Haastetta

Sain haasteen Me llamo- blogin Hennalta.
(Samaiseen haasteeseen taisin vastailla reilu vuosi sitten, joten nyt onkin jo hyvä aika raapustella uudestaan.)

Haaste

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.

5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

Faktat

1. Kirjahyllyssä täytyy aina olla yksi kirja kesken tai odottamassa. 
2. Nuppi on tällä hetkellä ihan tyhjä ja nämä faktat tuottaa päänvaivaa. Siksi jätin ne viimeiseksi.
3. Mietin miten ihanaa on kohta mennä nukkumaan ja saa kylmät jalat lämpimän peiton alle.
4. Voisin syödä joka päivä tortilloja.
5. En syönyt tänään tortilloja, vaikka niitä tekikin mieli. 
6. Olen hävittänyt lenkkikenkäni.
7. Tätini sanoi kun olin lapsi, että "et sinä enää aikuisena sitten syö kynsiä." Väärässä oli.
8. En ole muistanut hankkia aamuksi mitään isänpäivää varten. Hups! (Lahjan nimittäin jo annoin).
9. Leivon muksujen kanssa huomenna kakun (sillä siitä selviää! Ja kupilla kuumaa kahvia.)
10. Ja koska joudun tekemään siitä maidollisen ja munallisen, en itse syö sitä (pahus!).
11. Menee nyt nukkumaan.

Kysymykset 

1. Mikä on paras asia sinussa? 
(Kysyin Teeltä kun on hankala vastata) "Ei ole itsestäänselvyys, kyseenalaistaa asiat, ei ole kaavoihin kangistunut, sanoo jos jokin ei miellytä, ei mene valtavirran mukana."

2. Unelmasi?
Että pysyttäisiin koko perhe terveinä, saataisiin Teen kanssa pitkä ja onnellinen elämä yhdessä (samaa toivon lapsille: löytäisivät oikean puolison kenen kanssa jakaa elämä), töihin ulkomaille hetkeksi, matkustelua.

3. Mikä on unelma-ammattisi?
Varmaan jotakin luovaa, tarkemmin en osaa sanoa kun en itsekään tiedä.

4. Mikä on elämäntilanteesi viiden vuoden kuluttua?
Toivottavasti elettäisiin samankaltaista arkea. Ehkä ollaan ulkomailla töissä tai jo pyörähdetty takaisin kotosuomeen (Pieni "ehkä" myös toiveelle, että jaloissa pyörisi neljäs lapsi).

5. Missä olet hyvä?
Siinä vaiheessa kun on oikeasti kiire jonnekin, osaan olla helkkarin nopea.

6. Missä olet huono?
Piilottamaan tunteet.

7. Osaatko kieliä?
Englantia Suomen lisäksi.

8. Mikä saa sinut ärsyyntymään?
Minäminäminäihmiset julkisissa kulkuneuvoissa (esim. juuri pari päivää sitten eräs vanhempi mies ei meinannut päästä metrosta ulos rollan kanssa kun sisääntulevat seisovat tumput suorina papan edessä tai yrittävät kiilata.)

9. Kuinka usein syöt herkkuja?
Vaihtelee. Joskus päivittäin, joskus kerran viikossa.

10. Kuinka usein käyt juhlimassa?
Edellisestä kerrasta taitaa olla tasan vuosi (jos siis tarkoitetaan kännijuhlintaa).

11. Miten rentoudut?
Lukemalla, käymällä leffassa, ystävien seurassa, lenkkeilemällä, valokuvaamalla, kirjoittamalla.

Kysmykset haastettaville

1. Suosikki elokuvasi?
2. Pelkäätkö vanhenemista? Jos kyllä, niin miksi?
3. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
4. Ketä ihailet?
5. Millainen ihminen olet?
6. Kauneinta elämässä?
7. Surullisinta mitä sinulle on tapahtunut?
8. Mistä haaveilet?
9. Miten päivä lähtee parhaiten käyntiin?
10. Miten hemmottelet itseäsi?
11. Mitä toivoisit muille ihmisille?

Haaste lähtee:

Anskulle
Elisalle
Äitilandialle
Helinälle
Suville
Lindizelle
Marialle
Saralle
Janicalle
La meva vidalle
ja
Eeville

Huh, kylläpä siihen sai aikaa kulumaan!

Ja jos laitoin jollekin, joka on vasta vastaillut, niin pahoittelut!

Tällä viikolla...

täällä ollaan

tehty pipareita
luettu uutta "runotar"- kirjaa
paistettu lättyjä
vaunulenkkeilty 18 kilometriä
lounastettu kaverin kanssa
puistoiltu
imuroitu
syöty tortilloja
käyty kirjastossa
hoidettu viisumit kuntoon
tehty kaksi kattilallista lohikeittoa
katsottu piirrettyjä
nukuttu yhdet päikkärit
soitettu kummitädille
käyty ystävän luona
ostettu isänpäivälahja
pesty pyykkiä
valvoskeltu öisin
nautittu auringosta
ihailtu sumua.

