tiistai 29. lokakuuta 2013

Kun kaikki on vaan niin hyvin

Täällä ollaan ja nautitaan elämästä.

Tuntuu todella siltä, että elän onnellisinta aikaa tähän astisessa elämässäni (taikauskoisena koputetaan puuta kop kop). Kaikki vain tuntuu olevan niin hyvin.

Teen kanssa pyyhkii hyvin; tasaista eloa ilman suurempia murheita tai eripuria. Ollaan jo sen verran opittu tuntemaan toisiamme, että tietää, miten asiat sujuu parhaiten; milloin on parempi antaa periksi, milloin hurtti huumori pelastaa, milloin on parempi patistaa toinen nukkumaan ja milloin on parempi pitää suunsa kiinni.

Lapset on ihan huippuja! Veikalla on omia juttujaan, kyselee paljon ja yhdessä etsitään googlesta tietoa esim. kuinka ukkosmyrsky syntyy tai mikä on muumio.

Tytyllä riittää kärsivällisyys ulkovaatteiden pukemiseen puolen tunnin ajan, mutta ei siihen, jos joku sanoo mitä pitäisi tehdä. Tulta ja tappuraa.

Ja vauva. Olen miettinyt hyvää lempinimeä tänne, sillä ei kai meidän vauvaa voi vauvaksi ikuisesti kutstua? Poju onkin saanut lempinimen "Runeberg", Tytyn ja Veikan suussa taipuen muotoon "Luunepeli." Ja siitä lyhyempään muotoon Ruune. Joten olkoon sitten Ruune täälläkin.

Ruune jaksaa hymyillä ja haastella. Välillä alahuuli väpättäen valitetaan äidille jostakin ja kohta taas poika on itse aurinko. Päivisin nukutaan puolen tunnin pätkiä, joista kertyy unta n. 2-3 tunnin verran. Illalla nukahdetaankin aikaisin yöunille, nukutaan tiiviisti äidin kyljessä kiinni tutti suussa ja unirätti kainalossa.

Oma pää jaksaa mitä parhaiten. Nautin tästä kaikesta niin suunnattomasti! Side vauvaan on tällä kertaa syntynyt helposti ja olen siitä niin iloinen. Varsinkin kun tietää, ettei se välttämättä ole itsestäänselvyys.

Olen niin iloinen, että Tee sai opintovapaansa tähän saumaan. Se, että arkea on voinut joustavammin suunnitella, on ollut iso plussa kolmen pienen lapsen kanssa. Jos on ollut neuvola- tai labrakäyntejä, ei ole tarvinnut roijata kaikkia lapsia mukaan. Vastavuoroisesti olen ottanut muksut ja lähtenyt evakkoon kavereille, jotta Tee on saanut opiskelurauhan.

Se, että on läheisiä ihmisiä ympärillä oman perheen lisäksi, on kullanarvoista. Tuntuu, että nyt ympärillä on ihmisiä, jotka tuovat niin paljon iloa ja hyvää mieltä. Sellaisia samanhenkisiä, joiden kanssa jutut menevät yhteen ja joiden kanssa ei ole asiaa, josta ei voisi puhua. Arvomaailma on sama, vaikka luonteet ja mielipiteet voivatkin erota.



Hyvin usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa ristin käteni ja kiitän, toivoen tämän hyvän jatkuvan ilman suurempia mullistuksia; pysyttäisiin terveinä, sillä jo pääsee pitkälle.

Tästä kaikesta on vain niin tavattoman kiitollinen.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Sapuskaongelmia ja läheltä piti- tilanne


Pötkylä 2kk neuvolassa 5,3/61.

Joku on löytänyt nyrkkinsä.


Vauva on kyllä ollut niin paljon tyytyväisempi tuon maidottoman aloitettuani. Itse en aluksi kokenut tuota dieettiä mitenkään hankalana, mutta nyt on tullut pikkuisen sellaista oloa, että "mä en saa syödä mitään."

Ehkä tuota ajatusta siivittää se, että jätin lihansyönnin taas. Kalaa kyllä syön ja sitä on tullutkin mätettyä. Mutta ennen kun iltaisin otin rahkaa mehukeitolla ja soijahiutaleilla tai ruisleipää kinkulla ja juustolla, nyt nuo molemmat vaihtoehdot on nou nou. Ruisleipä nimittäin ei käy myöskään. Ja usein tuli herkuteltua jäätelöllä vielä päälle-

Onkin vähän sellaista "liitelyä"; syö mitä syö, kunhan siinä ei ole lihaa tai maitoa.

