keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Blogin alusta tänne ja mielenrauhaa

Olen viime aikoina miettinyt paljon asioita ja omaa olemistani. Ja tätä blogia miettiessäni on ehkä helpointa nähdä taaksepäin se, millaiseksi itse on muuttunut reilussa kahdessa vuodessa.

Blogia aloittaessani olin ahdistunut, pää huusi ajatuksia ja tämä oli se paikka mihin purin angstini ja vittupäät lensi. Päivät täyttyivät tekemisestä, sillä paikallaan ei voinut olla. Muuten olisi pää hajonnut. Jossakin postauksessa muistan kirjoittaneeni, että olimme puistossa ja puolen kahdeksan aikaan aamulla pilkkopimeässä. Kotoa poispääsy oli selvästi pakokeino, vaikkei korvien väliin auttanut kuin hetkeksi.

Kävin neuvolapsykologilla ja käyden läpi asioita, joita en olisi halunnut käydä. Milloin menin psykologille itkien, milloin lähdin itkien. Kotipalvelu kävi, ja heidän käydessään nukuin tai vain olin. Välillä tuntui että elämä voittaa, sitten hajosi taas, tippui mustaan aukkoon ja aamulla heräsi tuntien möykyn rinnassa ja kurkussa.

Kävin hypnoosista hakemassa apua. Se vain pahensi asioita lätkäisten naamalle piilossa olleet unohdetut tunteet.

Huhtikuun tietämillä psykologi ehdotti ahdistuslääkettä. Ajatus ahdisti. Lopulta kävelin lääkärin vastaanotolle ja lähdin resepti kourassa pois.

Psykologilla tehtiin kovasti töitä ja lääkekin rupesi vaikuttamaan. Ehdotettiin yhteistä terapiamuotoa minulle ja Tytylle. Vieläkin muistan sen tunteen, kun keskellä yötä pidin sylissäni yhdeksän kuukauden ikäistä tyttöäni ja tajusin, että vihdoin olin kiintynyt häneen ja tunsin lämpöä lastani katsoessa.

Kesä oli keveää aikaa. Syksyllä olo oli kiikun kaakun. Kävin kontrollikäynnillä psykologilla ja kerroin ettei terapialle Tytyn kanssa ollut tarvetta. Koin, että vihdoin tunsin lastani kohtaan niitä tunteita kuin esikoistakin kohtaan.

Vaihdettiin lääkettä. Pystyin jo sanomaan, että elämä tulisi voittamaan ja sairastuminen oli sellainen koulu, jota en rankkuudesta huolimatta olisi vaihtanut pois. Niin ison muutoksen se laittoi alulle.

Alkutalvesta tuli yllätysraskaus. Alkushokin jälkeen olin onnellinen. Tee teki paljon töitä, tuntui, että erimme eri maailmoissa.

Kävimme pariterapiassa toteamassa, että ehkä saamme asiat paremmin itse kuntoon. Lopetin lääkityksen kun sitä suositeltiin, vain huomatakseni oman olon menevän alaspäin kuin lehmänhäntä. Elämästä hävisi jälleen kaikki ilo.

Sain uuden lääkityksen, tuli kevät. Loppuraskaus meni hyvin ilman suurempia mielialanvaihteluita. Nautin kotonaolosta lasten kanssa.

Ruune syntyi. Tee jäi opintovapaalle. Syksy oli kiireetöntä aikaa.

Joulukuussa lähdimme reissuun ja viikko sitten tulimme takaisin.

En tiedä oliko se paikan vaihto, kiireetön ympäristö vai mikä, mutta tuolla reissussa mietin paljon itseäni ja omaa muuttumistani ihmisenä.

Oma muuttuminen on ollut pitkä prosessi, mikä on käynyt vähitellen. Tällä hetkellä voin sanoa olevani perusonnellinen ihminen, joka on löytänyt tietynlaisen mielenrauhan. Sen, mitä olen kaivannut ja mitä kohti olen pyrkinyt sinnikkäästi viimeisten parin vuoden aikana.

Vaikka aiemminkin viihdyin suht hyvin omissa nahoissani, nykyään viihdyn erinomaisesti. Mielummin valitsen oman yksinäisen seurani kuin huonon seuran, jos näistä kahdesta pitäisi valita.

Reissussa huomasin kaipaavani sitä jatkuvaa kiireettömyyden tuntua, joka Thaimaassa monessa paikkaa vallitsee. Vaikka ihmiset tekevät pitkää päivää, monikin sanoi ettei se haittaa. Tahti nimittäin on jotakin ihan muuta. Ehditään jutella ja laskea leikkiä, istua alas ja olla. Ollaan tärkeitä vaikka kalenteri ei olekaan ylibuukattu.

Temppelillä käyminen oli hyvä hiljentymisen paikka. Vaikka aiemminkin olen käynyt, nyt se jotenkin kolahti. Tietty pysähtyneisyys, suvaitsevaisuus ja rauha tuntui leijuvan paikassa. Olisin voinut jäädä sinne.

Sen olon, mitä tuolla koin, toivoin saavani mukanani Suomeen. Ja nyt ainakin siltä tuntuu. Sain temppelistä nunnalta rannekkeen, jonka munkit ovat siunanneet. Rannekkeessa on kaksi tekstiä, joiden käännöstä kyselin useammilta paikallisilta.

