Countdown

 .................

Varpaat

Vauvan hellyyttävät varpaat!

Imetys ja halu(ttomuus)

Imetysaikana meikäläinen muuttuu suht frigidiksi tapaukseksi. Miten voikaan olla, että jos loppuraskaudessa peittoa voisi pöllytellä alituiseen, synnytyksen ja toipumisen jälkeen seksi on tasan yhtä houkuttelevaa kuin pari päivää roskiksessa muhinut kakkavaippa?

Ja miten paljon paremmin parisuhde voisi voidakaan pikkulapsiaikana jos äidin halut olisivatkin (näin hypoteettisesti ajateltuna) päinvastaiset? Imetyksien, vaipanvaihtojen, nukutusten ja leikitysten jälkeen olisikin illalla mielessä pienet virkistävät painit kumppanin kanssa, eikä peiton alle hautautuminen ja suurin piirtein kuollutta esittäminen seksiehdotusten pelossa (ihan vähän kärjistettynä...).

Joten täällä ei ollut mitenkään yllätys, että muutuin taas imetysaikana ihmiseksi, joka pudistelee päätänsä ja hokee "hyi hyi!" kun kuuleekin sanan "redtube".

Imetys aiheuttaa naiseen samanlaisia kehon muutoksia kuin vaihdevuodetkin. Estrogeenitasot voivat olla miltei nollissa. Limakalvot kuivuvat, hikoiluttaa, väsyttää. imetyksen aikana vauva on suurin rakkauden kohde ja saattaa viedä kaikki naisen ajatuukset. Synnytyksen jälkeen usein kestää noin vuoden, ennen kuin tilanne normalisoituu ja myös halut palaavat. (Lähde)

Joten meillä käydään tietyn väliajoin tämän suuntaisia keskusteluja:

"Pantaisko?"
"EI"
"Miks ei?"
"Ei paneta."
"Miks ei paneta?"
"Miks pitäs?"
"No miks ei pitäis?"
"Sano ekaks miks pitäs?"
"No kun se on kivaa."

Ja sitten sitä yrittää pinnistellen muistaa, että "olikohan se nyt tosiaan niin kivaa...?"

Tällä hetkellä kroppa kun sattuu olemaan niin outo kapistus, ettei sillä ole minkäänlaista muistijälkiä siitä, miltä seksi tuntuisi. Muistaa vain ajatuksena, että onhan sitä tultu harrastettua ainakin se kolme kertaa ja kyllähän sitä on joskus halunut lisääkin, joten kai se ihan kivaa siis on?

Ensimmäisen imetyskauden aikana tilanne oli niin outo, että väärinymmärrysten ja turhautumisten takia saatiin sotatiloja aikaiseksi. Nykyään viljellään mustaa huumoria ja edellisen kaltaiset keskustelut ovat sitä kaliberia päättyen lopulta siihen, että päätän virkistää muistia ja kokeilla, että "oliko se nyt oikeasti niin kivaa?"

(Toisaalta saatan kyllä imetysdementiahormonien takia olla niin helppo makkara, että Tee osaa jo kolmannella kerralla vetää oikeista köysistä...!)

Joka tapauksessa, sama keskustelu käydään seuraavalla kerralla uudestaan, koska se edellinen "kiva kerta" on taas häipynyt kropan muistista kuin tuhka tuuleen!

Sairastelua ja neuvolaa

Flunssa rantautui tähän taloon. Luulin jo, että selvitään ihan niin, että äiti vain sairastaa, mutta tarttuihan se sitten kahteen vanhimpaankin, Tyty sai vielä kaupan päälle korkean kuumeen, joka onneksi laski pian. Toivotaan, että Ruune säästyisi.

Välillä oma olo on ollut ihan ok ja kohta taas ei ole pystynyt tekemään mitään. Sänky on vetänyt pahasti puoleensa. Teestä on ollut ajoittain apua, mutta yhtälö Tyty-ero-äiti on aika tönkkö edelleen.