Vaikka ajattelin, että pääsisin raskauskiloista tässä imetyksen aikana, tuo tippumisvauhti on nyt ollut dieetin takia liian kova. Puolessatoissa viikossa vaaka näyttää -2kg. Ei hyvä.
Vaikka ei todellakaan ole pelkoa, että olisin jotenkin aliravittu, rupesi vähän pelottamaan, että voikohan vaikuttaa maidontuloon. Vauva on nimittäin taas ollut tiiviimmin tissillä ja viime yönäkin syötiin tiuhaan.

Joka tapauksessa, huomenna käyn yksin ruokakaupassa, että pääsen rauhassa miettimään omia syömisiäni ja mitä tarvitsen kotiin. Tänään on esim. uponnut kaurapuuro mustikoilla, pari hapankorppua rasvalla ja kurkuilla, porkkanoita, salaatti chilitonnikalalla ja avokadolla. Synttärikemuissa vedinkin sitten itseni ähkyyn kaverin varta vasten tekemällä maidottomalla soijakakulla. Oli ihan helkkarin hyvää!

Mutta siis, ihan liian vähän sapuskaa tuosta herkuttelusta huolimatta. Monessa valmisjutussa kun tuntuu olevan maitoa, on kotona kaapeissa kaikkea mitä voisi syödä, mutta ei saa. Joten jotakin maidotonta ja tuhdimpaa nopeaa vatsantäytettä tarvitsee kaappeihin selvästi enemmän.

Herkuista tuli mieleen, että eilen lähdin Tytyn kanssa lähikauppaan hakemaan suklaata rocky roadeja varten. Siinä sitten juuri astuessamme suojatielle, viistosti vasemmalta tuli auto ja kaarsi suoraan edestä. Onneksi ehdin pysähtyä. Toisella puolella suojatietä oli tulossa vanhempi nainen vastaan, joka myös tajusi vetäytyä taaksepäin. Kaverit tuli nimittäin aika haipakkaa ja selvästi ilmeistä päätellen huomasivat että läheltä liippasi.
Tietysti kiehahdin, samoin kun vanhempi nainen. Lähdin aika haipakkaa työntämään rattaita autoa kohti kun tajusin poikien kaartavan kaupan parkkipaikalle. Ripeään tahtiin pojat suuntasivat kaupalle ja minä rattaita työntäen pingoin perässä.

Siellä sitten lihahyllyillä annoin vihaisena tulla tuutin täydeltä mitä mieltä olin poikien ajotavasta. Eivät ihme kyllä sanoneet mitään.

Sen verran ketutti, että nappasin vain suklaat mukaan ja lykkäsin Tytyn kassalle. Suututti vielä kotimatkallakin.

Joka tapauksessa, Rocky roadeja tuli tehtyä. Mistä tulikin ne mieleen...jääkaapille!

perjantai 25. lokakuuta 2013

"Lapsikulta, ei toisia saa kiusata (Vaikka äiti ihan vaan vähän tekee sitä netissä...)!"




Käyttäydy toisia kohtaan niinkuin haluaisit sinua kohtaan käyttäydyttävän


Huomasin, että monessa blogissa mainostetaan alkanutta kampanjaa "Kommentti jättää jälkensä. Ethän kiusaa. Edes netissä."

Joskus vauvafoorumin keskustelupalstoille eksyneenä en ole voinut kuin pyöritellä päätäni, että miten alas aikuiset (?) ihmiset voivat vajota. Haukutaan bloggaajia, ulkonäköä, perhettä, lapsia ja pukeutumista. Miksi päästänsä terve ihminen tekee tuollaista? Onko oma elämä niin olematon, että kadehditaan muita ja oman egon pönkittämiseksi haukutaan muita?

Samaa lokaa ja ehkä pahemmin saavat monet julkisuuden henkilöt. Vasta joitakin kuukausia sitten tuli ohjelma, jossa liuta kotimaisia julkisuudessa olevia henkilöitä kertoi saaneensa jopa tappouhkauksia.

Ja kun eräässä toisessa Silminäkijän ohjelmassa etsittiin kiusaajia käsiin, kommentit olivat tyyliin:

"Ai, se oli vain vitsi. " "En mä edes muista enää tollasta."

