Thaimaan kuvia osa 2: Ao Nang, Krabi ja Koh Jum.

Ao Nangin maisemia.

Hotellin parvekkeen näkymät. Aamuauringossa vuoret olivat varsin vaikuttavan näköiset.

Railaylle menossa.

Muistelin, että Railayn toiselta rannalta pääsi toiselle puolelle luolan kautta. Olin väärässä ja löysin itseni näin kauniita maisemia ihailemasta.

Railayn tippukiviluola.

Ateriatauko.

Hotellin sylissäpitelijä.

Tytyn kanssa syömässä. Pirtelöt oli parhaita ja maksoivat kyseisessä paikassa 40 senttiä.

Jouluaaton aamiainen.

Tiger Cave Temple.

Tee ja Veikka pääsivät ylös asti.

Lapsille taattu ruoka oli kana ja maissi katukojusta (eikä kannata antaa ulkonäön pettää; tuoretta ruokaa hygieenisesti.)

Veikka intoutui nuudelikeitoista.

Veikan kanssa minigolfia näissä maisemissa.

Pieni paratiisi: Koh Jum.

Likaraidat.

Lähes autio jättihiekkalaatikkoranta.

Lähdettiin etsimään kauppaa.

Kumipuita ja kumin tekoa.

Mustalaiskalastajakylä.

Ihmettelyä puolin ja toisin. Vaalea Ruune herätti mielenkiinnon.

Autio ranta.

Eräs perhe teki meille ruokaa saarikierroksen päätteeksi. Talo oli harkoista ja ikkunoissa ei ollut laseja. Kattona toimi pelti.

Ao Nang.

Phuketiin.

Thaimaan kuvia osa. 1: Koh Lanta

Täällä toivutaan pikku hiljaa jet lagista. Toiseen suuntaan ei ollut paha, mutta nyt koko jööri tuntuu olevan valmis pehkuihin jo heti kuuden jälkeen.

Latasin tänään kuvat koneelle. Yli tuhat kuvaa tuli napsittua, joita karsin sen verran, että noin kahdeksansataa jäi jäljelle.

Tässä "muutamia" ekoilta kahdelta ja puolelta viikolta.

Bangkokin hotellia

Phuketista viiden tunnin ajomatka Lantalle. Ruunea nukutti hyvin.

Lantan hotellilta.

Pyykkiä pestiin lähes joka päivä.

Lempipuuhaa.

Hierontapaikka.

Tytyn kanssa rannalla aamuisella.

Hotellia.

Veikka omissa touhuissaan.

Jälleen yksi rauhallinen päivä.

Iltaisella.

Rokin saari oli paratiisi turkoosine rantavesineen.

Ruunen päivätorkut.

Marakatit.

Phi Phi.

Joulun aikaa.

Viimeisellä Lantan aamupalalla paahtoleipiä odottamassa.

Ao Nangille.

Last destination: Bangkok

Terveiset Bkokista!

Lennettiin aamusella tänne koko köörin voimin.

Pari päivää sitten lueskelin uutisia Bkokin levottomuuteen pyrkivästä tilanteesta ja päätin perua meidän silloisen hotellivarauksen, joka olisi ollut juuri siellä alueella, missä suurimmat melenosoitukset ovat käynnissä.

Varasin suurinpiirtein ensimmäisen mikä silmään sattui ja kuulosti hyvältä. Ja voi pojat! Nyt vähän harmittaa, että jätettiin Bkokille vain kaksi yötä.

Meidän hotelli on aivan ihana. Tai sitten edellisen hotellin jälkeen tämä vain tuntuu niin paljon mukavammalta. Edellisessä hotellissa ei mikään tuntunut pelaavan ja maksettiin kuitenkin omasta mielestäni ihan ok siivu budjetista. Täällä kuitenkin maksetaan vain 20 euroa kolmen hengen huoneesta ja 15 euroa kahden hengen.

Ihan parasta on, että vieressä virtaa joki. Ja joen rannalla on ihana ravintola, jonka tarjoilijan kanssa lapset syöttivät jokilaloja, yhdessä ihailtiin perusthaimaalaisia maisemia ja herkuteltiin merenantimilla( ja osittain joen).

Ja toinen paras on se, että alle puolen kilsan päästä löytyy iso markkina-alue, tai oikeastaan kaksi. Äsken tultiin Teen kanssa kiertelemästä. Mummi ja vaari kävivät sitä ennen ja mummi, joka on toitottanut kuinka vaari tuhlailee paitoihin (niihin vaivaiseen kolmeen), oli revennyt liitoksistaan ja ostanut reilulla kuudella eurolla kolmet ihan kauniit kengät.

Jos tällaisilla reissuilla tulee vastaan, niin ostan yleensä ainakin jotain sellaista hyötykamaa, johon kotona en viitsisi rahoja laittaa.

Nyt tarttuikin neljällä eurolla muksuille yhteensä kymmenet sukat ja itselleni seitsemät. Tytylle kolmet alkkarit ja lisänä ihana paita, yhteensä kaksi euroa. Ystäväle ja itselleni laukut yhtensä vitosella. Pään sekoittava paikka hintojen suhteen siis.