Juhlintaa

Eilen pyhäinpäivänä meillä juhlittiin Ruune- vauvaa.

Teen kanssa sovimme ajan mahdollisimman pitkälle, sillä kummallakaan ei tuntunut olevan minkäänlaista inspiraatiota juhlien järkkäilyyn. Joten nyt Ruunen ollessa reilut kaksi kuukautta, saatiin viimein nimijuhlat pystyyn!

Mummi jo muutamia viikkoja aiemmin ehdotti puolukkakukon tekemistä. Kyseli myös, voisiko tehdä graavilohta, hommata kinkkuleikkeleet ja karjalanpiirakat. Turha kai sanoa, kelpasiko.

Kondiittorialan ystävä ehdotti kakun tekoa. Juu, kyllä kiitos!

Mummo leipoi suolaista piirakkaa ja teki lakkakakun. Yllätykseksi hommasi vielä maidottoman kakun (vaikka n. puolet tarjottavista sellaisia olikin).

Joten omalle kontolle ei jäänyt kuin helppo omenapiirakka ja lapsille herkkupöytä.

Omenapiirakan leivoin edellisenä iltana ja pyyhin pölyt, muuten otettiin spurtti lauantaiaamuna. Tee hoiti toisen vessan siivouksen ja lähti lasten kanssa pihalle. Itse pistin vauhdiksi ja imuroin, luuttusin, pistin tavarat järjestykseen, silitin vaatteet, tein muksuille ruoan, pistin tarjoilutavarat suht kondikseen ja tein herkkutikut muksuille. Loppuvaiheessa tekoa poppoo tuli sisälle ja lapset olisivat varsin innokkaasti osallistuneet. Ihmeen rauhassa lastenpöytä sai olla, vaikka sisarukset kävivätkin aika ajoin notkumassa pöydän liepeillä.

Emme oikein osaa kamalasti stressata juhlien järkkäilyistä. Meille sopii juuri tällainen "aamulla paikat kuntoon"- meininki. Yleensä silloin aamusta saatan ottaa pienen stressinpoikasen, mutta sen avulla kaikki tulee hetkessä kuntoon (Tee voi kyllä olla eri mieltä tuosta "pienestä"). Ja onneksi suvuista tosiaan löytyy noita enemmän innokkaita, ketkä mielellään osallistuvat järjestelyihin.

Mutta jos juhlien järkkäily puuduttaa, juhliminen sitten itsessään onkin kivaa!

Kun vasta laitoin itseäni kuntoon, oli kahdeksan ensimmäistä vierasta jo paikalla. Siitä kimposinkin imettämään Ruunea ja keittiöön astuessani oli mummi, mummo, täti ja Tee laittaneet pöydän koreaksi. Loppujen vieraiden saavuttua nostettiin Ruunelle malja, Tee luki runon ja annoimme kummeille Ruunesta ottamani ja kehystetyt valokuvat (poika saikin aivat ihanat ja taatusti tehtäväänsä omistautuneet kummit!)

Sankari oli vallan mallikkaasti koko viisituntisen juhlinnan ajan. Sitä ennen vetäisi juuri kolmen tunnin unet, joten jaksoi olla hyvin menossa mukana, muutamia torkkuja lukuunottamatta.

Lapset kuluttivat ekan puolituntisen herkkupöydän äärellä, sitten alkoi meno ja meininki. Aikuiset kahvittelivat rauhassa ja vaihtoivat kuulumisia. Kaikki tärkeimmät ihmiset muutamaa lukuunottamatta oli onneksi päässyt paikalle.

Illalla, juhlien jälkeen muksut nukahtivat varsin pian. Tyty taisi vähän mennä juhlinnasta ylikierroksille ja yöllä huudettiin aika tavalla. Jossakin vaiheessa ahtauduin tytön viereen kerrossänkyyn. Siinä mimmi vähän rauhottui, mutta tunti taisi mennä ennen kuin uni taas tytölle tuli.

Aamulla meillä olikin väsynyttä sakkia. Ruune taisi olla ensimmäinen joka heräsi. Päivä menikin leffoja katsellessa, ruokaa tehdessä, kaupassa käydessä ja illalla piti vielä lähteä pimeään metsään taskulamppujen kanssa haahuilemaan.

Teen joka viikkoiset opiskelut toisella paikkakunnalla loppui. Mummi vähän haikeana tänää soitteli, että eikö Tee enää missään vaiheessa ennen marraskuun loppua mene koululle. Mummi ja vaarikin ovat kovasti nauttineet siitä, että Tyty ja Veikka ovat Teen kanssa yleensä olleet pari yötä alkuviikosta mummilassa.