Aikuiset ihmiset. Keskenkasvuisilta teineiltä tai käytöstapoja opettelevilta lapsilta vielä voisi kuvitella tuollaista, mutta luulisi aikuisen ihmisen jo osaavan ajatella mikä on sopivaa ja mikä ei.

Näin sitä siis meilläkin Suomessa asuu läjä ihmisiä, perheellisiä, työssäkäyviä, ihan normisakkia. Töissä ruokatauolla surffaillaan, haukutaan ja ivataan. Iltaisin kaivetaan läppäri esiin, mussutetaan ja nimitellään.

Ja samat ihmiset kasvattavat lapsia. Tekopyhästikö saarnaten lapsilleen miten kiusaaminen on väärin vaiko vähät välittäen siitä, miten oma lapsi muita kohtelee?

Tänään tajusin, että eräs tuttuni taitaa olla nettikiusaaja. Pieni lipsahdus, mikä ei ehkä ollut harkittu. Jäin miettimään ja oikeastaan en ihmettele. Kaikki ei voi olla hyvin tällaisella henkilöllä, joka jaksaa arvostella muita ja heidän valintojaan. Sillä on hankala kauhalla antaa jos on lusikalla saatu. Aion joka tapauksessa ottaa asian puheeksi kun seuraavan kerran tapaamme.

Puhutaan tiukemmista toimista koulukiusaamiseen. Samaa voisi toivoa tähän netissä tapahtuvaan lässytykseen. Paatuneimmankin nettikiusaajan olisi syytä vaihtaa sohvan nurkka ja läppäri ammattiauttajan nojatuoliin, jollei itse keksi miksi tekee mitä tekee ja osaa lopettaa sitä. Sillä onneksi on nykyään jonkinlaiset keinot jäljittää nämä "totuudentorvet" ja "suoran sanan sanojat". Selittelehän siinä sitten puolisolle, ystäville ja sukulaisille kun saa syytteen kunnianloukkauksesta. Hävettäisikö yhtään?

Syytä ainakin olisi.

torstai 24. lokakuuta 2013

Matkasuunnitteluja

Tässähän ruopeaa matkauumetta pukkaamaan!

Vielä kolme päivää sitten ei ollut tuosta kuumeesta tietoakaan, mutta kun on joka ilta lasten mentyä nukkumaan istahtanut koneella ja plärännyt paikkoja ja majoituksia läpi, voi nyt sanoa lämmön huitelevan siellä paahtavassa auringossa.

Tätä reissua on niin odotettu. Kaksi vuotta. Säästetty mitä säästettävissä on ollut.

Ennen lapsia matkustelu oli se mun juttu (ja on edelleen. Välillä se vain unohtuu tämän kaiken keskellä). Pihillä luonteellani sain opiskeluaikoinani ja iltatöillä jemmaan aina sen verran, että pääsin budjettihinnalla matkustelemaan aina aika ajoin. Silloin ei haitannut pitkät lennot monella välilaskulla tai majoittuminen gekkoja vilisevään mökinpahaseen. Pääasia, että selvisi mahdollisimman edullisesti.


Tuosta syystä nytkin taisi kulua se kolme iltaa ja hemmetin monta tuntia ennenkuin sopivat majoitukset löytyi. Kun Tee jaksaa innostua opiskelustansa, itse nautin tästä, että saan suunnitella ja järjestellä kaikkea sitä, mikä liittyy reissuun lähtöön (Tee tuossa äsken tokaisikin, että pitäisiköhän miettiä jotakin matkanjärjestäjän hommia).

Ja ennen reissuun lähtiessä kun mietti suht edullista majoittumista sopivalta paikalta, nyt on kriteerit vähän muuttuneet.

Veikan ollessa 7kk matkustettiin samoille suunnille ja viime syksynä Kroatiaan koko poppoolla. Ja noista reissuista lasten kanssa on jäänyt käteen se, että tärkeimmät huomioon otettavat asiat paikan päällä ovat:

Uima-allas
Suht lähellä merta
Sairaala lähellä
Sapuskointipaikka hollilla

Veikka ja Tyty käyvät Teen kanssa uimassa parisen kertaa viikossa, joten tuota uimista odotellaan täällä jo kovasti. Veikka sitä, että saa ottaa maskin ja snorkkelin mukaan ja lähteä äitin kanssa snorklaamaan. Tyty taas viihtyy muuten vedessä kellukkeiden kanssa lilluessa.