Sairastelupäivien puuhaa.

Tyty on aina ollut selvästi enemmän perääni. Etenkin silloin se korostuu, kun joskus päivällä yritän Ruunen nukkuessa ottaa univelkoja kiinni. Vaikka on tulpat korvissa, se huuto ja mekastus on kamala, sillä mimmi tietää kuinka ääntä käyttää. Pahimmassa tapauksessa Ruune herää kesken uniensa siihen mekkalaan, eikä enää nukahda takaisin. Sitten on väsynyt vauva, väsynyt&hermo pinteessä äiti.

Vaikka Tytyä tulee paljon päivän mittaan paijailtua ja halailtua, hereillä ollessa touhutaan tiiviisti yhdessä, joku noissa päiväuniyrityksissä tökkii. Sitä äiti ei saisi tehdä. Tuskin on mustasukkaisuuttakaan, tämä oli nimittäin jo ennen Ruunen syntymää.

Tee ehdotti, että lennettäisiin niin, että hän Tytyn kanssa, minä Ruunen ja Veikan kanssa (minulle ja vauvalle on varattu "baby cot"- paikka, saatiin lisäpaikka viereen). Veikan kanssa lento voisi periaatteessa mennä helpommin, mutta tietäen millaisen mekkalan Tyty nostaisi, on vain parempi ottaa tyttö viereen ja antaa miesten nauttia hyvistä unenlahjoistaan.

"Me ollaan äiti tyttöjä. Sinä ja minä." Tyty hokee ylpeänä usein. Ehkä osasyy tuohon tiiviiseen lähekkäin oloon löytyy tuosta lauseesta.

Hyväntuulinen Ruuneberi!

Ruunella oli tänään kolme kk neuvola. Poika oli taas kasvanut hyvään tahtiin, 64cm ja vähän päälle kuusi kiloa. Tällä kertaa sanomista ei tullut painosta, päinvastoin. Ovat kai tajunneet, että on vain luonnostaan pitkä ja hoikka poika, kuten isäkin.

Kyseli vauvan syömisistä, ja kerroin, että parin viikon välein syö selvästi muutaman vuorokauden yötä päivää tilaillen lisää maitoa. Sanoi, että kuulostaa ihan normaalilta tahdilta. Itse olen ollut siinä luulossa, että tuo tilailu käy harvemmin (niinkuin edellisten kanssa), mutta nyt olen jo oppinut tämän rytmin: pari päivää syödään todella tiheään, kolmantena päivänä ei sitten enää maistukaan kun äidillä tissit on räjähdyspisteessä.

Oli myös hyvillään meidän puolestamme, kun kerroin Ruunen nukkuneen ekan kerran 6 tuntia putkeen; 21-03. Onneksi olin tuolloin mennyt silloin ysin maissa nukkumaan, sai itsekin ihan hyvän pätkän, vaikka kipeää Tytyä pitkin välillä hoitaa. Muuten sitten syödään tasaisesti n. 3 tunnin välein, yöllä yleensä tiheämmin.

Tee on pikkujouluissa, lapset nukkuu, itsellä maha täynnä leipää ja glögiä. Kohta kömmin Ruunen viereen.

Kauniita unia!

Sälää viikon varrelta

Vasta laskin, että viitisen viikkoa reissuun ja nyt ei ole enää kuin reilu viikko! Päivät menee hirveää vauhtia eteenpäin kun on kaikkea mukavaa tekemistä.

Olen saanut hankittua reissuun varten viimeisiä kamoja ja kysellyt kavereilta lainaksi (kuomulliset rattaat, kellukkeet rikkoutuneiden tilalle, puuhakirjat lentokoneeseen, Ruunelle uv-puku (jonka ihana kummi lupasi ostaa joululahjaksi). Jotakin pientä on vielä listalla (mm. kirpparilta muutama kirja), mutta päällisin puolin kaikki suurimmat järjestelyt on tehty.

