tiistai 1. lokakuuta 2013

Töttöröö!

Tadaa! Olin jo niin haltiossani; kahtena yönä vauva nukkui ruhtinaalliset kolme tuntia putkeen kerran (niin no, valvoskeli sitten pari tuntia sen jälkeen mahaansa tai jotakin kitistellen, mutta kuitenkin...) yön aikana!

Sitten tänään, silmät ristissä, kahvilla tankattuna raahauduin muksujen kanssa seurakunnan kerhoon. Olin herännyt puoli kuusi vauvan kätinään ja puolen seiskan aikaan oltiinkin koko revohka ylhäällä Teen lähdettyä heti kuuden jälkeen reilun parinsadan kilsan päähän koululle. Silti jaksoin ajatella, että "Jes! Kolme tuntia, tää on jo jotakin!"

Ja sitten tuli juteltua kerhossa parin äidin kanssa.

"Kahdeksan viikkoa... no kerran viiden aikaan syödään..."
"Kolme kuukautta... ei meillä enää öisin syödä..."

Jotenkin olen uskotellut itselleni, että nämä tällaiset tarinat ovat vain urbaanilegendoja, mutta kai se on vihdoin uskottava; jotkut ihmiset oikeasti nauttivat vauva-ajasta ilman kummempaa univelkaa!

Joka tapauksessa, kaikesta jättiväsymyksestä huolimatta olo on mitä mainioin. Nautin suunnattomasti tästä vauva- ajasta. On vain niin helppoa kun tietty kokemus on tullut kahden edellisen kanssa. Ensimmäisen kohdalla kun kanniskeli koliikista kärsivää vauvaa iltatolkulla, luuli sen huudon ja oman väsymyksen kestävän ikuisuuden. Nyt tietää, että ettei se kestä. Aikansa kylläkin, mutta joskus sekin loppuu.

Vauva onkin aivan ihana. Hymyjä tulee jo ja juttua. Isot sisarukset ovat kärppänä paikalla kun vauva herää uniltaan. Tyty kutsuu vauvaa "vauveliiniksi" ja huolehtii pienestä kuin vanha tekijä. Veikka taas, joka ei ole halunnut ottaa vauvaa syliin, tokaisi eräs aamu "Annapas se tänne", ojensi käsiään ja yhdessä pojat istuskelivat Veikan tekemässä raketissa ja matkasivat avaruuteen.

Ja ihan kuin vauvan katseesta jo näkisi, miten toinen ihailee isoja sisaruksiaan. Ei tarvitse kuin jomman kumman naama ilmestyä eteen, niin ilme muuttuu ja lepertely isoille sisaruksille alkaa.

Mutta nyt sänky kutsuu ja tuhiseva käärö vieressä!

Öitä!

Aamuinen piirrustushetki.

Äidin aamunavaus.


Kun pienimmät nukkuu, Veikka lukee kirjoja "omassa kodissaan".

6 kommenttia:

  1. Itsekin olen kohdannut noita samaisia äitejä ja vauvoja joilla ei ole ongelmia yöheräilyjen kanssa. Meidän jokainen lapsi on ollut huono nukkuja, varsinkin tämä kuopus. Mutta ihmeen hyvin siitä(kin) selviää hengissä. Eräällä ystävälläni on 7 lasta joista tuskin kukaan on heräillyt enää parin kuukauden iän jälkeen yössä. Ei ihme että jaksavat lisää vääntää.
    On ne isot siskot ja -veljet varmasti hupaisia vauvan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkällä juoksullahan tämä aika on tosi nopeasti ohi, onneksi sen nyt tajuaa, vaikkei tietysti siihen väsymykseen auta, mieleen kyllä.

      Hatunnosto kyllä sellaisille ihmisille, jotka vuodesta toiseen jaksavat yöheräilyjä useamman lapsen kanssa. Nyt ainakin taas tuntuu, että oiskohan nää tässä. Mutta sekin taas unohtuu, miten väsy voi olla-

      Poista
  2. voima-halit sinne <3 on se vauva-aika niin lyhyt aika kuitenki,ett vaikka väsyttääki(ja sumussa mennään) ni niistä pienistäki hyvistä hetkistä kannattaa pitää kiinni ja iloita:)

    VastaaPoista
  3. Tommosille nukkujille voidaan haistattaa pitkät samantien! Epäreilua! Meidän tissitakiainen haluaa nukahtaa tissille, yöllä usein heräilee ja en viitti huudattaa ettei muut herää. Nyt yritän illalla ja päivällä välttää tissille nukahtamista, mutta sitten isomman päiväuniakaan ei kauheesti viittis huudattaa... Aargh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä varsin hankalaa kun talossa tosiaan on muitakin kuin vauva. Enkä tarkoita niitä aikuisia, vaan muita sisaruksia. Tyty on aika herkkäuninen ja usein just aikaisin aamulla herää, jos vauva sattuu huutamaan, eikä sitten nukahda takaisin. Vaikka Tee ja muksut nukkuu asunnon toisessa päässä, on tällä vauvalla niin mahtava ääni, että saletisti kuuluu hyvin sinne asti kun hermostuu...

      Toivotaan, että tuo tissitön nukahtaminen sujuisi mahd. pian!

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.