliiniksi" ja huolehtii pienestä kuin vanha tekijä. Veikka taas, joka ei ole halunnut ottaa vauvaa syliin, tokaisi eräs aamu "Annapas se tänne", ojensi käsiään ja yhdessä pojat istuskelivat Veikan tekemässä raketissa ja matkasivat avaruuteen.

Ja ihan kuin vauvan katseesta jo näkisi, miten toinen ihailee isoja sisaruksiaan. Ei tarvitse kuin jomman kumman naama ilmestyä eteen, niin ilme muuttuu ja lepertely isoille sisaruksille alkaa.

Mutta nyt sänky kutsuu ja tuhiseva käärö vieressä!

Öitä!

Aamuinen piirrustushetki.

Äidin aamunavaus.

Kun pienimmät nukkuu, Veikka lukee kirjoja "omassa kodissaan".

Heippa!

Onpas ehtinyt tapahtua taas sen miljoona asiaa! Olisi varmaan pitänyt käydä kirjoittelemassa ylös luonnoksiin, mutta tuo aika tuntuu olevan välillä vähän kortilla...

Tee on tehnyt graduaan aika kovalla vauhdilla viime päivät. Se on tietysti tarkoittanut sitä, että itse olen ollut enemmän puikoissa. Tänään olikin sitten sellainen päivä, että oli pakko puhaltaa peli hetkeksi poikki ja hävitä mahdollisimman kauaksi kotoa. Joskus pieni happihyppely on nimittäin erittäin paikallaan!

Sunnuntaina vihdoin uskaltauduin lähteä maalle mummilaan. Teellä oli ma-ti koulua, mummi ei voinut vahtia koko aikaa, joten vaihtoehtoina oli jäädä kotiin koko kjöörin kanssa tai sitten lähteä kaakkoon.

Hieman kyllä vielä matkalla epäilytti ja ihan oikeaanhan se osui. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen reissu tämän vuoden puolella mummilaan...

Teehän oli lähes koko ajan koululla, mummilla oli omia hommia, vaari istui tietokoneella youtubessa ja mitä tekee meidän einari ja inkeri kun äiti on koko ajan kiinni kuopuksessa? No, tuijottavat tuntitolkulla piirrettyjä, härnäävät toisiaan, tuhoavat mummin käsirasvatuubin, vaarin kylmägeelin, laittavat säästöpossuun mummin koko firman vaihtokassan, ravaavat rappusia ylös ja alas, käyvät salaa mussuttamassa mummin minttupurkkapussin ja jättävät hampaanjälkensä vadilliseen nektareita.

Vauva nukkui huonosti, luonnollisesti. Muutenkin yöt ovat pääsääntöisesti menneet parin tunnin välein heräillen syömään ja kitisten mahaa joskus parikin tuntia putkeen. Tuolla sitten tissiteltiin tunnin välein, valiteltiin mahaa ja känistiin en tiedä edes mitä. Pahinta oli tietysti yrittää pitää toinen suht hiljaisena, että muu väki sai nukkua. Päivä menikin koomassa, tuntui etten saanut mitään aikaiseksi, en edes  lasten riitoihin kovin napakasti.

Toisena aamuyönä olikin ihan kuitti. Nukuin patjalla vauvan kanssa kun Tee taas isompien kanssa (kotona sama järjestely: itse vauvan kanssa toisessa makkarissa, Tee isompien kanssa toisessa). Vauvaa sai olla koko ajan hytkyttelemässä ja rauhoittelemassa ja lopulta vain pillahdin itkuun. "mun on oikeesti saatava nukkua!" Tirskuin vain Teelle, joka nappasikin vauvan kainaloon ja lähti alakertaan. Mukelot seurasivat pian perässä. Itse sain vetää reilun kahden tunnin unet heräillen alakerrasta kuuluvaan maitokutsuun.

Tuolta kotiuduttua en voinut kuin toistella, että "Ihanaa olla kotona!" Vauvakin taisi innostua kotiipääsystä ja nukuttiinkin muutamaan otteeseen reilut kaksi tuntia putkeen ja koko yö ilman kitinöitä! Aamulla olin kuin eri ihminen! (Muuten nyt tuntuu, että vauvan itkut on vähentyneet eilisen ja tämän päivän aikana. Olen antanut disflatylia säännöllisesti ja lauantaina käytiin vauvahieronnassa. Siitä ei meinannut tulla mitään kun poika huusi kuin syötävä. Lopulta vetäjä teki pojalle vyöhyketerapiaa ja rauhottui kummasti. Nyt olen sitten tehnyt ohjeiden mukaan kotona ja pientä helpotusta on tullut pikku hiljaa enemmän.)

Paljon hyvääkin maalla tapahtui. Mummi ja vaari olivat aiemmin puhelleet, että voisivat lähteä seuraksi matkalle ja nyt sitten tuokin varmistui. Itse suunnataan joulukuun alussa Thaimaahan, mummi ja vaari tulevat uuden vuoden jälkeen seuraksi ja yhdessä lennetään tammikuun puolessa välissä pois. Eli nelisen viikkoa keskenään kunnes isovanhemmat tulevat mukaan. Ihanaa!

Nyt nukkumaan. Vauva tankkasi hetki sitten, joten täytynee käyttää tilanne hyödyksi!

Lauantaina huutokonsertin jälkeen tuli vihdoin uni!

Jotakin keltaista pilkotti metsässä... saatiinkin hyvä saalis jättikanttarelleja!