Toinen teksti jäi vähän epäselväksi, sillä suoraa käännöstä englanniksi ei ole. Sain muutamia erilaisia vastauksia, mutta toiseen tekstiin kerrottiin "when you´re angry for someone, you say this words quiet in your head and you feel calm and soft inside. Not angry anymore."

Ja se tosiaan auttaa. Jopa huomaan, että ensimmäistä kertaa ajattelen inhokkitalvestani eri tavalla. En vieläkään pidä siitä, mutta huomaan ettei se haittaa, kun omien korvien välissä on hyvä meno.

Huomaan, että Teelle taitaa välillä olla kova paikka vaimon muuttuminen. Enää minä en olekaan se hajoileva stressihirviö, joka jynssää keittiönpöytää, testailee että ovet ovat varmasti lukossa ja öisin tarkastelee, että uuni on pois päältä. Toisen ei tarvitse enää olla se turva ja tuki, se, jonka pitää pysyä kasassa. Eikä kaikkia vaimon skitsahteluita voi laittaa enää "vain" ahdistuksen piikkiin.

Nyt kun tästä olosta saisi vielä pidettyä kiinni. Ainakin kun se on kerran saavutettu, uskon, että siihen on helpompi palata.


12 kommenttia:

  1. Kirjoitat kyllä niin ihanasti, aidosti ja sydämestä vaikka vaikeita asioita olet läpi käynyt. Ja mikä ihana sana "mielenrauha!" :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenrauha on tosiaan ihana sana! Ehkä yksi kauneimmista, sisältöine päivineen!

      Poista
  2. Hieno teksti ja vielä hienompi asia, että olet nyt siinä pisteessä kuin olet! Keep it that way :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan, että tässä pysytään :)

      Poista
  3. Ihailen ja kadehdin siun tyyliä kirjoittaa, osaat niin hyvin tuoda ajatuksia esille.

    Täälläkin on jonkinlainen itsensä tutkiskelu meneillään ja tuntuu välillä hyvinkin ahdistavalle.
    Luulen, että tää pitkä kotona olokin on vetänyt itsetunnon ihan nollille ja yksinäisyys on välillä
    tukahduttavaa. Tavoitteena on kuitenkin saada tää mieliala jonkinlaiseen tasapainoon niin elämä
    varmasti helpottuu kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvien väli voi kyllä olla ihmisen yksi julmimmista kavereista. Ahdistus on jotakin niin kamalaa.

      Voi kun asuttaisiin lähempänä! Yksinäisyys on toinen katala kaveri, enkä yhtään ihmettele, että itsetunto voi olla nollissa. Onneksi sullakin on tavoitteet hahmotettuna ja niitä kohti siis :) Varmasti olokin helpottuu!

      Poista
  4. Mukava, että jaot tämän ja mukava kuulla, että elämään on löytynyt seesteisyyttä. Itse olen ollut masennuslääkkeillä ja terapiassa noina täysinä kymmeninä nyt aikuisiällä. Neljänkympin terapiaan on onneksi vielä se 8 vuotta aikaa. Viimeisin terapia oli mindfulness- lähtöistä eli sitä ihan hetkessä elämistä ja sitä, että on itselleen armollinen. Kaikista toimivin tähän mennessä. Itsllä ei viimeksi lääkkeet tehneet mitään kuin lisäsivät ahdistusta. Voimia ja jaksamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun kerroit omasta kokemuksesta. Mielenkiintoista, että täysinä kymmeninä tulee tuollaisia aikoja, että tarvitsee apua mielen kanssa. Tässä olisi siis itselläänkin vielä tovi seuraavaan pudotukseen...

      Oon kuullut paljon hyvää tuosta mindfulnessista, viimeeksi tänään. Pitäisi perehtyä vähän paremmin asiaan.

      Ajattelin yrittää etsiä jotakin meditointipaikkaa täältä pk-seudulta, johon voisi alkajaisiksi mennä. Jollakin tapaa pitää yrittää pitää kiinni siitä, mitä nyt on saavuttanut olossaan, ja luulen, että tuo voisi auttaa.

      Poista
  5. Ensinnäkin, aivan ihania kuvia olet napsinut lomaltanne. Hieman kateellisena niitä katselin.

    Toivotaan että hyvä olotila pysyy. Kurja olo vaikuttaa niin moneen asiaan, ei pelkästään omaan itseensä. Varmasti kyllä tuo loma on tehnyt sinulle pelkkää hyvää, sen vaikutelman sain jo teksteistäsikin mitä lomanne aikana kirjoittelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla, että omat olot heijastuu tietysti kaikkiin muihinkin. Kun olo on hyvä, näkyy se sitten siinäkin, miten on läheistenkin kanssa :)

      Kiitos! Niin oli kauniit maisemat ja hyvä valo, että ei paljon vaatinut että sai ihan kivoja kuvia:)

      Poista
  6. Pöh, monesti olen käynyt lukemassa teidän kuulumisia! Varsinkin teidän reissukuvia katselin kadehtien. :-)
    Tämä postaus toi hymyn huulille, olet niin rohkea ja vahva nainen! Samaa hyvää rataa vain eteenpäin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pysytään hyvällä radalla:) Täällä on sen verran mukava olla!

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.