Yksi paras sairaalakokemus on kun kävimme Bangkokin lastensairaalassa näyttämässä Veikan korvia. Huipputerveydenhuoltoa, osaava henkilökunta. Siksi Thaimaahan. Tuttu ja turvallinen. Suomalaisten uusi Kanaria.

Ja tuo sapuskointipaikka. Noh, selvähän se.

Majoitusta varaillessa jostakin piti tinkiä ettei budjetti paukkuisi, ja nyt tingittiin sijainnista.
Kun todennäköisesti sitä aikaa tullaan viettämään siellä rannalla ja uima-altaalla, auringosta ja lämmöstä nauttien. Kolmen lapsen kanssa kun ei mitään sen ihmeellisempää todennäköisesti tulla tekemään (ainakaan ennen kuin mummi ja vaari saapuvat paikalle), eikä kyllä tarvitsekaan. Kunhan ollaan ja höllätään.

Ja Tyty täällä jo hokee lausetta, mitä aikoo toitotella aamuisin: "Kop, kop! Mummi ja vaali, helätkää, mennään uimaan!"

Viisi viikkoa. Nyt saa jo vähän innostua!






maanantai 21. lokakuuta 2013

.............

Välillä tulee välähdyksiä ja miettii, että "nyt pitäisi laittaa tämä ylös, että muistaa kirjoittaa." Ja sitten se unohtuu.

Olen pari viimeistä iltaa tehnyt valokuvakirjaa vauvan odotusajasta, syntymästä ja syntymän jälkeisestä ajasta. Marraskuun alussa on nimijuhlat ja pitäisi saada sen siihen valmiiksi, Mistä tuli mieleen, etten ole vieläkään muistanut kutsua kaikkia, saati muistanut ilmoittaa jo ilmoitetuille monelta kinkerit on kuten muutama muukin asia nimijuhliin kuhan lämpimikseni höpötän. Ei nimittäin yhtään oo jaksanut miettiä koko asiaa.

Ja eilen aloitin etsimään majoitusta Thaimaahan. Kunhan ensin päättäisi minne sinne suuntaisi. Ja varaako koko ajalle yhteen paikkaan. Vai vaihtaako kun mummi ja vaari tulevat.

Odotellaan vauvan passia, saisi viisumiasiat hoidettua mistä tuli mieleen, että ne valokuvat on vielä ottamatta kuntoon. Sitten olisi enää Tytyn rokotus muista, muista hakea se apteekista ennen pistämistä! ja suht kaikki käytännön jutut on pulkassa matkaa ajatellen hah hah, niin varmaan joo! Mites ne uv-housut, kotiapteekin hankkiminen, Finnairille soitto baby cotista, kopiot passeista, lentolipuista, virkatodistus viisumia varten, hankkia jostakin lainaan rattaat (tai kannattaakohan...) ja ja ja...

Maidoton dieetti on mennyt hyvin, ainoastaan rahkaa tekee mieli. Vauvan vatsavaivat on jääneet, toivotaan, että jatkuukin niin ai niin, ja sen täytekakun pitää olla maidoton kun muitakin maidottomia on syömässä! Ei se kyllä varmaan onnistu millään..pitääkin googlettaa "maidoton kakku".

Jaa-a, ei tästä tule nyt mitään tylsillä aivoilla, parempi kömpiä petiin perkule mä unohdin ostaa niitä suolatippoja!

Loppuun vielä viikonlopun kuvia sushikinkereiltä!




torstai 17. lokakuuta 2013

Tahtojen taistoa ja syömisistä

Tee päätti lähteä maanantaina isompien muksujen kanssa maalle tekemään loppukiriä opiskeluissa, itse jäin vauvan kanssa kotiin.

Tiistaina tuli lapsuuden ystävä, jota ollaan viimeeksi nähty puolisen vuotta sitten. Sen kunniaksi haettiin kunnon kermaleivokset, jotka tuhottiin naamariin kahvikupposten äärellä.

Olin ajatellut, että saisin pyhittää koko illan itselleni vauvan mentyä nukkumaan, nyt kun kerran muu perhe oli livohkassa. Mutta toisin kävi: vauva aloitti armottoman huudon, vääntelemisen ja piereskelyn. Ainut paikka, jossa olo vähän helpotti, oli syli.

Puolen kympin aikaan luovutin, nappasin sylissä tuhisevan jantterin ja roijasin meidät nukkumaan. Ei tullut rauhallista iltaa itseni seurassa, mutta tuli ainakin mentyä ajoissa petiin.