Tänään "eksyin" Rajalaan katselemaan kameralaukkua. Monet kaupat olen kolunnut läpi, mutta jotenkin 24 euron summa yhdestä pienestä kamerapussista on ihan järjetön hinta. No, Rajalassa ei ollut sen halvempi, mutta 5 vuoden takuu 27 euron laukulle oli sen verran hyvä diili, että päätin sellaisen ottaa.

Siinä laukkuja tutkiessani rupesin vähän vilkuilemaan objektiivejä. Vasta vähän aikaa sitten tokaisin Teelle, että harmittaa kun ei tullut silloin samaan syssyyn ostettua macro-linssiä, jota hän ehdotti.  Reissussa kun saisi taatusti aivan mielettömiä kuvia sellaisella.

Kyselinkin sitten hintoja ja testailin paria huvikseni. Hinnat alkoi kakkosella, joten tiesin, että kauppaan jäisi.

Jostakin myyjä sitten kaivoi esille Sigman objektiivin. Testailin hetken ja kyselin puoliajatuksissani hintaa. Kulmakarvat nousivat pystyyn kun kuulin kohtuuhinnan alennuksella.  Laskeskelut päässä alkoivat saman tien.

Pihalla soitin Teelle.
"Moi."
"Moi."
....
"No mitäs?"
"Totaa..."
"No?"
"Mä vähän tuhlasin."
"Aha!?"
"Kävin katsoo sitä kameralaukkua ja ostin sitten objektiivin, millä saa kunnon macrokuvia. Ei ollu paha hinta kun oli tarjouksessa seliseli seliseli..."
.......
"No, mitä tuohon nyt enää vois sanoa?"

Harvemmin meillä tehdään isoja hankintoja toiselta kysymättä. Tämä nyt oli sellainen (ja toinen ne viime keväiset parvekekalusteet, jotka kesäkuussa jo olivat "tosi hyvä hankinta!"), sillä Tee tulee taatusti olemaan yhtä tyytyväinen tähän kuin minäkin.

Lauantaina juhlittiin uutta sukulaistyttöä. Olin aivan ällikällä lyöty ja häkeltynyt, kun meitä pyydettiin kummeiksi. Tämä pieni persoonallinen mimmi kun on valloittanut jo sydämeni, joten oli ihana saada näin suuri kunnia!

Juhlissa testailin ruokia, jotka sisälsivät maitoa. Parina päivänä nimittäin kokeiltiin kotona antaa Ruunelle korviketta desin kerrallaan, eikä minkäänlaisia vaivoja tullut.

No, seuraavana yönä puklailtiin ja nukuttiin levottomammin. Nieleskely tuli myös mukaan kuvioihin ja vääntelehtiminen. Mitään iho-ongelmia ei tullut ja oireetkin pysyivät vähäisinä. Mutta outoa: korvike ei tee mitään, maito rintamaidossa tekee? Vai oliko tämä viimeinen "maitolisä" sitten se niitti, mikä laukaisi?

Joka tapauksessa, jatketaan sitten tuolla maidottomalla. Seuraava lääkäriaika on vasta reissun jälkeen, otan siellä sitten asian puheeksi.


Loppuun muutamia kuvia viikon varrelta.

Sisko hoivaa.

Köyhän miehen puuhamatto.

Värikkäälle peitteelle jaksaa haastella.

Ihan itse kiinni (3kk 1pv)

Ihan itse selältä mahalleen (päivää vaille 3kk)

Parhaat lelut: äitiyspakkauksen hymynaama ja liberokassin ampiainen!

Uuden linssin testailu

Missä saa pieraista?