Tee ja mummi sopivatkin, että lähtevät heti huomenna iltapäivästä taas maalle. Yritin kyllä kysellä jälleen (niin kuin lähes joka kerta) Tytyltä, että eikö jäisi kotiin äidin ja Ruunen kanssa. "Mummilla on kivaa, minä menen mummille!" Selvä. Ja äiti ei voi kuin iloita. Kieltämättä tulee aina todella hyvä olo itselle, kun Tyty kieltäytyy jäämästä kotiin. Se vain kertoo siitä, että mummilla tosiaan on kivaa, ja lapsilla on muitakin todella tärkeitä aikuisia ympärillään kuin vain äiti ja isä. Ja mikä parasta; suht pitkästä välimatkasta huolimatta lapset ja isovanhemmat ovat nähneet viikottain, eikä paria viikkoa pitempiä välejä ole tainnut olla koko syksyn aikana.

Lasten herkkupöydässä kävi kuhina.

Mummin sylissä tirsoilla.

Kummin kanssa.

Kirja joka vei rauhalliset yöunet

(Täältä)

Viime yö meni pyöriessä ja ahdistavia unia näkiessä.

Ennen raskauksia rakastin kauhuelokuvia ja trillereitä. Vaikka niiden takia joskus yöunet menikin. Tytyn syntymän jälkeen en pystynyt lukemaan uutisia, saati katsoa mitään kovin vakavaa. Musiikin kuuntelukin oli liikaa.

Nykyään en jaksa keskittyä mihinkään kevyeen lukemiseen. Mieluiten luen tosielämiin pohjautuvia kirjoja tai katson ohjelmia.

Välillä kirjastosta ei tunnu löytyvän mitään, mutta viime kerralla sain hyppysiini monta mielenkiintoista teosta. Aloitinkin lukemaan Kate McCannin "Madeleinea".

Nyt taisi tulla raja vastaan sen suhteen, miten raskasta pystyy lukemaan.

Jokainen varmaankin muistaa Madeleinen tapauksen, tuon tytön, joka katosi Portugalissa lomamatkallaan perheensä kanssa?

En ole päässyt kuin vasta kolmanneksen kirjasta. Välillä on pakko pitää taukoa. Ahdistaa ja kaikeen eläytyy niin kovasti. Varsinkin siihen tarkkaan selvitykseen siitä, mitä katoamishetkellä tapahtui ja millaisia tuntemuksia vanhemmilla oli.

Ehkä kirjan lukeminen tekee niin pahaa siksi, ettei katoaminen ole vieläkään selvinnyt. Natascha Kampuschen tarinan pystyin lukemaan tähän verrattuna kevyesti. Sen kun tiesi, että loppu on niin onnellinen kun tuollaisessa tilanteessa voi olla.

Tai sitten johtuu siitä, että Veikka on saman ikäinen.

En tiedä, joka tapauksessa aion kirjan lukea loppuun asti, vaikka ahdistaisi miten kovasti. Vanhempien tuskaa on todella vaikea edes kuvitella tuollaisen tapahtuman jälkeen.

Lokakuun vika

Lisää tällaisia aurinkoisia päiviä!

Kun kaikki on vaan niin hyvin

Täällä ollaan ja nautitaan elämästä.

Tuntuu todella siltä, että elän onnellisinta aikaa tähän astisessa elämässäni (taikauskoisena koputetaan puuta kop kop). Kaikki vain tuntuu olevan niin hyvin.

Teen kanssa pyyhkii hyvin; tasaista eloa ilman suurempia murheita tai eripuria. Ollaan jo sen verran opittu tuntemaan toisiamme, että tietää, miten asiat sujuu parhaiten; milloin on parempi antaa periksi, milloin hurtti huumori pelastaa, milloin on parempi patistaa toinen nukkumaan ja milloin on parempi pitää suunsa kiinni.

Lapset on ihan huippuja! Veikalla on omia juttujaan, kyselee paljon ja yhdessä etsitään googlesta tietoa esim. kuinka ukkosmyrsky syntyy tai mikä on muumio.

Tytyllä riittää kärsivällisyys ulkovaatteiden pukemiseen puolen tunnin ajan, mutta ei siihen, jos joku sanoo mitä pitäisi tehdä. Tulta ja tappuraa.

Ja vauva. Olen miettinyt hyvää lempinimeä tänne, sillä ei kai meidän vauvaa voi vauvaksi ikuisesti kutstua? Poju onkin saanut lempinimen "Runeberg", Tytyn ja Veikan suussa taipuen muotoon "Luunepeli." Ja siitä lyhyempään muotoon Ruune. Joten olkoon sitten Ruune täälläkin.

