Rönsyileviä kuulumisia

Eilinen alkoi mehevällä riidalla Teen kanssa. Ollaan varsin huonoja tappelemaan, edellisen kunnon kärhämän voisin kertoa päivälleen, jos kaivaisin kalenterin esiin (maaliskuussa); sen verran harvoin meillä avaudutaan kunnolla.

Ja ollaan myös aika huonoja pyytämään anteeksi. Yleensä vain ilman lauhduttua saatetaan keskustella aiheesta, tai sitten vain annetaan unohtua. Kai sitä molemmat vain ymmärtää, että joskus sitä vain keittää kuppi yli, eikä sitä siitä sen kummemmin tarvitse huolta kantaa.

Joten kai olen jotakin oppinut, kun ensimmäisen kerran riidan päätteeksi pyysin anteeksi. Tänään kylläkin vasta, mutta sen aikaa lauhtuminen kesti.

Itse muistan, että äitini on kerran lapsuudessani pyytänyt minulta anteeksi, isä ei koskaan. Kai se on ollut jotenkin heikkouden merkki; pahoitella omaa käytöstään tai tekoaan. Ja itse on oppinut sen saman mallin.

Lapsilta olen ihme kyllä osanut pyytää anteeksi alusta lähtien. On vähän hankala vaatia lapsia opettelemaan anteeksipyyntöä jollei itse sitä hallitse heitä kohtaan.

Joten voin olla pienoisen ylpeä itsestäni ja ensimmäisestä anteeksipyynnöstäni riidan jälkeen.

Eilen oli muuten oikein mukava päivä; Peikko-vauvan kummitäti ja -setä kävivät ensimmäistä kertaa, samoin kuin Tytyn kummi kävi ensi visiitillä vauvaa moikkaamassa (vaikka Veikka ja Tyty pitivät kyllä aika hyvin huolen, että Tytyn kummi keskittyi heihin...). Iltapäivästä käytiin Uutelassa grillaamassa ja ulkoilemassa ystäväperheen kanssa.

Tänään käytin Tytyn lääkärissä pitkittyneen flunssan takia. Ei tuntunut menevän pois ja kun yöhuutelut alkoivat, epäilin jo vähän korvatulehdusta ja sehän siellä olikin. Onneksi taitaa olla vasta toinen tyttösellä, ei turhan usein ole ollut.

Samalla reissulla käytiin labrassa, kaupassa, hakemassa Veikka kerhosta ja pariin otteeseen apteekissa. En tiedä oliko Tyty jo vähän väsynyt, vai meneekö kaikki taas lahjakkaasti omapäisyyden ja temperamenttisyyden piikkiin. Joka tapauksessa, kotimatkalla bussissa oli perhe, jonka vanhin poika istui nätisti penkissä, vauvan nukkuessa liinassa, äidin kiristellessä hampaita ja perheen tyttären huutaessa kita ammollaan takki väärinpäin yrittäen kivuta rattaista pois (voisiko joku keksiä jonkun fiksumman idean kuin pukea takki väärinpäin päälle, jos mukula repii sen heti pukemisen jälkeen pois päältä?!)

Auta armias tuota naisen tahtoa!

Sitä nimittäin piisaa. Veikan kasvatus on ollut lasten leikkiä tämän tättähäärän rinnalla!

"Ekaa kertaa mua hävetti." Sanoin Teelle kotona, joka vain nauroi.

Loppujen lopuksi, ihan hyvinhän tuo reissu meni. Saatiin tytölle antibiootit, näytteet labraan, vauvalle Physiomeria ja kaupasta iso kasa vihanneksia (Nyt on iskenyt taas kasvishimo. Ehkä päästään taas vuoden takaiseen kasvispainotteiseen ruokavalioon. Ja se alkoi 5 litran perunaporkkanapurjovalkosipulibasilikasosekeitolla!).

Kummin sylissä.