Ajatuksia matkan varrelta

Minusta on kuoriutunut aika taitava nyrkkipyykkari(miksi tuo sana kuulostaa niin pervolta...?): tarpeeksi pitkä liotusaika, hyvä huuhtelu ja pikkutahroista piittaaminen on tärkeintä. En tiedä miten täällä pyykit koneella pestään, mutta niin usein jotakin on kadonnut, kaikki on ollut vaaleanpunaista tai uusi vaate on ihan nukkavieru, ettei tällä kertaa olla annettu kuin kerran alusvaatteet pyykkiin.

Täällä tulee syötyä Erittäin terveellisesti. Mielenkiinnolla odotan onko raskauskiloja varissut thaimaalaisen ravintolan lattialle. Aamupalaksi vihanneksia, kalaa/kanaa ja riisiä, hedelmäpirtelöä, kahvia ja hedelmälautanen. Lounaalla suht sama satsi. Välipalana hedelmiä ja hedelmäpirtelö. Iltaruokana kasvispainotteista, joka yleensä syödään sen verran myöhemmin, ettei iltapalaa välttämättä tule syötyä. Lapset pupeltavat yleensä jätskit jossakin välissä.

Voin syödä vähän maitotuotteita, mutta muna on nou nou. Ruunen vatsa sietää nykyään hyvin myös jos syön tulisempaa, papuja tms. Mutta ainoat huudot on saatu siitä, kun satuin syömään jotakin missä oli munaa. Ekassa paikassa henkilökunta muisti pian, että mitä en voinut syödä, ja aina valmistettiin suoraan sellaista, mitä pystyin syömään. Mutta muissa ravintoloissa on aina pitänyt selvittää mitä on missäkin. Siksi onkin ollut helpointa pysytellä tietyissä ruoaissa, joista suurinpiirtein näkee, ettei munaa tai maitoa ole.

Veikka on pieni luonnonlapsi, joka jaksaa sählätä laskuveden mudassa, lotrata vedessä vaikka koko päivän ja keksii parhaat leikit esimerkiksi simpukoista ja muovailuvahasta. Mielikuvitus lentää ja tänäänkin ravintolassa sain haitarin, Tee rummut ja itse soitti näkymätöntä kitaraa ja yhdessä pidettiin bänditreenit. Välillä väsyneenä tulee ikävä kotiin Suomeen. Paikasta toiseen siirtymiset pistää jännittämään, mikä näkyy riehumisena ja siskon kiusaamisena. Yleensä kaikki nämä helpottaa, kunhan asian ottaa esiin ja niistä puhutaan.

Tytystä on kuoriutunut järjestelijä. Vähän epäilen, että katsoo äidistään mallia, tai sitten se vain on Tytyä. Milloin viikkaillaan vaatteita, siivotaan. Aina on jokin pussukka tai kassi mukana, jossa on jotakin tilpehööriä legoista rikkinäisiin autoihin tai laastareihin. Parhainta on pussillinen vanupuikkoja, rahapussillinen kolikkoja, avaimet, ilmastoinnin kaukosäädin tai jokin muu nippelihäppeli. Tänään altaalla oli järkkäillyt uimavaatteet tuolin käsinojille kuivumaan ka haki minut niitä ihastelemaan. Uutena hittinä on myös enemmän tyttöjen jutuiksi mielletyt asiat, kuten kukikkaat varvassandaalit ja siniset kynsilakat. Tee saa harmaita hiuksia siitä, että mimmi kyselee milloin saa oikeat korvikset.

Ruunesta on tullut punatukka. Vähän sellaista viitettä oli jo ihan vastasyntyneenä, mutta nyt on poika selvästi punastunut päästänsä. Jäbä nukkuu tosi hyvin, muutamalla syötöllä yöt. Parisen viikkoa meni maitomäärien kasvatuksessa, mutta kun sai oman ruokahalun takaisin ja tavara pysyi sisällä, on ruokaa tullut sen verran, että välillä on voinut pulloon lypsää Teen syötettäväksi. Poika tykkää muista ihmisistä, eikä onneksi vielä vierasta. Viihtyy siis muiden sylissä, on pieni hymypoika. Ekassa hotellissa olivat huolissaan Ruunesta, kun poika ei eräänä päivänä hymyillyt. Olivat niin tottuneet siihen, että jannu on ainainen aurinko ja rauhallinen.

Kerran ollaan annettu jäbän maistella vesimelonia ja banaania omassa kädessään. Eihän siitä muuta tullut kuin makua, mutta aika hanakasti imeskeli.

Alussa jaksettiin miettiä vähän käsihygieniaa, ei enää. Huomattiin, että se on ihan tyhjän kanssa. Ja alkusairasteluiden jälkeen tuntui vähän siltä, että jos ne taudit olisi sitten bakteerien osalta tässä. Tänään juttelinkin erään naisen kanssa valtameren takaa, joka kertoi eron siihen, kun matkusti vuoden kolmivuotiaan lapsen kanssa: Toronton lentokentällä lähtiessä lapsi ei saanut nuoleskella lattialla, takaisin tullessa sillä ei ollut mitään väliä. Vastustuskyky kasvaa.

Jokaisessa paikassa jossa ollaan käyty, on ollut joku paikallinen, joka on jäänyt lämpimästi mieleen. Sellainen ihminen, joka pienen hetken ajan on mukana elämässä, ja jolla on tarkoitus siinä hetkessä. Jälkikäteen huomaa tämän ihmisen muuttaneen taas omaa olemista parempaan suuntaan. On se sitten ollut nunna temppelillä, hotellin naapurin nainen, hieroja ensimmäisellä hotellilla tai joku muu.

Ihminen pärjää erittäin vähällä jos on pakko.

Sinisilmäiset ja vaaleatukkaiset lapset voivat olla joistakin pelottavia.

Meidän lapsiluku taitaa olla tässä.

On helppo sanoa, että raha ei nerkitse jos sitä on.

Olen oppinut laskemaan ohjakset. Kolmekymmentä minuuttia tarkoittaa yleensä kolmea tuntia, auto voi hajota keskelle metsää paahtavassa helteessä, joku voi selvästi yrittää kusettaa rahojen kanssa. Kaikki kuitenkin aina hoituu.

Matkalle lähtiessä epäilin, että kuusi viikkoa olisi pitkä aika olla pois, ja kotiinpaluuta jo odottaisi. Näin ei kuitenkaan ainakaan vielä ole. Ennemmin haikein mielin mietin, että kohta on paluu oikeaan arkeen. Mutta sitä ennen aiotaan nauttia täysin siemauksin vielä kahdesta viikosta mummin ja vaarin kanssa.