lauantai 28. joulukuuta 2013

Koh Jum

Terveiset Koh Jumin saarelta! Pieni paratiisi lähellä vilkkaita turistialueita joka ei kylläkään näy täällä. Suht autio saari, jossa on vain kourallinen paikallisia ja turisteja. Luonto lähellä, letkeä ja rauhallinen meno.

Päätettiin sitten tulla tänne paikallisen naisen suosittelemana ja on kyllä ollut aivan ihana paikka.

Saatiin huone bungalowina ja lapset ovat olleet taas ihan fiiliksissään kun pääsevät heti herättyään ulos ovesta.

Saari on tosi pieni; pelkästään asfalttitietä on hyvin vähän ja tiet enemmänkin sellaisia, joiota kotoa löytyy metsäteinä.

Muuta täällä ei oikein voi tehdä kuin syödä, löhötä, leikkiä rannalla, uida, ottaa päikkäreitä, lukea na keinua. Puissa nimittäin roikkuu monen monta keinua ja lapset tietysti tykkäävät. Ruunelle hankittiin päikkäriajoiksi riippukeinu ja tänään ottikin ekat päikkärit siinä.

Viitisen päivää varattiin ja saatiin vielä aika hyvä diili. Kyseinen paikkaa suositellut nainen nimittäin tuntee hotellin omistajan ja puhui meille ilmaisen aamupalan ja ylimääräisen sängyn huoneen hintaan. Todella hyvä, sillä joudutaan maksamaan samaan aikaan Ao nangin hotellia (omistaja kertoi naisen pitäneen palopuheen siitä, miten meillä on pienet lapsi ja meidän pitää saada ilmainen aamupala sen takia. Oli kuulemma korvia särkenyt ja oli joutunut antamaan periksi:)!)

Pieni pulma iski eilen. Ollaan otettu kaikki vaipat mukaan, mutta kyseisestä saaresta ei ainakaan vielä olla vaippoja löydetty. Ollaankin menty Ruunen kanssa päivät uimahousuilla, johon ollaan viikattu puolikas harso. Nyt on siis käytössä kaksi puolikasta harsoa. Ajattelin kysellä joltakin, joka tietäisi mitä paikalliset pitävät vauvoillaan pöksyissä. Voisi käydä hankkimassa samaa, niin ei tarvitsisi montaa kertaa päivässä pestä harsoja kuivumaan.

Muutenkin tuntuu vähän kököltä pitää kertiksiä täällä Ruunella. Paljon onkin ollut ilman vaippaa, tai sitten ihan uimahousuissa. Päikkäreiden aikaan on kuitenkin pakko olla jotakin ja tietysti öisin. Vähän harmittaa kun en ottanut kotoa mukaan muutamia kestovaippoja vaikka meinasin. Ne olisi kovassa huudossa täällä.

Netti toimii tosi kehnosti täällä. Yritin muutaman kerran ladata kuvaa, mutta en ole saanut pistettyä kun yhteys katkeilee. Saa nähdä saanko tätäkään tekstiä julkaistua nyt samalla kertaa.

Ruune on päikyillä, Teen kanssa tehtiin vaihto ja tulin itse syömään vuorostani. Veikka katselee pitkästä aikaa piirettyyjä, tka pyörii ravintolan telkkarista. Tyty säätelee omiaan, niin kuin yleensäkin, siis käyskentelee pitkin hotellin aluetta, keräilee kiviä ja muuta maasta, leikkii kissan kanssa jne. Itsellä onaha täynnä hedelmiä, riisiä ja katkarapuja sekä kahvibanaanipirtelöä( uusi herkku, tosi hyvää!)

Täällä siis vietetään hyvin letkeää ja rentoa eloa. Kolmisen yötä vielä täällä, sitten takaisin Ao nangille muutamaksi yöksi ja lopuksi mummia ja vaaria vastaan Phuketiin.

Sen verran hurjia saatetaan huomenna olla, että pelkän lokoskelun vastapainoksi vuokrataan tuk tuk ja kierretään saari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.