Ruune jaksaa hymyillä ja haastella. Välillä alahuuli väpättäen valitetaan äidille jostakin ja kohta taas poika on itse aurinko. Päivisin nukutaan puolen tunnin pätkiä, joista kertyy unta n. 2-3 tunnin verran. Illalla nukahdetaankin aikaisin yöunille, nukutaan tiiviisti äidin kyljessä kiinni tutti suussa ja unirätti kainalossa.

Oma pää jaksaa mitä parhaiten. Nautin tästä kaikesta niin suunnattomasti! Side vauvaan on tällä kertaa syntynyt helposti ja olen siitä niin iloinen. Varsinkin kun tietää, ettei se välttämättä ole itsestäänselvyys.

Olen niin iloinen, että Tee sai opintovapaansa tähän saumaan. Se, että arkea on voinut joustavammin suunnitella, on ollut iso plussa kolmen pienen lapsen kanssa. Jos on ollut neuvola- tai labrakäyntejä, ei ole tarvinnut roijata kaikkia lapsia mukaan. Vastavuoroisesti olen ottanut muksut ja lähtenyt evakkoon kavereille, jotta Tee on saanut opiskelurauhan.

Se, että on läheisiä ihmisiä ympärillä oman perheen lisäksi, on kullanarvoista. Tuntuu, että nyt ympärillä on ihmisiä, jotka tuovat niin paljon iloa ja hyvää mieltä. Sellaisia samanhenkisiä, joiden kanssa jutut menevät yhteen ja joiden kanssa ei ole asiaa, josta ei voisi puhua. Arvomaailma on sama, vaikka luonteet ja mielipiteet voivatkin erota.

Hyvin usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa ristin käteni ja kiitän, toivoen tämän hyvän jatkuvan ilman suurempia mullistuksia; pysyttäisiin terveinä, sillä jo pääsee pitkälle.

Tästä kaikesta on vain niin tavattoman kiitollinen.

Sapuskaongelmia ja läheltä piti- tilanne

Pötkylä 2kk neuvolassa 5,3/61.

Joku on löytänyt nyrkkinsä.

Vauva on kyllä ollut niin paljon tyytyväisempi tuon maidottoman aloitettuani. Itse en aluksi kokenut tuota dieettiä mitenkään hankalana, mutta nyt on tullut pikkuisen sellaista oloa, että "mä en saa syödä mitään."

Ehkä tuota ajatusta siivittää se, että jätin lihansyönnin taas. Kalaa kyllä syön ja sitä on tullutkin mätettyä. Mutta ennen kun iltaisin otin rahkaa mehukeitolla ja soijahiutaleilla tai ruisleipää kinkulla ja juustolla, nyt nuo molemmat vaihtoehdot on nou nou. Ruisleipä nimittäin ei käy myöskään. Ja usein tuli herkuteltua jäätelöllä vielä päälle-

Onkin vähän sellaista "liitelyä"; syö mitä syö, kunhan siinä ei ole lihaa tai maitoa.

Vaikka ajattelin, että pääsisin raskauskiloista tässä imetyksen aikana, tuo tippumisvauhti on nyt ollut dieetin takia liian kova. Puolessatoissa viikossa vaaka näyttää -2kg. Ei hyvä.

Vaikka ei todellakaan ole pelkoa, että olisin jotenkin aliravittu, rupesi vähän pelottamaan, että voikohan vaikuttaa maidontuloon. Vauva on nimittäin taas ollut tiiviimmin tissillä ja viime yönäkin syötiin tiuhaan.

Joka tapauksessa, huomenna käyn yksin ruokakaupassa, että pääsen rauhassa miettimään omia syömisiäni ja mitä tarvitsen kotiin. Tänään on esim. uponnut kaurapuuro mustikoilla, pari hapankorppua rasvalla ja kurkuilla, porkkanoita, salaatti chilitonnikalalla ja avokadolla. Synttärikemuissa vedinkin sitten itseni ähkyyn kaverin varta vasten tekemällä maidottomalla soijakakulla. Oli ihan helkkarin hyvää!

Mutta siis, ihan liian vähän sapuskaa tuosta herkuttelusta huolimatta. Monessa valmisjutussa kun tuntuu olevan maitoa, on kotona kaapeissa kaikkea mitä voisi syödä, mutta ei saa. Joten jotakin maidotonta ja tuhdimpaa nopeaa vatsantäytettä tarvitsee kaappeihin selvästi enemmän.

Herkuista tuli mieleen, että eilen lähdin Tytyn kanssa lähikauppaan hakemaan suklaata rocky roadeja varten. Siinä sitten juuri astuessamme suojatielle, viistosti vasemmalta tuli auto ja kaarsi suoraan edestä. Onneksi ehdin pysähtyä. Toisella puolella suojatietä oli tulossa vanhempi nainen vastaan, joka myös tajusi vetäytyä taaksepäin. Kaverit tuli nimittäin aika haipakkaa ja selvästi ilmeistä päätellen huomasivat että läheltä liippasi.