Täällä ei myöskään ole paljon turisteja, hotellilla kyllä tietysti, mutta moni on vain ohikulkumatkalla, sillä isoin lentokenttä on ihan vieressä.

Vähän harmittaa että lääketieteellinen museo jää näkemättä, mutta luonnollisesti ei lähdetä keskustaan hiihtelemään.

Oikeasti kuvittelin, että olisin jo tässä vaiheessa valmista kauraa kotiin, mutta ei. Juttelin äitini kanssa, että mulla on Bkokiin tullessa sellainen olo aina kuin tulisin kotiin. Viihdyn täällä vain niin hyvin. Onko se sitten ainainen aurinko, paikalliset ihmiset vaiko niiden yhdistelmä. Kotiin kuitnkin lähden haikein oloin.

Mukavia hetkiä on ollut paljon viime päivinä; kävin vaarin kanssa pedikyyrissä. Vaarin jalkahoitaja sai sätkyn nähtyään hoidettavansa kintut. Välillä repeili liitoksistaan, nosteli puhisten miehen koipia ja ei näyttänyt uskovan, että jollakin on niin iso jalka.

Teen kanssa ollaan käyty välillä kuumia keskusteluja eri aiheista, kuten kuuluuko yhtä lailla tietää yleis-sivistykseen mikä on oppositio kuin lukea Väino Linnan "Täällä pohjan tähden alla", tai mitä hyötyä siitä on, että veljeni aikoo lopettaa armeijan, koska " se ei ole hänen juttu" ja siirtyä sivariin, vaikka muut vielä kehottaa "katsomaan".

Veikka ei kuulemma pidä munkeista, vaikka ovatkin rauhanmiehiä, Veikka ei myöskään pidä syömisestä, nukkumisesta, eikä leikkimisestä, jos joku kotona kysyy "Millainen Thaimaa on?", niin aikoo vastata "tylsä". Ainut mikä olisi kivaa, on piirrettyjen katsominen ja pelaaminen tabletilla.

Tyty tokaisi eilen, että " Äiti on nainen, isi on mies, minä olen linsessa ja Luune on Peppeli". Mimmi on saanut osakseen hyväntahtoisia katseita kävellessään mummon ostama leopardikuvioinen housupuku, hello kitty- käsilaukku, toukkasandaalit ja Mikki Hiiri- lippalakki. Meidän tyylilyyli. Myös uusia hokemia on "Ihana/olen hyvä nainen/ompa kaunis."

Nyt vielä ilo irti muutamasta päivästä ja sitten takaisin kotiin..

Hassua hierontaa ja aatoksia

Maha täynnä ravitsevaa aamupalaa (iiiso kasa vesimelonia ja ananasta, leipää, kuppi kahvia ja vettä), Ruune nukkuu vieressä ja muu sakki on aamupalalla tai jo altaalla uimassa.

Eilen kävin kokeilemassa slap fatia. Näin muutamia päiviä sitten kyltin, jossa mainostettiin eri hierontoja. Sieltä löytyi perinteiset tutut thai massage, foot massage, neck and shoulder, oil massage... Mutta tuo "massage slap fat" erottui selvästi uutena tuttavuutena.

" its massage we slap you fat away!" Vastasi nainen kun kysyin, että mistä tuossa on kyse.

Eilen sitten viimein ehdin kokeilla. Meinasin hajota nauramaan saman tien kun ensimmäiset läpytykset alkoi. Oli kyllä aika koomista touhua! Tee olisi halunnut tulla katsomaan, mutta onneksi jäi muksujen kanssa hotellille ja kävin vain äitini kanssa. Ukko olisi kuitenkin piruuttain kuvannut operaatiota...

No, läski siinä hyllyi ja tutisi kun nainen antoi palaa ihan olan takaa. Voisin veikata, että tunnin läpsiminen käy jo puuduttavasti käsiinkin.

Illalla oli pakko googlata, että mikä tuo tuollainen hieronta oikein on. No, tietysti sieltä tuli sitten vastauksena pelkkiä alapääaiheisia sivustoja, kunnes muuttelin hakusanoja ja lopulta löysin ihan asiallisia tekstejä.

Selluliitinkarkoitus operaatiohan tuo on. Tuloksista en tiedä, mutta uutta kokemusta rikkaampana! Toisaalta, olen aika luottavainen nykyään thaimaalaisten sanomisiin, varsinkin terveyteen liittyvissä asioissa. Eli eiköhän tuo ainakin yhden sellumöykyn karistanut jollei muuta!

Muutama eka päivää vanhempieni tulon jälkeen meni siinä, että totuteltiin vähän toisenlaiseen olemiseen. Oltiin niin totuttu siihen, että pyöritään paljon omalla porukalla, että pakka menee uusiksi kun tulee muita ihmisiä. Kun yksi haluaa olla altaalla, toinen mennä syömään ja kolmas haaveilee retkestä toiselle puolelle saarta, täytyy aina miettiä, että miten porukka jaetaan. Nyt kuitenkin kasa on asettunut suht omiin uomiinsa; mummi tykkää ottaa helposti ja rennosti, altaan, rannan ja hotellin maastossa siis. Vaari nukkuu pitkään ja jaksaisi sitten touhuta koko iltapäivän. Muksut ovat viimeiset pari päivää viettäneet altaalla ja Tyty on musta kuin papu. Itse otan nykyään Ruunen kanssa aamupäivällä päikyt huoneessa, poju kun nukkuu parhaiten sisällä viileässä.