Meillä ollaan viimeisten kuukausien aikana keskusteltu tiuhaan käyttäytymissäännöistä, kuten:

- Milloin saa röyhtäistä
-Missä on soveliasta pieraista
- Saako toista sanoa typeräksi vai voiko ihmisen tekoa sanoa typeräksi
-Voiko nenää kaivaa muiden läsnäollessa
-Onko takapuolen kaivelu ok

Tänään sitten juhlista kotimatkalla Veikka avasi keskustelun naimisiin menosta.

"Tanssitaanko siellä naimisissa?"

"Siis tarkoitatko häissä? Häät on ne juhlat kun juhlitaan naimisiin menoa."

"Tanssitaanko siellä häissä?"

"Joidenkin häissä tanssitaan ja joidenkin ei."

.................

"Saako siellä häissä pielaista ihan hiljaa?"

Silmät avaavaa

Äidit muissa maissa heräävät joka aamu 

laittamaan lapset valmiiksi koulua varten.

Reput, kirjat, eväsleivät...

Hyvä heille, mutta Syyriassa tilanne on toinen.
Syyriassa äidit heräävät laskemaan,

montako lasta on elossa ja kuolleena.

(Salem Al Meslet)

Ulkolinja: Kasvot Syyrian sodalle

Mummilan kiltit kummitukset

Meidän mummila on ainakin 120 vuotta vanha tila. Siellä olen elänyt lapsuuteni, kuten myös äitini, isoisäni, isoisoäitini sekä isoisoisoisäni.

En ole ennen ollut kovinkaan kiinnostunut menneisyydestä, ennen kuin vasta nyt aikuisiällä, ja ehkä enemmän viime kesänä.

Lapsuudesta muistan, että oli hauska juoksennella viljapellossa (mistä isä ei ollut niinkään ilahtunut), kahlata joessa, kiipeillä puussa, rakentaa majaa metsään, hyppiä vintin katon parrulta jättisuureen heinäkasaan, etsiä kissanpoikasia heinäpaalien seasta, nukkua öitä aitan vintillä, kiikkua suuren tammen juurella, kerätä mansikoita ja kuunnella sirkkojen siritystä.

Muistan myös sen yöttömän yön, jolloin näin huivipäisen mummon tulevan kumarassa makuuaitasta, sulkevan oven ja köpöttävän kohti maantietä. Tai sen tunteen, kun oli pakko lähteä omasta huoneesta pois, sillä tunne siitä, että joku muukin oli siellä, oli niin voimakas.

Viime kesän jälkeen Veikka ei suostunut nukkumaan enää vanhassa huoneessani. "Siellä kun on ne kaksi mummoa."

Eilen taas maalla ollessamme juttelin mummin kanssa asiasta. Veikan kanssa kun oltiin osa automatkasta pohdittu mummoja, sillä aina mummilaan mennessä yläkerran parivaljakko tulee mieleen.

Tiesin kyllä, että moni muukin suvustamme on nähnyt ja kokenut asioita, joita joku voi pitää huuhaana; enkeleitä pihalla, edesmenneitä sukulaisia, selvä tupakan tuoksu kivellä, jossa tilan vanha pappa poltti polvihousut jalassa ennen muinoin (Tyty ja kissakuvassa näkyy kyseinen paikka).

Sainkin kuulla tilan historiasta ja siitä, että paikassa taitaa olla paljon sellaista, mitä silmä ei välttämättä näe.

Ja siinä sitten vanhoja, haalistuneita mustavalkoisia kuvia selatessani, eteen osui erään naisen kuva. "Kukas tämä on?" kysäisin mummilta. "Anni-mummohan se."

Samainen Anni- mummo oli tätini mukaan nukkunut aitassa kesäisin. Siinä aitassa, josta muistan ihan saman näköisen tädin tulevan yöttömänä kesäyönä ja hipsivän maatietä kohti.

Joku uskoo tällaisiin asioihin, toinen taas ei. Rationaalinen Teekin nykyään jo vähän hymyilee kuunnellessaan suvun juttuja, eikä heti puistele naureskellen päätänsä.