Tietysti kiehahdin, samoin kun vanhempi nainen. Lähdin aika haipakkaa työntämään rattaita autoa kohti kun tajusin poikien kaartavan kaupan parkkipaikalle. Ripeään tahtiin pojat suuntasivat kaupalle ja minä rattaita työntäen pingoin perässä.

Siellä sitten lihahyllyillä annoin vihaisena tulla tuutin täydeltä mitä mieltä olin poikien ajotavasta. Eivät ihme kyllä sanoneet mitään.

Sen verran ketutti, että nappasin vain suklaat mukaan ja lykkäsin Tytyn kassalle. Suututti vielä kotimatkallakin.

Joka tapauksessa, Rocky roadeja tuli tehtyä. Mistä tulikin ne mieleen...jääkaapille!

"Lapsikulta, ei toisia saa kiusata (Vaikka äiti ihan vaan vähän tekee sitä netissä...)!"

Huomasin, että monessa blogissa mainostetaan alkanutta kampanjaa "Kommentti jättää jälkensä. Ethän kiusaa. Edes netissä."

Joskus vauvafoorumin keskustelupalstoille eksyneenä en ole voinut kuin pyöritellä päätäni, että miten alas aikuiset (?) ihmiset voivat vajota. Haukutaan bloggaajia, ulkonäköä, perhettä, lapsia ja pukeutumista. Miksi päästänsä terve ihminen tekee tuollaista? Onko oma elämä niin olematon, että kadehditaan muita ja oman egon pönkittämiseksi haukutaan muita?

Samaa lokaa ja ehkä pahemmin saavat monet julkisuuden henkilöt. Vasta joitakin kuukausia sitten tuli ohjelma, jossa liuta kotimaisia julkisuudessa olevia henkilöitä kertoi saaneensa jopa tappouhkauksia.

Ja kun eräässä toisessa Silminäkijän ohjelmassa etsittiin kiusaajia käsiin, kommentit olivat tyyliin:

"Ai, se oli vain vitsi. " "En mä edes muista enää tollasta."

Aikuiset ihmiset. Keskenkasvuisilta teineiltä tai käytöstapoja opettelevilta lapsilta vielä voisi kuvitella tuollaista, mutta luulisi aikuisen ihmisen jo osaavan ajatella mikä on sopivaa ja mikä ei.

Näin sitä siis meilläkin Suomessa asuu läjä ihmisiä, perheellisiä, työssäkäyviä, ihan normisakkia. Töissä ruokatauolla surffaillaan, haukutaan ja ivataan. Iltaisin kaivetaan läppäri esiin, mussutetaan ja nimitellään.

Ja samat ihmiset kasvattavat lapsia. Tekopyhästikö saarnaten lapsilleen miten kiusaaminen on väärin vaiko vähät välittäen siitä, miten oma lapsi muita kohtelee?

Tänään tajusin, että eräs tuttuni taitaa olla nettikiusaaja. Pieni lipsahdus, mikä ei ehkä ollut harkittu. Jäin miettimään ja oikeastaan en ihmettele. Kaikki ei voi olla hyvin tällaisella henkilöllä, joka jaksaa arvostella muita ja heidän valintojaan. Sillä on hankala kauhalla antaa jos on lusikalla saatu. Aion joka tapauksessa ottaa asian puheeksi kun seuraavan kerran tapaamme.

Puhutaan tiukemmista toimista koulukiusaamiseen. Samaa voisi toivoa tähän netissä tapahtuvaan lässytykseen. Paatuneimmankin nettikiusaajan olisi syytä vaihtaa sohvan nurkka ja läppäri ammattiauttajan nojatuoliin, jollei itse keksi miksi tekee mitä tekee ja osaa lopettaa sitä. Sillä onneksi on nykyään jonkinlaiset keinot jäljittää nämä "totuudentorvet" ja "suoran sanan sanojat". Selittelehän siinä sitten puolisolle, ystäville ja sukulaisille kun saa syytteen kunnianloukkauksesta. Hävettäisikö yhtään?

Syytä ainakin olisi.

Matkasuunnitteluja

Tässähän ruopeaa matkauumetta pukkaamaan!

Vielä kolme päivää sitten ei ollut tuosta kuumeesta tietoakaan, mutta kun on joka ilta lasten mentyä nukkumaan istahtanut koneella ja plärännyt paikkoja ja majoituksia läpi, voi nyt sanoa lämmön huitelevan siellä paahtavassa auringossa.

Tätä reissua on niin odotettu. Kaksi vuotta. Säästetty mitä säästettävissä on ollut.