Turha kai sanoa, että aloitin tuon jälkeen maidottoman dieetin. Niin selvä homma oli.

Soijamaitoa hain heti alkuun kahvin kanssa otettavaksi, mutta tänään kävin täyttämässä varastoja ruokakerman korvaajalla, tofujäätelöllä, yosalla, kasvisrasvalevitteellä ja kaurajuomalla. Juustoa harkitsin, mutta jätin hyllyyn, oli aika tyyriin hintaista.

Jo vähän aiemmin tuli sellainen tunne, että nyt taas loppuu lihan syönti. Tajusin, että taas ollaan pikku hiljaa ajauduttu lähes kasvispitoisesta ruokavaliosta siihen, että jauhelihaa ja muuta punaista lihaa kuluu reilusti yli suositusten viikkoa kohden. Ja toisaalta; ei lihaa edes tee mieli, siihen on taas vain tottunut, että tekee niitä tuttuja lasagne/keitto/lihapulla/kastikevariaatioita. Vielä kun Tee puhui tästä, mistä eräs läheinen sukulainen on kertonut jo jonkin aikaa sitten, ei tee tiukkaa ollenkaan. Päinvastoin.

Joten, jääkaappi koko uudistuksen ja nyt näpit syyhyää päästä kokeilemaan uusia kasvisruokia! Quorn-kikherne-nuudelihässäkkä upposi paremmin kuin hyvin, samoin kuin bataattikeitto. Listalla on kikhernepihvit ja pitäisi etsiä jokin hyvä resepti tofulle. Päätinkin, että kotona teen vain kasvisruokaa tai kalasta, muualla voi sitten satunnaisesti syödä lihaa jos ei muuta ole tarjolla. Tee sitten kokkailee lihaa kotona jos kokkailee.

Leivän päälle pitäisi vain keksiä jokin uusi vaihtoehto. Ennen kun sitä koristi juusto ja kinkku, nyt pitäisi kehittää jotain muuta proteiinipitoista.

(Ja jo kahden päivän maidottoman dieetin jälkeen eron huomaa; ei tarvitse antaa gavisconia ja poika nukkuu vieressäkin tasaisella patjalla tyytyväisenä, kun ennen onnistui vain pystyyn kohotettuna.)

Tänään kävin isompien muksujen kanssa hoitamassa asioita kun Tee jäi vauvan kanssa kotiin. En tiedä mikä planeetta oli taas väärässä kulmassa, mutta kotiin tultua oli pakko tentata Teetä, että "mitä sä oot tehnyt noille meidän lapsille?!"

Lyhyesti; jos tuota tahtoa ja omapäisyyttä tulee tuolla tytöllä olemaan vielä aikuisenakin, ei sillä ole hätäpäivää. Mutta sen ukolla voi olla.

(Tee naureskeli tuolle ihmetykselleni. Illalla ei sitten enää naurattanut kun laittoi tytärtänsä nukkumaan. Silloin oli äidin vuoro virnistellä kuunnellessaan sitä tahtojen taistoa, mikä lasten huoneesta kantautui.)

Iltapäivällä Tee jäi opiskelujen pariin ja muut lähtivät patikoimaan läheiselle kalliolle. Oli kaunista ja Veikkakin tokaisi "on niin nättiä värejä!"










sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Helpotusta ja viikonloppua

Vauvalla oli neuvolalääkäri viikolla. Kaikki oli hyvin, kerroin että itkee paljon ja kuvailin vauvan olemisia. Kysyin iholla olevista näpyistä, ne oli kuulemma hormoninäppyjä.

Samana päivänä rupesin kuitenkin miettimään, että onkohan tuo vauvan oleminen kuitenkaan ihan "normaalia" vauvan itkuisuutta ja valvoskelua. Vaikka Veikkakin osasi olla aika haastava, tämän jantterin kanssa nuo yöt ovat olleet kyllä vieneet voiton. Ja vaikka helpompia hetkiä on ollut, nyt taas tuntui siltä, että poikaa koko ajan vaivasi jokin.

Juttelin ystävän kanssa ja sainkin vinkin hyvästä erikoislääkäristä yksityisellä. Varasin ajan, ja lauantaina käytin pojan, joka nukkui tyytyväisenä manducassa.