Joka tapauksessa, tällaiset jutut ovat itsestäni kieltämättä vähän pelottavia, mutta myös luonnollisia ja lohdullisia. Ehkä tosiaan jotakin on senkin jälkeen kun kuolemme.

(Veikka oli nukkunut viime yönä pitkästä aikaa mummin ja Tytyn kanssa vanhassa makuuhuoneessani, sillä vaari oli ottanut tehtäväksen sanoa mummoille, että menisivät muualle. "Vaikka ne onkin ihan kilttejä kummituksia, on ne vähän pelottavia", Veikka oli tokaissut.)

Kurkistus kauppakassiin - haaste

Törmäsin facebookin ilmeellisessä maailmassa tähän linkkiin, jossa perheet eripuolilta maailmaa ovat kuvanneet viikottaiset ostoksensa. Hinta haitari pyöri 3,20 ja 320 punnan välillä.

Nyt kun omat syömiset ovat pyörineet paljon mielessä rajotteiden takia, päätinkin tänää ottaa kuvan kauppareissun jälkeen. Tuossa on suurin osa viikon ruoista, täydennystä haetaan luultavasti leivän, hedelmien ja maidon osalta ainakin.

Itseäni kiinnostaa kovasti, mitä muiden kauppakassien uumenista löytyy.

Heitänkin haasteen

Kurkistus kauppakassiin- haaste

Kuvaa viikon isoimman ostosreissun tuotokset, kerro paljonko rahaa ostoksiin upposi ja vastaa kysymyksiin:

1. Mitä teillä todennäköisesti syödään seuraavan viikon aikana?

2. Mitä ruokaa valmistatte tällä hetkellä useimmiten?

3. Suunnitteletteko etukäteen mitä kaupasta ostetaan, vai meneekö fiilispohjalla?

4. Takuuvarma ruoka lapsille?

5. Hyvä ruokavinkki arkeen?

Heitä haaste niille, kenen kauppakassiin haluaisit kurkata!

Itseäni kiinnostaisi kuulla miten syödään Saralla, Elisalla, Eevillä, Marialla, Hennalla ja Janicalla.

(Oikeastaan kiinnostaaylipäätänsä kenen tahansa kauppakassi. Jos innostut nappaamaan kuvan ja vastaamaan kysymyksiin, niin laita viestiä kommenttiboksiin, niin tiedän tulla kurkkaamaan.)

110€. Pusseista löytyy tomaattia, bataattia ja omenoita.

1. Tortilloja, kasvissosekeittoa, lasagnea, tofua ja kasviksia kookosmaidossa & couscousia.

2. Keittoja: kalasta, kasviksista. Myös tortilloja tulee aika usein syötyä.

3. Yleensä isoimmat ostokset tehdään listan kanssa. Sama lista on kyllä aika vakiintunut, joten menisi ilmankin. Aina tulee ostettua ja kokeiltua jotakin uutta jos isompiin marketteihin menee.

4. Keitot, pastaruoat.

5. Öljy, balsamico, viinietikka, ripaus sokeria ja chiliä, valkosipulia ja soijakastiketta pannulle. Sinne sitten vihanneksia tms. mitä haluatkaan maustaa. Hyvää tulee!

"Älä kuvittele ittestäs liikoja"

Ollaan kotona pyritty, ettei lasten kuullen puhuttaisi arvostelevasti omasta ulkonäöstään. Tai muidenkaan.

Sitten tuli päivä, kun Tee istui koneella ja itse tulin vessasta, ajatuksissani tokaisten:

"Tää on eka kerta, kun tuntuu, ettei tuo pömppö häviä tuosta synnytyksen jälkeen."
Ja nappasin vatsamakkarasta kiinni.

"No ei pidä olla liian ankara itselle. Kyllä se siitä ajan kanssa." Tee lohdutti.