Ennen lapsia matkustelu oli se mun juttu (ja on edelleen. Välillä se vain unohtuu tämän kaiken keskellä). Pihillä luonteellani sain opiskeluaikoinani ja iltatöillä jemmaan aina sen verran, että pääsin budjettihinnalla matkustelemaan aina aika ajoin. Silloin ei haitannut pitkät lennot monella välilaskulla tai majoittuminen gekkoja vilisevään mökinpahaseen. Pääasia, että selvisi mahdollisimman edullisesti.


Tuosta syystä nytkin taisi kulua se kolme iltaa ja hemmetin monta tuntia ennenkuin sopivat majoitukset löytyi. Kun Tee jaksaa innostua opiskelustansa, itse nautin tästä, että saan suunnitella ja järjestellä kaikkea sitä, mikä liittyy reissuun lähtöön (Tee tuossa äsken tokaisikin, että pitäisiköhän miettiä jotakin matkanjärjestäjän hommia).

Ja ennen reissuun lähtiessä kun mietti suht edullista majoittumista sopivalta paikalta, nyt on kriteerit vähän muuttuneet.

Veikan ollessa 7kk matkustettiin samoille suunnille ja viime syksynä Kroatiaan koko poppoolla. Ja noista reissuista lasten kanssa on jäänyt käteen se, että tärkeimmät huomioon otettavat asiat paikan päällä ovat:

Uima-allas
Suht lähellä merta
Sairaala lähellä
Sapuskointipaikka hollilla

Veikka ja Tyty käyvät Teen kanssa uimassa parisen kertaa viikossa, joten tuota uimista odotellaan täällä jo kovasti. Veikka sitä, että saa ottaa maskin ja snorkkelin mukaan ja lähteä äitin kanssa snorklaamaan. Tyty taas viihtyy muuten vedessä kellukkeiden kanssa lilluessa.

Yksi paras sairaalakokemus on kun kävimme Bangkokin lastensairaalassa näyttämässä Veikan korvia. Huipputerveydenhuoltoa, osaava henkilökunta. Siksi Thaimaahan. Tuttu ja turvallinen. Suomalaisten uusi Kanaria.

Ja tuo sapuskointipaikka. Noh, selvähän se.

Majoitusta varaillessa jostakin piti tinkiä ettei budjetti paukkuisi, ja nyt tingittiin sijainnista.
Kun todennäköisesti sitä aikaa tullaan viettämään siellä rannalla ja uima-altaalla, auringosta ja lämmöstä nauttien. Kolmen lapsen kanssa kun ei mitään sen ihmeellisempää todennäköisesti tulla tekemään (ainakaan ennen kuin mummi ja vaari saapuvat paikalle), eikä kyllä tarvitsekaan. Kunhan ollaan ja höllätään.

Ja Tyty täällä jo hokee lausetta, mitä aikoo toitotella aamuisin: "Kop, kop! Mummi ja vaali, helätkää, mennään uimaan!"

Viisi viikkoa. Nyt saa jo vähän innostua!

.............

Välillä tulee välähdyksiä ja miettii, että "nyt pitäisi laittaa tämä ylös, että muistaa kirjoittaa." Ja sitten se unohtuu.

Olen pari viimeistä iltaa tehnyt valokuvakirjaa vauvan odotusajasta, syntymästä ja syntymän jälkeisestä ajasta. Marraskuun alussa on nimijuhlat ja pitäisi saada sen siihen valmiiksi, Mistä tuli mieleen, etten ole vieläkään muistanut kutsua kaikkia, saati muistanut ilmoittaa jo ilmoitetuille monelta kinkerit on kuten muutama muukin asia nimijuhliin kuhan lämpimikseni höpötän. Ei nimittäin yhtään oo jaksanut miettiä koko asiaa.

Ja eilen aloitin etsimään majoitusta Thaimaahan. Kunhan ensin päättäisi minne sinne suuntaisi. Ja varaako koko ajalle yhteen paikkaan. Vai vaihtaako kun mummi ja vaari tulevat.

Odotellaan vauvan passia, saisi viisumiasiat hoidettua mistä tuli mieleen, että ne valokuvat on vielä ottamatta kuntoon. Sitten olisi enää Tytyn rokotus muista, muista hakea se apteekista ennen pistämistä! ja suht kaikki käytännön jutut on pulkassa matkaa ajatellen hah hah, niin varmaan joo! Mites ne uv-housut, kotiapteekin hankkiminen, Finnairille soitto baby cotista, kopiot passeista, lentolipuista, virkatodistus viisumia varten, hankkia jostakin lainaan rattaat (tai kannattaakohan...) ja ja ja...

