Pehmeää kuin pumpuli

Pari päivää sitten saavuttiin Ao nangille.

Voisin sanoa, että tuleminen oli varsinainen pettymys Lantan jälkeen. Turisteja joka puolella, kylttejä suomeksi(kin), töykeät ihmiset, mäkki ja staarpaksi lähes rinta rinnan. Vielä kun Tyty veti aimo huutokonsertin matkalla satamasta hotellille, oli saapuminen varsin mieleenpainuva.

Vieläkään en ole Ao nangille lämmennyt. Syynä voi olla myös se, ettemme ole paljon täällä kahtena päivänä aikaa viettäneet.

Se, kenelle olemme lämmenneet, emmekä ole lähteneet hippulat vinkuen, on meidän hotelli. Tai ei itse hotelli, vaan omistajat. En tiedä sukulaissuhteita sen tarkemmin, mutta kaksi vanhaa mummoa, mies ja nuorta ja vanhempaa naisväkeä.

Jo heti tultua tuntui siltä kun olisi kotiin tullut. Kaikki ovat tavattoman ystävällisiä ja mummot aivan ihania! Ruune kulkee sylistä syliin, poika on itse aurinko ja mummot nauttivat pienen paapomisesta. Veikka ja Tyty eivät vielä pahemmin ole lämmenneet lapsiystävällisille ihmisille. "Me kun ei olla totuttu tollaseen" tokaisi Veikka. Mutta silti mummot paapovat isompiakin minkä kerkiävät; pyyhkivät suita, tuovat riisipuuroa, taputtelevat ja tekevät juuri sen, että voi tuntea itsensä erittäin tervetulleeksi ja kuin perheenjäseneksi.

Eilinen päivä meni Railaylla, jonne suunnattiin heti aamupalan jälkeen. Lyhyt merimatka longtaililla ja pian vastassa oli vuosien takaa tuttu kaunis maisema.

Saatiin vinha ajatus, että yritetään etsiä hotelli muutamaksi yöksi tuolta. Kiitos joulun, hinnat olivat kuitenkin aika hulppeita. Innostus laantui kyllä varsin nopeaan, kun huomasi, miten paikan turistoituminen oli vaikuttanut kaikkeen; palvelu töykeää, ihmisiä joka puolella, roskaista ja korkeat hotellihinnat. Ja varsin hyvin kyllä ymmärsin, miksi palvelu oli mitä oli; kukapa jaksaisi hymy huulilla palvella röyhkeitä turisteja, jotka haukkuvat tarjoilijoita, eivät vastaa tervehdyksiin tai luulevat olevansa maailman omistajia vain siksi, että thaimaassa tuntee olevansa rikas kun kotimaassa  hintataso on niin paljon korkeampi.

Hylättiin siis Railay ja käännettiin katse Koh Yaoon.

Tänään jouluaaton kunniaksi syötiin aamupalaksi riisipuuroa, massaman chickenia, riisiä, muroja ja kasviksia kahvin ja appelsiinimehun kera. Sen jälkeen suunnattiin viereiseen matkatoimistoon kyselemään Koh Yaosta. Pyydettiin tulemaan illalla uudestaan kun ei olisi enää vilskettä ruokailun takia.

Lähdettiin kävelemään ja vastaan tuli tuk tuk ja kyltti erilaisista kohteista. Tiger cave temple näytti mielenkiintoiselta ja hypättiin kyytiin. Tumtui siltä, että ripaus uskontoa jouluaaton kunniaksi olisi ihan paikallaan.

Perillä odotti useat temppelit ja reilut 1200 porrasta ylös vuorelle Buddha-patsalle (Jonne Tee ja Veikka kiipesivät. Minä, Tyty ja Ruune luovutimme puolessa välissä ja läjdimme laskeutumaan takaisin n. 30 sentin korkuisia rapunvälejä. Onneksi jossakin vaiheessa matkaa eräs suomalainen nainen kaappasi Ruunen kainaloon ja itse nappasin Tytyn. Pääsimme paljon nopeammin alas kuin tyylillä "äiti kolme askelta-Tyty kolme askelta...")

Voisin vaikka vannoa, että sen levollisuuden, rauhallisuuden ja myötätunnon pystyi aistimaan alueella.

Kävimme Tiikerin luolassa, jota ennen oli munkkien patsaita. Kolme niistä oli heti ovensuussa ja ne tuntuivat kummasti vetävän puoleensa. Ihan kuin olisi voinut aistia sen kaiken energian, joka heillä on ollut eläessään. Kaksi kertaa kävin patsaiden luona, mutta sekään ei tuntunut riittävän. Olisi tehnyt mieli vain jäädä hetkeksi olemaan hiljaa paikollaan ja aistimaan sen kaiken energian, mitä patsaista lähti.