Kerroin oireet: Pystyasennossa nukkuminen, nieleskely, pulauttelu pitkäänkin ruokailun jälkeen, vaatii hyvän röyhtäyttämisen, heräilee öisin huutamaan kesken unien, ei viihdy ruokailun jälkeen pitkällään, vetää itseä kaarelle, syödessä saattaa haukkoa henkeä kuin kala kuivalla maalla kun maitoa on kaikki röörit täynnä, nenän tukkoisuus ja rohina ajoittain.

Olin jo vähän ehtinyt epäillä refluksia ja sehän se diagnoosiksi tuli. Gavisconia ehdin kotona kokeilla muutaman kerran jo ennen käyntiä ja se oli kuin ihme; meillä nukuttiin historialliset 3,5 tuntia putkeen!

Nyt siis mennään tuolla lääkkeellä. Epäili, että voi myös johtua omasta ruokavaliostani. Mutta jos tuolla lääkkeellä tilanne kohenee kummasti, ei tarvitse ryhtyä mihinkään. Muuten olisi ainakin hyvä kokeilla maidotonta ruokavaliota.

Ja tilannehan on parantunut. Yöhuudot on jääneet pois, syödään kyllä, mutta välillä voi olla tuo 3 tuntia väliä. Poika on päivällä enemmän hereillä kun yöt eivät mene valvoskellessa, joten jaksaa paremmin seurustella ja on tyytyväisempi.

Ekan yön jälkeen aamulla olo oli aivan eri. Tuntui jopa siltä, että tässähän on tullut levättyäkin yön aikana! Olen niin iloinen!

Muutenkin meillä oli varsin mukava viikonloppu. Lasten kauan odotetun serkun tapaaminen ja ystävien kanssa turisemista.

Tytyn ja vauvan kanssa tein viikon kauppaostokset isompien miesten käydessä uimassa kahdestaan. Jälkeenpäin puhuttiin Teen kanssa, että miten nuo kaksi isompaa selvästi kaipaa kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa. Ja sen ei tosiaan tarvitse olla sen kummempaa kuin kahden tunnin kauppareissu.

Viime päivät kun on Tytyn kanssa ollut aikamoista tahtojen taistelua, koko reissu meni paremmin kuin helposti. Tyttö istui koko tunnin kaupassa käynnin kärsivällisesti ostoskärryissä. Ainut konfliktia enteilevä tilanne tuli kylmäostastolla kun äiti ei suostunut ostamaan vanukkaita. Siitäkin selvittiin varsin vähällä.

Veikka tuossa pari päivää sitten kysyi, että "voitaisiin mennä elokuviin Tytyn kanssa, isi voisi olla vauvan kanssa kotona." Lupasin, että kun joku sopiva leffa tulee, niin tehdään niin. Olen ollut niin vauvassa kiinni, että niin itse kuin lapsetkin kaipaavat sitä, että voitaisiin tehdä jotakin kolmistaan. Vaikka liikkeellä ollessa vauva nukkuukin varsin hyvin manducassa, rajoittaa se aina aika paljon liikkumista. Ja aika usein kotonakin kun on juuri luvannut aloittaa leikkimään, alkaa huuto ja kipristely, ja kaikki tyssää heti alkuunsa.

"Ja isi voi antaa vauvalle pullosta tissimaitoa", kuului vielä loppusanat. Niinpä. Nyt siis vain sopivan leffan odottamista!


Meidän ihan ihan lempparipaikka!


Serkkuvauvan ihailun lomassa on hyvä välillä leikkiä!



torstai 10. lokakuuta 2013

Seurasaaressa

Aamulla jälkitarkastusta ja isovanhempia kylässä, illalla Seurasaaressa ystävien ja liudan uusien tuttujen kanssa.

Oli ihana tulla kotiin kun lapset sai kaadettua suoraan sänkyyn. Ja unikin tuli varsin nopeasti raikkaassa ilmassa touhuilujen päätteeksi!









keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tättähäärä aamutuimaan

Tyty kiskaisi kumpparit jalkaan eteisessä ja tokaisi: "Minä menen sohvalle pomppimaan!"

"No et takuula mene!" huusin perään.

Kohta neiti tulee takaisin kädet viuhtoen; "Minä tein sohvalla kupelkeikan! Nyt menen takaisin tekemään kupelkeikan!"

"Älä siellä sohvalla, sä tiput sieltä!" huusin perään.