Käännyin, ja näin Tytyn istuvan sohvalla, paita vedettynä navan päältä pois ja puristaen vatsaansa pienten käsien välissä. Kasvoilla oli mietteliäs ilme.

Näky pamahti kuin moukarilla vasten kasvojani.

"Mutta on meillä molemmilla tytöillä aivan ihanat ja nätit mahat!" Julistin ja menin halaamaan Tytyä, joka selvästi ilahtui.

Tuon jälkeen olen lisännyt ulkonäkökehuja lapsia kohtaan valtavasti, sanoen sen heille suoraan. Tuo näky oli nimittäin kammottava ja jäi selvästi mieleeni. Vanhempien puheet vaikuttavat niin paljon jo ihan pieniinkin ja siihen, kuinka itseensä suhtaudutaan.

En muista, että omaa ulkonäköäni olisi lapsena ollessani kehuttu. En ainakaan muista, että kukaan olisi sanonut, että "oletpas sinä nätti" tai että " olet kaunis tyttö." Kerran ainoastaan muistan papan tädin saunassa tokaisseen minulle, että "tuleekohan sinusta missi kun sinulla on luomi olkapäässä?" En tiedä mikä tuo luomi juttu oli, mutta olen ollut reilusti alle kouluikäinen ja se kehu (jona siis otin sen) on jäänyt todella kirkkaasti mieleeni.

15- vuotta ollessani oli lähdössä tätini kanssa ensimmäistä kertaa ulkomaille. Sivukorvalla kuulin, kun tätini selitti, että kun hänen ystävänsä, tulevat matkakumppanit olivat nähneet valokuvani, olivat he sanoneet minua kauniiksi, ja minusta pitäisi pitää reissussa huolta, ettei paikalliset miehet nappaisi mukaansa.

Ja muistan tuolloin, huonolla itsetunnolla varustautuneena teininä ajatelleeni, että " ehkä mä en sitten olekaan ruma."

En tiedä, olisiko itsetunto ollut parempi, jos edes joskus olisi saanut kuulla vanhemmiltaan olevansa nätti. Olisiko luodut ihannekuvat ulkonäöstä vaikuttaneet itseeni vähemmän, jos olisin tuntenut olevani kaunis sellaisena kuin olen? Muistan nimittäin olleeni ensimmäistä kertaa laihdutuskuurilla ala-asteella. Näin aikuisena ajateltuna: järkyttävää.

Meillä kehutaan paljon lapsia, mutta jostain syystä harvemmin jaellaan ulkonäköön liittyviä kehuja, vaikka niitäkin tulee sanottua. Onko se siis se perinne, mikä on tullut omilta vanhemmilta? En ajattele typerää vanhanaikaista sanontaa lainaten, että "lapsi voi ylpistyä jos sitä kehutaan." Päinvastoin. Hyvän itsetunnon pohja on se, että saa arvostusta, kiitosta ja kehuja.

Mutta ulkonäköön liittyvät kehut ovat selvästi huutaneet tyhjyyttä ollessani lapsi. Ennemminkin muistan isäni kommentin, että "luuletko olevasi joku prinsessa kun ravaat jatkuvasti suihkussa lotraamassa sen veden kanssa?" Kuvastaa hyvin juuri sitä, että "älä kuvittele olevasi jotakin mitä et ole."

Mummoni, joka usein lapsena ollessani viljeli harmaita ja ankeita perisuomalaisia fraaseja ( "rumat ne vaatteilla koreilee", "vaatimattomuus kaunistaa", "kell onni on, se onnen kätkeköön", "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", "itku pitkästä ilosta", "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"...) tokaisi kerran Tytystä, että "onpas se ylpeä!" Olisi mieli tehnyt läväyttää korville! Se, että vuoden ikäinen tyttäreni nautti selvästi saamastaan huomiosta ja kehuista, oli mummoni mielestä väärin (sanomattakin selvää, että olen ihan onnellinen suht pitkästä välimatkasta ja harvoista tapaamisista).

