sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Thaimaan kuvia osa 2: Ao Nang, Krabi ja Koh Jum.

Ao Nangin maisemia.

Hotellin parvekkeen näkymät. Aamuauringossa vuoret olivat varsin vaikuttavan näköiset.

Railaylle menossa.

Muistelin, että Railayn toiselta rannalta pääsi toiselle puolelle luolan kautta. Olin väärässä ja löysin itseni näin kauniita maisemia ihailemasta.


Railayn tippukiviluola.

Ateriatauko.

Hotellin sylissäpitelijä.

Tytyn kanssa syömässä. Pirtelöt oli parhaita ja maksoivat kyseisessä paikassa 40 senttiä.

Jouluaaton aamiainen.

Tiger Cave Temple.

Tee ja Veikka pääsivät ylös asti.


Lapsille taattu ruoka oli kana ja maissi katukojusta (eikä kannata antaa ulkonäön pettää; tuoretta ruokaa hygieenisesti.)

Veikka intoutui nuudelikeitoista.

Veikan kanssa minigolfia näissä maisemissa.



Pieni paratiisi: Koh Jum.

Likaraidat.



Lähes autio jättihiekkalaatikkoranta.

Lähdettiin etsimään kauppaa.




Kumipuita ja kumin tekoa.

Mustalaiskalastajakylä.


Ihmettelyä puolin ja toisin. Vaalea Ruune herätti mielenkiinnon.

Autio ranta.


Eräs perhe teki meille ruokaa saarikierroksen päätteeksi. Talo oli harkoista ja ikkunoissa ei ollut laseja. Kattona toimi pelti.

Ao Nang.

Phuketiin.

6 kommenttia:

  1. Ei voi kun ihastella! Varmasti oli ikimuistoinen matka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja kova ikävä takaisin! Onneksi kohta valostuu täälläkin.

      Poista
  2. Vau mitä kuvia, varmasti oli mahtava reissu :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia! Ja niin ihanat kesälapset siellä ja mahtavat maisemat. Ja nuo ruokakuvat, voi apua miten hyvältä kaikki näyttää! Mitä ilmeisimmin reissu oli oikein onnistunut :) Toivottavasti kotiinpaluukin on mennyt ihan mukavasti, onneksi aurinkokin paistaa täällä pitkästä aikaa! - Pilvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo aurinko tosiaan varmasti auttaa, olisi ollut aika kurja palata sinne "mustaan jätesäkkiin missä sataa vettä", niinkuin eräs fb kaveri kirjoitti.

      Ruoat oli tosiaan todella maukkaita ja uusia lemppareitakin löytyi. Tänään oli jo tehtävä riisistä ruokaa, taisi iskeä pieni riippuvuus siihen jo matkan aikana:)

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.