Maidoton dieetti on mennyt hyvin, ainoastaan rahkaa tekee mieli. Vauvan vatsavaivat on jääneet, toivotaan, että jatkuukin niin ai niin, ja sen täytekakun pitää olla maidoton kun muitakin maidottomia on syömässä! Ei se kyllä varmaan onnistu millään..pitääkin googlettaa "maidoton kakku".

Jaa-a, ei tästä tule nyt mitään tylsillä aivoilla, parempi kömpiä petiin perkule mä unohdin ostaa niitä suolatippoja!

Loppuun vielä viikonlopun kuvia sushikinkereiltä!

Tahtojen taistoa ja syömisistä

Tee päätti lähteä maanantaina isompien muksujen kanssa maalle tekemään loppukiriä opiskeluissa, itse jäin vauvan kanssa kotiin.

Tiistaina tuli lapsuuden ystävä, jota ollaan viimeeksi nähty puolisen vuotta sitten. Sen kunniaksi haettiin kunnon kermaleivokset, jotka tuhottiin naamariin kahvikupposten äärellä.

Olin ajatellut, että saisin pyhittää koko illan itselleni vauvan mentyä nukkumaan, nyt kun kerran muu perhe oli livohkassa. Mutta toisin kävi: vauva aloitti armottoman huudon, vääntelemisen ja piereskelyn. Ainut paikka, jossa olo vähän helpotti, oli syli.

Puolen kympin aikaan luovutin, nappasin sylissä tuhisevan jantterin ja roijasin meidät nukkumaan. Ei tullut rauhallista iltaa itseni seurassa, mutta tuli ainakin mentyä ajoissa petiin.

Turha kai sanoa, että aloitin tuon jälkeen maidottoman dieetin. Niin selvä homma oli.

Soijamaitoa hain heti alkuun kahvin kanssa otettavaksi, mutta tänään kävin täyttämässä varastoja ruokakerman korvaajalla, tofujäätelöllä, yosalla, kasvisrasvalevitteellä ja kaurajuomalla. Juustoa harkitsin, mutta jätin hyllyyn, oli aika tyyriin hintaista.

Jo vähän aiemmin tuli sellainen tunne, että nyt taas loppuu lihan syönti. Tajusin, että taas ollaan pikku hiljaa ajauduttu lähes kasvispitoisesta ruokavaliosta siihen, että jauhelihaa ja muuta punaista lihaa kuluu reilusti yli suositusten viikkoa kohden. Ja toisaalta; ei lihaa edes tee mieli, siihen on taas vain tottunut, että tekee niitä tuttuja lasagne/keitto/lihapulla/kastikevariaatioita. Vielä kun Tee puhui tästä, mistä eräs läheinen sukulainen on kertonut jo jonkin aikaa sitten, ei tee tiukkaa ollenkaan. Päinvastoin.

Joten, jääkaappi koko uudistuksen ja nyt näpit syyhyää päästä kokeilemaan uusia kasvisruokia! Quorn-kikherne-nuudelihässäkkä upposi paremmin kuin hyvin, samoin kuin bataattikeitto. Listalla on kikhernepihvit ja pitäisi etsiä jokin hyvä resepti tofulle. Päätinkin, että kotona teen vain kasvisruokaa tai kalasta, muualla voi sitten satunnaisesti syödä lihaa jos ei muuta ole tarjolla. Tee sitten kokkailee lihaa kotona jos kokkailee.

Leivän päälle pitäisi vain keksiä jokin uusi vaihtoehto. Ennen kun sitä koristi juusto ja kinkku, nyt pitäisi kehittää jotain muuta proteiinipitoista.

(Ja jo kahden päivän maidottoman dieetin jälkeen eron huomaa; ei tarvitse antaa gavisconia ja poika nukkuu vieressäkin tasaisella patjalla tyytyväisenä, kun ennen onnistui vain pystyyn kohotettuna.)

Tänään kävin isompien muksujen kanssa hoitamassa asioita kun Tee jäi vauvan kanssa kotiin. En tiedä mikä planeetta oli taas väärässä kulmassa, mutta kotiin tultua oli pakko tentata Teetä, että "mitä sä oot tehnyt noille meidän lapsille?!"

Lyhyesti; jos tuota tahtoa ja omapäisyyttä tulee tuolla tytöllä olemaan vielä aikuisenakin, ei sillä ole hätäpäivää. Mutta sen ukolla voi olla.

(Tee naureskeli tuolle ihmetykselleni. Illalla ei sitten enää naurattanut kun laittoi tytärtänsä nukkumaan. Silloin oli äidin vuoro virnistellä kuunnellessaan sitä tahtojen taistoa, mikä lasten huoneesta kantautui.)

Iltapäivällä Tee jäi opiskelujen pariin ja muut lähtivät patikoimaan läheiselle kalliolle. Oli kaunista ja Veikkakin tokaisi "on niin nättiä värejä!"