Joten, onko se ihme, että oma itsetunto on lapsena ollut huono, on yrittänyt piiloutua suurten vaatteiden alle ja hävennyt omaa olemustaan, kun ympärillä on ollut ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet kärsimyksen, vakavuuden ja kovan työnteon olevan ne tärkeimmät asiat? Kaikki muu, kuten ulkonäköön liittyvät asiat ovat jonninjoutavaa, eikä itsestä kannata kuvitella liikoja?

Joka tapauksessa, tuo sukupolvien perintö loppuu ainakin meidän kohdalla tähän. Lapseni ovat kauniita, ihania ja aivan upeita sellaisina kuin he ovat. Ja kunhan he tulevat kotiin, aion napata molemmat syliin ja kertoa tämän heille. Ja huomenna taas uudestaan.

Kehukaa lapsianne!
Ja toisianne!

Maidotonta, lihatonta, mutta tuhtia?

Järkytyin illalla.

Syömisten suhteen on viime päivät olleet aika ongelmallisia. Jatkuva nälkä ja "ontto olo" on pitänyt otteessaan. Tuntuu, ettei pysty syömään niin paljon kuin kroppa tarvitsisi (kaipaan niin kovasti kunnon rasvaista juustopitsaa!)

Syömiset on olleet aika vihannespainotteisia höystettynä kalalla, pähkinöillä, tofulla tai katkaravuilla. Pastaa, keittoa, täysjyväleipää, soijajogurttia, mehukeittoa, soijahiutaleita, kaurapuuroa mustikoilla, paaljon hedelmiä... terveellisemmin en ole varmaan koskaan syönyt.

Tänään käytin taas tilaisuuden hyödyksi ollessani Ruunen kanssa kahdestaan kotona, ja lähdin ystävän, Ruunen kummin luo kävellen.

Matkaa tuli yhteensä noin 17 kilometriä ja noin 3 tuntia meni kokonaisuudessaan aikaa.

Kotimatkalla oli taas niin armoton nälkä, että koukkasin kaupan kautta. Pari rieskaa eilisen ruoan kera, tonnikalaa, avokadoa ja jälkiruoaksi paketti jädeä. Ja pitkästä aikaa olo oli täysi!

Huvikseni pengoin netin kätköistä kalorilaskurin. Alaleuka meinasi tipahtaa, kun tajusin miten paljon kaloreita palaa tuon lenkkeilyn aikana! Eihän se siis ole ihmekään, jos vähän hiukoo, laskien mukaan kulutuksen, minkä imetys tarvitsee.

Olen päässyt niin tuon lenkkeilyn makuun. Jalat oikein syyhyää päästä talssimaan teitä kärryjen rullatessa eteenpäin. Se on helppoa, saa raitista ilmaa ja vauva nukkuu hyvin liikkuvissa vaunuissa. Joten siitä en haluaisi tingata.

Entisessä elämässäni (lue: nuorena ja hoikkana) tiesin tasan tarkkaa mitä mikäkin urheilumuoto kuluttaa ja paljonko missäkin ruoassa on kaloreita. Nyt kun niitä ei enää mieti kuin harvoin, tuo kulutus oli järkytys. Ei ihme, että viime viikon jälkeen oli vetämätön olo, sillä teitä tuli marssittua kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä.

Ja huomiseksi suunnittelin 9 kilometrin lenkkiä. Oikein odotan sitä.

Mutta mitä tuhtia maidotonta ja lihatonta ruokaa kannattaisi vetää? Kroppa kyllä kertoo kun ravinnot ovat jääneet liian vähiin, enkä sellaista olotilaa kaipaa. Tungenko vain öljyä rutkasti joka ruokaan vai mitä? Täytänkö pakastimen tofujäätelöllä? Vinkkejä kiitos, jos jollakin on!