Lasten kanssa ei kuitenkaan ehtinyt pitkäksi aikaa pysähtyä. niitä pieniä hiljentymisen hetkiä pitää aina varastaa vähän sieltä ja täältä. Vähän jäin kuitenkin miettimään, josko olisin päässyt käymään vielä uudestaan. Vaikka sitten Ruunen kanssa. Sen verran huikea kokemus tuo paikka oli, mutta tuntui siltä, että tuosta kaikesta olisi saanut niin paljon enemmän irti, jos olisi voinut olla ajan kanssa (ihan kuin kolmisen tuntia ei olisi riittänyt...).

Hotellille päästyä päätimme, että muksut menevät päikkäreille. Koko reissun ajan naperot ovat menneet siinä kuuden seiskan välillä unille, tarkoittaen sitä, että kun viileys alkaa, meillä nukutaan. Silloin kun olisi hyvä olla ulkona.

Kauan siinä meni, mutta kaikki saatiin unille. Itse suuntasin hierojalle alakertaan Teen jäädessä surffailemaan netissä.

Pyysin niska-selkähierontaa. Kokemus oli ikimuistoinen.

Luulin, että alaselkää vähän availlaan jne. Thaityylillä hierottuna kun ei muutenkaan meno ole mitään sivelyä, oli tämä jotakin todella mieleenpainuvaa!

Jo ensimmäinen kosketus oli sellainen, että tiesin, että tämä nainen osasi hommansa. Pian olin jo varma, että nainen on jonkin sortin sadisti. Hän mm. "Repi" lihaksiani jumista irti, väänteli ihan ihme asentoihin, sai kädet puutumaan, olon pyörtymisen partaalle.

Mutta silti. Vaikka välillä oikeasti huusin, ei kukaan ole koskaan hieronut sellaisia lihaksia, mitä huomasin itselläni olevan. Ja olen tiennyt vasemman puolen hartiasta olleen jumissa jo useita kuukausia. Sitä kävin myös Suomessa hierojalla avatuttamassa. Tuloksetta.

Tämä täti pistikin kaikki taitonsa peliin. Hieroi ranteista, sormista, väänteli, käänteli. Paikat paukkui ja narskui. Ja lopulta jumi oli poissa. Ja itsellä olo kuin jyrän alle jääneellä.

Joku hieroja voisi sanoa, että hierominen ei saa koskea niin paljon, että huutaa tuskasta. ihan sama. Jumi on poissa!

Kunhan tuo selkä tuosta helpottaa, käyn ottamassa vielä uuden hoidon.

Tuon jälkeen paikan omistaja kertoi, että illalla olisi joulujuhla. Perhe tarjoaisi vieraille illallisen.

Kävimme kyselemässä Koh Yaosta sovitusti. Täti sai meidät kiinnostumaan Koh Jumin saaresta. Sinne ehkä siis. Tiedossa olisi täyttä rauhaa pienellä ja suh autiolla saarella. Ainakin hänen mukaan.

Pienen iltakävelyn jälkeen suuntasimme hotellille syömään. Vastaanotto oli taas häkellyttävän lämmin. Ruune kiersi sylistä syliin ja paistatteli ihailussa. Meille lastattiin lautaselle ruokaa; riisiä, kalaa, kanaa, vihanneksia, tulista, mietoa, paistettua, tuoretta. Olutta ja vettä. Ilo oli ylimmillään, ihmiset iloisia, mummot lasten ympärillä häärimässä ja ruoka taivaallista.

Siinä istuessa ei voinut ajatella kuin että tällainen pitäisi joulun aina olla ilman mitään oheissälää; paljon välittäviä ihmisiä ympärillä, hyvää ruokaa ja paljon iloa. Muuta siihen ei tarvita.

Pian lapset hyytyivät ja oli aika lähteä nukkumaan. Koh Jum houkuttelee kovasti, mutta täällä tuntee olevansa kuin pehmeässä pumpulissa ihmisten ympäröimänä. Tiedän jo, että tulee ikävä näitä ihmisiä ja varsinkin paikan mummoja!

Huomenna on puolet lomasta takana. Tämä kaikki on ollut tähän asti ihan huippua alun sairasteluiista huolimatta. Sanoinkin Teelle, että ensi vuonna uudestaan. Vähän jäi epilemään, että saataisiinko rahoja kasaan vuodessa. Taatusti saadaan, kun tietää mitä varten säästää. Unelmia pitää olla, ja suurin osa niistä on taatusti toteuttamiskelpoisia. Joten säästökuuri alkaa heti kun kotiin päästään. Unelmat toteutumaan!

Hyvää joulua kaikille!