Vauva on tänään 6 viikkoa ja sen kunniaksi ollaan hymyilty ja kurlutettu pitkin päivää!
Taitaa olla ensimmäinen päivä kun jäppinen on valvonut päivällä yhtä paljon kuin nukkunut. Yleensä kun unia vedellään aikamoista haipakkaa, on tänään tyydytty kaksiin kahden tunnin uniin ja muutamiin pikku torkkuihin.
Pitkiä tovia ollaan haasteltu vauvan kanssa, joka antaa makeat naurut ja hymyt maidon päälle. Teekin sai osansa eilen syötettyään pojalle pullosta äidin käydessä ekaa kertaa syömässä kaverin kanssa ilman yhtäKÄÄN lasta.
Ihana huomata, ettei vauva ole enää se sisäänpäin käpertynyt pötkylä, vaan on jo "laskeutunut" tähän maailmaan ja ilmaisee itseään äänellisesti muutenkin kuin vain silloin kun joku on huonosti.
Ensi viikolla on neuvola ja odotan kyllä varsin kiinnostuneena (En tiedä onko käyntejä vähennetty, mutta edellinen kun oli 2 viikon iässä ja nyt poika ehtii tulla jo melkein 7 viikkoiseksi), sillä ensimmäinen 62 senttinen haalari on jäämässä pieneksi. Muutenkin tuntuu, että kaveri on ottanut aikamoisia kasvuspurtteja.
Ensi viikolla mennään myös uudestaan vyöhyketerapiaan. Vaikka päivät ovat rauhoittuneet selvästi ja vatsavaivat helpottuneet, viimekin yönä herättiin tiheästi ja kolmen jälkeen nukuttiin seuraavan kerran vasta seiskan maissa. Kininää, kätinää, hyssyttelyä ja röyhtäyttelyä. Lasten serkku tuli aamulla puolen kasin aikaan ja saatiin onneksi nukuttua vauvan kanssa parisen tuntia aamupäivän aikana Teen lähdettyä ulos isomman kolmikon kanssa. Vauvakin tuntui olevan kunnolla väsynyt, sen verran hyvin hirsiä vedeltiin ilman kähinöitä.
Huomasin hyvän keinon pitää väsymystä loitolla. Pahin kun on sisällä
pyöriminen koko revohkan kanssa. Oltiinkin eilen ystävien kanssa ulkona
viitisen tuntia putkeen ja ei väsyttänyt sitten tippaakaan. Ilma oli
niin makoisa, että kenelläkään ei ollut mikään kiire kotiin ja grillatut
makkaratkin maistuivat helkkarin hyvälle raikkaassa ja lämpimässä
syysilmassa. Joten täytyy nauttia tuollaisista ulkoilumaratoneista vielä
kun kelit on hyvät.
Ihana vauva!! Mulla on kamala vauvakuume! Pikkumies 1v8kk ei enää oo niin vauva =D
VastaaPoistaItsellä tuntuu olevan vauvakuume, vaikka vauva talossa onkin:) On nuo niin ihania!
Poistaraitis ilma tekee tosi hyvää ku on kauhean väsyny ja vähän nukkunu...olkoon vaikka 15min pika-pyrähdyskin,sitä taas jaksaa...itellä jos on ollu vaikeita aikoja päästä lenkille tms oon talvi-pakkasella vetäny muutaman kerran syvään henkeä vaikka roska-pussia viedessä.Turtuneet,sumuiset aivot saavat vähän hapekasta verta!
VastaaPoistajaksuja sinne vauva-arkeen <3
Oi, kylmä, raikas talvinen ilma! Sitä ei paljon keuhkoihinsa tarvitse kun pää jo voi paremmin:)
Poista