Helpotusta ja viikonloppua

Vauvalla oli neuvolalääkäri viikolla. Kaikki oli hyvin, kerroin että itkee paljon ja kuvailin vauvan olemisia. Kysyin iholla olevista näpyistä, ne oli kuulemma hormoninäppyjä.

Samana päivänä rupesin kuitenkin miettimään, että onkohan tuo vauvan oleminen kuitenkaan ihan "normaalia" vauvan itkuisuutta ja valvoskelua. Vaikka Veikkakin osasi olla aika haastava, tämän jantterin kanssa nuo yöt ovat olleet kyllä vieneet voiton. Ja vaikka helpompia hetkiä on ollut, nyt taas tuntui siltä, että poikaa koko ajan vaivasi jokin.

Juttelin ystävän kanssa ja sainkin vinkin hyvästä erikoislääkäristä yksityisellä. Varasin ajan, ja lauantaina käytin pojan, joka nukkui tyytyväisenä manducassa.

Kerroin oireet: Pystyasennossa nukkuminen, nieleskely, pulauttelu pitkäänkin ruokailun jälkeen, vaatii hyvän röyhtäyttämisen, heräilee öisin huutamaan kesken unien, ei viihdy ruokailun jälkeen pitkällään, vetää itseä kaarelle, syödessä saattaa haukkoa henkeä kuin kala kuivalla maalla kun maitoa on kaikki röörit täynnä, nenän tukkoisuus ja rohina ajoittain.

Olin jo vähän ehtinyt epäillä refluksia ja sehän se diagnoosiksi tuli. Gavisconia ehdin kotona kokeilla muutaman kerran jo ennen käyntiä ja se oli kuin ihme; meillä nukuttiin historialliset 3,5 tuntia putkeen!

Nyt siis mennään tuolla lääkkeellä. Epäili, että voi myös johtua omasta ruokavaliostani. Mutta jos tuolla lääkkeellä tilanne kohenee kummasti, ei tarvitse ryhtyä mihinkään. Muuten olisi ainakin hyvä kokeilla maidotonta ruokavaliota.

Ja tilannehan on parantunut. Yöhuudot on jääneet pois, syödään kyllä, mutta välillä voi olla tuo 3 tuntia väliä. Poika on päivällä enemmän hereillä kun yöt eivät mene valvoskellessa, joten jaksaa paremmin seurustella ja on tyytyväisempi.

Ekan yön jälkeen aamulla olo oli aivan eri. Tuntui jopa siltä, että tässähän on tullut levättyäkin yön aikana! Olen niin iloinen!

Muutenkin meillä oli varsin mukava viikonloppu. Lasten kauan odotetun serkun tapaaminen ja ystävien kanssa turisemista.

Tytyn ja vauvan kanssa tein viikon kauppaostokset isompien miesten käydessä uimassa kahdestaan. Jälkeenpäin puhuttiin Teen kanssa, että miten nuo kaksi isompaa selvästi kaipaa kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa. Ja sen ei tosiaan tarvitse olla sen kummempaa kuin kahden tunnin kauppareissu.

Viime päivät kun on Tytyn kanssa ollut aikamoista tahtojen taistelua, koko reissu meni paremmin kuin helposti. Tyttö istui koko tunnin kaupassa käynnin kärsivällisesti ostoskärryissä. Ainut konfliktia enteilevä tilanne tuli kylmäostastolla kun äiti ei suostunut ostamaan vanukkaita. Siitäkin selvittiin varsin vähällä.

Veikka tuossa pari päivää sitten kysyi, että "voitaisiin mennä elokuviin Tytyn kanssa, isi voisi olla vauvan kanssa kotona." Lupasin, että kun joku sopiva leffa tulee, niin tehdään niin. Olen ollut niin vauvassa kiinni, että niin itse kuin lapsetkin kaipaavat sitä, että voitaisiin tehdä jotakin kolmistaan. Vaikka liikkeellä ollessa vauva nukkuukin varsin hyvin manducassa, rajoittaa se aina aika paljon liikkumista. Ja aika usein kotonakin kun on juuri luvannut aloittaa leikkimään, alkaa huuto ja kipristely, ja kaikki tyssää heti alkuunsa.

"Ja isi voi antaa vauvalle pullosta tissimaitoa", kuului vielä loppusanat. Niinpä. Nyt siis vain sopivan leffan odottamista!

Meidän ihan ihan lempparipaikka!

Serkkuvauvan ihailun lomassa on hyvä välillä leikkiä!

Seurasaaressa

Aamulla jälkitarkastusta ja isovanhempia kylässä, illalla Seurasaaressa ystävien ja liudan uusien tuttujen kanssa.

Oli ihana tulla kotiin kun lapset sai kaadettua suoraan sänkyyn. Ja unikin tuli varsin nopeasti raikkaassa ilmassa touhuilujen päätteeksi!