Kohta taas tulee takaisin; "Minä tein kupelkeikan sohvalla! Teen uulestaan!"

"Nyt anna olla, kohta sattuu!" huusin taas perään samalla vauvaa hyssytellen.

Sitten kuului kolahdus ja huutoa "Mä tipuin sovvalta!!"

Kantapään kautta tämäkin siis...

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kahdestaan ja pohdiskelua

Ollaan vietetty vauvan kanssa päivää ihan kahden isompien ollessa Teen kanssa maalla.

Päivällä sanoin puhelimessa Teelle, että oli varmaan tähän astisista pahin yö. Luulen nukkuneeni max. parisen tuntia. Aamulla laitoinkin viestiä vyöhyketerapeutille, että voitaisiinko siirtää aikaa myöhemmäksi, että saataisiin nukuttua aamupäivällä. Onneksi onnistui ja pätkittäin vedeltiin vielä muutama tunti unta kaaliin.

Vauva oli aivan haltioissaan tuolla vyöhyketerapiassa! Kun viime kerralla huudettiin suurin osa ajasta ja lopuksi rauhoituttiin juttelemaan, nyt poika oli alusta lähtien tarkkaavainen ja rauhallinen. Juttua tuli vähän ja käsiä hieroessa silmin nähden nautti.

Ensimmäinen kerta auttoi selvästi paljon. Päivät ovat olleet paljon rauhallisempi ja poika tyytyväisempi. Uni maistuu pitemmissä pätkissä, juttua tulee ja hymyjä vinhaa tahtia. Myös iltahuutelut jäivät pois.

Mutta nuo yöt ovat sitten olleet omaa luokkaansa. Toivotaan, että jotakin apua saisi niihinkin. (Veikalle aikoinaan apu tuli vyöhyketerapiasta yhden kerran jälkeen kun n. 40 kerran heräily tipahti 2-3 kertaan...)

Tuon jälkeen kävin vielä syömässä ja kirjastossa. Vauva nukkui koko ajan ja kotona seurusteltiin vajaa kolme tuntia ennen kuin kylvyn kautta tuli nukkumatin aika.

Vauva on kyllä selvästi ihmeissään kun kaikki äänet ja meteli on kaikonnut kotoa. Kun on talossa elämää, vauvallakin on mitä seurailla. Ja tietysti sitä seuraakin on enemmän. Nyt kun oli kahdestaan, ehtii hampaat pestä kun toinen jo ilmoittaa, että "äiti, tulehan jo paikalle!" Eli tietyllä tavalla on helpompaa kun on niitä isoja sisaruksia. Se ensimmäinen kun valtaa koko talon, kolmas solahtaa kevyesti siihen perhe-elämään ja muutos ei ole niin suuri ja mullistava. Onneksi.

Tuntuu, että tähän astisista vauva-ajoista olen nauttinut tästä (tähän asti) täysin siemauksin. On ihanaa kun omat tavat ja tottumukset ovat tulleet tutuiksi jo edellisinä vauva-aikoina. Ei ole niitä samoja ajatuksia kuin aiemmin, kun mietti millainen äiti olen. Silloin sitä saattoi pitää kiinni jostakin periaatteestaan vain siksi, koska luuli, että tämä on ainoa oikea keino. Äitiys täytti itsensä ja siihen "mustaan aukkoon" oli helppo solahtaa. Kaikkia toimiaan ja tekojaan mietti äitiyden kannalta ja kuvitteli, että hyvä äitys oli sitä, että elämä aika pitkälti pyöri lasten ynpärillä.

Huh, onneksi enää ei ole niin. Silloin se kuului siihen, ensimmäisen lapsen kanssa ja vielä vähän toisenkin. Nyt niitä asioita ei enää mieti ja pää saattaa mennä off-asentoon siinä vaiheessa kun joku rupeaa puhumaan pilteistä, parhaista ensikengistä, vaippamerkeistä tai lastenvaatteista. Lastensaanti tosiaan muuttaa ihmistä, mutta miksi isät eivät hössötä samalla tavalla kuin äidit? Edes sen ensimmäisen kanssa? Tai sitten en ole vain huomannut.

Joka tapauksessa, olen vain iloinen, että kolmannen kohdalla olen vihdoin valahtanut sinne "isien puolelle". Nyt tietää, että kokonaisuuden kannalta on tärkeää olla sekä äiti, että nainen, puoliso ja ystävä. Tärkeää on pitää huolta sekä itsestään, parisuhteestaan, ystävyyssuhteistaan kuin lapsistaankin. Ehkä se tuo tiettyä rentoutta tähän olemiseen, varsinkin vauva-aikana, eikä sinne "mustaan aukkoon" ole vaarassa edes uittaa isovarvastaan.

