perjantai 13. joulukuuta 2013

Paloja päiviltä

Täällä ei ehdi paljon päiviä miettiä. Tänään Teelle tokaisin, että viikko sitten lähdettiin. Korjaukseksi tuli takaisin, että nyt on kyllä perjantai, ei keskiviikko.

Tehtiin Veikan kanssa taulu, johon piirrettiin joka päivälle jokin kuva ennen kuin mummi ja vaari tulevat. Niitä sitten vedellään aina uuden aamun kunniaksi yli. Ikävä tulee harvoin, yleensä silloin kun väsyttää tai jotakin sattuu. Muuten kysyessä kummallakaan ei tunnu olevan kiire kotiin.

Luulin jo selvinneeni taudista. Oksentelu loppui, mutta sain aika makean ripulitaudin. Kaksi yötä juoksin vessassa, päivisin pystyi pidättelemään paremmin. Vähän hierontapöydällä jaloja väännellessä pelästyin, että tuleeko sörsselit siihen, mutta hienostihan selvisin! Lapsille oli eilen aamulla pakko myöntää, että myös aikuisille voi nukkuessaan käydä kakkavahinkoja. Heitä nauratti, äitiä ei.

Joka tapauksessa, lähdin eilen käyttämään Tytyä lekurissa kun jo kotoa jatkunut yskä ei ottanut helpottaakseen. Korvatulehdus, nielu punoitti ja keuhkoissa limaa. Ab kuuri pamahti taas päälle.

Samalla reissulla kerroin ripuloinnista, jota oli 15 kertaa edellisyönä. Kakka näytettä purkkiin, Tyty Teen luokse hotellille ja takaisin suonensisäiseen nesteytykseen pariksi tunniksi. Thaityylillä tiputusvauhti oli aika varovainen, joten kerran lisää vauhtia pyydettyäni  säätelin vähän itse. Suomalaisittain loput olisi ruutattu sisään, täällä seisottiin hymyillen vieressä ja odotettiin sen viimeisenkin tipan tippumista.

Tytyn ja oman käyntini yhteissummaksi tuli n. 100 euroa hoitoineen ja lääkkeineen.

Tänään käytiin apinakoulussa, jossa pieniä kavereita opetetaan kiipeämään palmuihin ja tiputtelemaan kookospähkinöitä. Hieman skeptisesti mentiin naapurikaupan pramealla kaaralla, jonka omistaja tottakai tarjoutui viemään sopuhintaan ja odottamaan.

Ihaniahan nuo apinat olivat, mutta parin metrien narussa oleminen ei tuntunut ihan ookoolta. Muuten ainakin näytti siltä, että hyvin niitä kohdeltiin, mutta silti aina tällaisia paikkoja kohtaan on vähän skeptinen olo. Jollei selvästi ole tiedossa, että eläimillä on hyvät oltavat, tulee pari kertaa mietittyä, haluaako lähteä.

Lounaalla käytiin uudessa paikassa. Ystävällinen omistaja pariskunta, viihtyisä ympäristö, hyvä ruoka ja hinta. Tilattiin iso pullo vettä, kolme tuoremehua, valkosipulileipiä, lapsille sataykanaa ja perunoita, minulle seafoodia ja spagettia, Teelle phad thaita (nuudelia lisäkkeineen). Jälkiruokaksi hedelmälautanen, jossa banaania, mangoa, ananasta ja banaania. Tämä kaikki tippeineen 16 euroa. Kaiken lisäksi omistaja nainen nappasi Ruunen syliinsä ja saatiin molemmat syödä samaan aikaan.

Eilen kävin kasvohoidossa ja nyt tuntuu niin siloposkiselta. Illansuussa oleskeltiin rannalla monen muun kanssa. Veikka on ihan elementissään täällä, meidän luonnonlapsi. Illalla sain pestä tukasta aimo annoksen vaaleaa hiekkaa, poika kun haaveilee ja pyöriskelee hiekassa, ottaa rennosti.

Hotellille tullessa vastassa lattialla oli yllättävän iso hämähäkki. Nappasin Ruunen takaisin kainalooni ja suuntasin respaan. Yritin kysellä, onko täällä myrskyllisiä hämiksiä. Kerrottuani yhden lymyilevän onnistuneen pakomatkan jälkeen sänkymme alla, tyttö kertoi, ettei ne ole myrkyllisiä, mutta jos haluan, niin hän kutsuu kaverinsa poistamaan sen. Jees pliis. Lähtiessä kuulin takaani hyväntahtosta naureskelua ja torailua. Myönnän, en tosiaan halua nukkua tuollaisen otuksen kanssa samassa tilassa, jos vaan mahdollista.

Pari poikaa tuli, ja pian hämis olikin takaisin siellä mistä tulikin.

Jaahas, kello on puoli seisemän, lapset juuri saatu nukkumaan. Äiti kömpii Tytyn ja Ruunen väliin, Tee lähtee muutamalle rantaravintolaan. Ihanan letkeät päivät!


2 kommenttia:

  1. Tosi mukavaa lukea teidän lomakuulumisia :) oon niiiin kade. Ehkä meilläkin on joskus mahdollista päästä reissuun! Nauttikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tekin pian!

      Nautitaan kyllä :)

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.