Isänpäivän kato

Täällä kävi kato isänpäivänä.

Vauva herätti viideltä, eikä pienistä nukutusoperaatioista ollut moksiskaan. Joten, seiskan maissa jätin pojan höpöttelemään käsilleen ja lähdin paistamaan Teelle pekonia isänpäivän kunniaksi.

Kahvi porisemaan, pekonileivät kokoon ja lasten kanssa suunnattiin laulamaan. On tainnut äidin kasvispainotteinen ruokavalio tehdä tehtävänsä, sillä kauan jääkaapissa oikeaa tilaisuutta odottavat pekonit jäivät syömättä. Maku oli kuulemma "kummallinen".

Toisin kuin monessa muussa perheessä isänpäivänä, meillä oli äiti, joka painui Ruunen päikkäriaikaan takaisin sänkyyn poika kainalossa vetäen peittoa korville.

Pojan herättyä tunnin päästä Tee meni jatkamaan unia, kun äiti ja muksujen käydessä täyskärin leipomisen kimppuun.

Heräteltiin Tee lounaalle ja sen päätteeksi keitettiin kakkukahvit. En taas muistakaan, milloin viimeeksi muksut olisivat sellaista haipakkaa pistelleet pastaa kitusiinsa, kakku silmissä kiiltäen.

Olihan se pakko maistaa ihan pieni pala. Vähän vain otti pannuun, että sen enempää en uskaltanut. Oli nimittäin onnistuneen oloinen ja jopa ei-niin-kakun-perään-Teekin kehui aikaansaannostamme.

Puhelu papalle onnentoivotuksin kera ja pian muu perhe olikin sopinut lähtevänsä isovanhemmille, kun äiti ja Ruune jäisivät kotiin. Nopea vilkaisu veeärrän sivuille, lippujen osto ja kamat reppuihin. Nopea soitto vielä vaarille onnitteluiden kera ja muu perhe hävisi ovesta, äidin jäädessä rauhoittelemaan naama punaisena kiljuvaa kuopustansa.

Tarkoitus oli viettää ihan toisenlainen isänpäivä, mutta joka olisi todennäköisesti ollut aika opiskelupainotteinen joka tapauksessa. Nyt ei oikein osaa nauttia "vain olemisesta", sillä deadline lähestyy ja homma on pakko saada pulkkaan ihan lähipäivinä. Eilen varastettiin iltapäivä luonnotieteelliseen, kunnes pian jo kiiruhdettiin kotiin, jotta Tee pääsisi kirjoittamaan.

Täällä yks jos toinenkin odottaa jo kovasti, että homma olisi ohi. Viimeiset viikot ovat olleet varsin intensiivisiä, ja loppukiriväsymys painaa itse kutakin. Onneksi on nuo isovanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät auttamaan. Molemmilla puolilla kun vielä muistavat hyvin sen ajan, kun jaloissa pyöri monta pientä ja hommaa piisasi useammallekin käsiparille.

Kieltämättä, en ole edes uskaltanut ajatella tammikuun jälkeistä elämää, kun paluu "normaaliin" arkeen tulee eteen. Toivonpa vain, että saadaan oikein vähäluminen talvi, sellainen, että selvittäisiin haalareilla ilman välipukemisia, tiet olisivat sulia ja puistossa voisi tehdä muutakin kuin rämpiä hangessa tai seisoa tönöttää sillä ainoalla auratulla pläntillä. nimim. Inhoan Talvea.

Luonnontieteellisesssä keskusteltiin mm. eläinten syömisestä.

Kotimatkalla.

Isälle onnea!

Ruune vetäisi historialliset 4 tunnin päikkärit kun muu perhe hävisi paikalta.

Kattilallinen couscousia ja katkarapuja, hyvää tuli!

Ehdin jo vähän innostua, että sontikka on löytynyt kun tämän näin! Joku perheestä koristellut kuitenkin vain kukkakeppiä.