(Jaahas, tuli sitten taas rönsyilevää ajatuksenjuoksua!)

Näihin mietteisiin; Hyvää yötä!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Rönsyileviä kuulumisia

Eilinen alkoi mehevällä riidalla Teen kanssa. Ollaan varsin huonoja tappelemaan, edellisen kunnon kärhämän voisin kertoa päivälleen, jos kaivaisin kalenterin esiin (maaliskuussa); sen verran harvoin meillä avaudutaan kunnolla.

Ja ollaan myös aika huonoja pyytämään anteeksi. Yleensä vain ilman lauhduttua saatetaan keskustella aiheesta, tai sitten vain annetaan unohtua. Kai sitä molemmat vain ymmärtää, että joskus sitä vain keittää kuppi yli, eikä sitä siitä sen kummemmin tarvitse huolta kantaa.

Joten kai olen jotakin oppinut, kun ensimmäisen kerran riidan päätteeksi pyysin anteeksi. Tänään kylläkin vasta, mutta sen aikaa lauhtuminen kesti.

Itse muistan, että äitini on kerran lapsuudessani pyytänyt minulta anteeksi, isä ei koskaan. Kai se on ollut jotenkin heikkouden merkki; pahoitella omaa käytöstään tai tekoaan. Ja itse on oppinut sen saman mallin.

Lapsilta olen ihme kyllä osanut pyytää anteeksi alusta lähtien. On vähän hankala vaatia lapsia opettelemaan anteeksipyyntöä jollei itse sitä hallitse heitä kohtaan.

Joten voin olla pienoisen ylpeä itsestäni ja ensimmäisestä anteeksipyynnöstäni riidan jälkeen.

Eilen oli muuten oikein mukava päivä; Peikko-vauvan kummitäti ja -setä kävivät ensimmäistä kertaa, samoin kuin Tytyn kummi kävi ensi visiitillä vauvaa moikkaamassa (vaikka Veikka ja Tyty pitivät kyllä aika hyvin huolen, että Tytyn kummi keskittyi heihin...). Iltapäivästä käytiin Uutelassa grillaamassa ja ulkoilemassa ystäväperheen kanssa.

Tänään käytin Tytyn lääkärissä pitkittyneen flunssan takia. Ei tuntunut menevän pois ja kun yöhuutelut alkoivat, epäilin jo vähän korvatulehdusta ja sehän siellä olikin. Onneksi taitaa olla vasta toinen tyttösellä, ei turhan usein ole ollut.

Samalla reissulla käytiin labrassa, kaupassa, hakemassa Veikka kerhosta ja pariin otteeseen apteekissa. En tiedä oliko Tyty jo vähän väsynyt, vai meneekö kaikki taas lahjakkaasti omapäisyyden ja temperamenttisyyden piikkiin. Joka tapauksessa, kotimatkalla bussissa oli perhe, jonka vanhin poika istui nätisti penkissä, vauvan nukkuessa liinassa, äidin kiristellessä hampaita ja perheen tyttären huutaessa kita ammollaan takki väärinpäin yrittäen kivuta rattaista pois (voisiko joku keksiä jonkun fiksumman idean kuin pukea takki väärinpäin päälle, jos mukula repii sen heti pukemisen jälkeen pois päältä?!)

Auta armias tuota naisen tahtoa!

Sitä nimittäin piisaa. Veikan kasvatus on ollut lasten leikkiä tämän tättähäärän rinnalla!

"Ekaa kertaa mua hävetti." Sanoin Teelle kotona, joka vain nauroi.

Loppujen lopuksi, ihan hyvinhän tuo reissu meni. Saatiin tytölle antibiootit, näytteet labraan, vauvalle Physiomeria ja kaupasta iso kasa vihanneksia (Nyt on iskenyt taas kasvishimo. Ehkä päästään taas vuoden takaiseen kasvispainotteiseen ruokavalioon. Ja se alkoi 5 litran perunaporkkanapurjovalkosipulibasilikasosekeitolla!).

Kummin sylissä.

Rannalla

Neljä aikuista, kuusi lasta.
Aurinkoinen sunnuntai lokakuussa.