Totuttelua vaati aluksi muös se, että kun itse on lomafiiliksillä, toiset eivät vielä ole. Monen monta kertaa kuulin toistelevani lausetta "ei se haittaa mitään" kun mummi tai vaari torui lapsia käsien laitosta suun, mullassa möyrimisestä tai vastaavasta. Ymmärsivät kyllä, kun selitti, että ollaan jo kuukausi täällä oltu, eiköhän se bakteerikanta ole jo saavutettu kraanavedellä hampaiden pesulla ja kädetkin on varmasti sen sata kertaa nuoltu läpi.

Vuokrattiin auto pari päivää sitten ja kierrettiin muutamassa paikkaa. Ensin temppelille, sitten Big Buddhan luo. Huikea patsas vuoren päällä.

Joku noissa temppeleissä ja kaikkeen buddhalaisuuteen vetää koko ajan puoleensa. Tuolla ison Buddhan luona oli munkki, joka siunasi ihmisiä ja rannekkeita, jotka sitten antoi ihmisille. Olisin itsekin halunnut mennä, mutta jono oli aika pitkä ja pelkäsin, että purskahtaisin rääkymään jännityksestä. En oikein osaa itkeä kauniisti, naama menee aina tulipunaiseksi ja nikottelen saamatta sanaa suustani.

Haluaisin käydä ihan rauhassa vielä yhdellä temppelillä, mutta ehkä se onnistuu sitten viimeistään Bangkokissa.

Tuon jälkeen käytiin kalastajien satamassa. Rannalta sai ostaa tuoreita merenantimia ja mennä tien toiselle puolelle ravintolaan kokkauttamaan ne. Ostin kilon katkarapuja kahdeksalla eurolla ja vein kokattavaksi. Oli taivaallisen hyvää! Kokkaus maksoi reilut kolme euroa.

Löydettiin myös läheltä aika hyvä paikallisten ruokapaikka. Siellä kävin toissailtana Teen ka isäni kanssa. Grillistä suolattu kilon kala, katkarapuja, rapu, vihanneksia ja sticky ricea. Todella maukasta ja hyvää!

Täällä se on niin totta, että mene sinne syömään missä paikallisetkin syö. Hyvää ruokaa olen syönyt joka paikassa, mutta onko se sitten tunnelma vai mikä, mutta katukeittiöistä ja paikallisten ravintoloista saa aina todella hyvänmakuista ruokaa.

Päivät käy vähiin täällä ja sen takia koti on ruvennut pyörimään jo mielessä. Veikalla ei enää ole kiire kotiin kun mummi ja vaari ovat täällä, mutta itse vähän kaipaan keskusteluja ystävien kanssa. Toisaalta tällainen aivoton oleminen mahdollistaa sen, että tulee myös mietittyä vähän syvempiä asioita. Itse ainakin huomaan nauttivani ihan vain omasta seurastani koko ajan enemmän. Ja olen taas himppusen verran enemmän oppinut olemaan hetkessä läsnä. Sisäinen rauha on se, mihin olen pyrkinyt ja ehkä tämä täällä olo on mahdollistanut sen, että se on taas helpompi saavuttaa. Täällä elämänmeno ja ihmiset ovat niin erilaisia kuin kotona. Kun saisi saman olotilan pysymään vielä Suomessakin, niin olisi hyvä.

Phuket: shokki paratiisi

Huh, näin paljon en ole varmaan koskaan nähnyt yhteensäkään silikonirintoja kuin muutaman päivän aikana! Nyt tiedän, mistä postikortteihin saadaan niitä mallimitoissa olevia naisia, joilla on leikkaamalla tuotetut rinnat, pienen pienet bikinit ja kokoa 32 oleva kroppa; se on Surin beach!( ja ekaa kertaa näin senkin ilmiön kuin silikoniset pakarat! Tai en ainakaan keksinyt muuta syytä niille liikkumattomille komistuksille langanlaihassa varressa.)

Ei ehkä oltaisi valittu tätä aluetta, jos oltaisiin tiedetty millainen paikka on. Isompi shokki oli tulla tänne kuin Suomesta Thaimaahan. Aluetta muutamalla sanalla kuvaillen: luksusjahteja, leikattuja ihmisiä, kalliita hintoja, neonvaloja ja ökyä.

Eilen käytiin pienellä rannalla, tänään suunnattiin vaarin, Ruunen ja Teen kera vanhaan kaupunkiin. Mummi jäi hulabalojen kanssa hotellille uimaan ja ottamaan rennosti.

Sen verran mukava reissu oli, että tulomatkalla kuuden jälkeen vaari suunnitteli muuttoa Thaimaahan kunhan molemmat olisivat eläkkeellä.

Kierreltiin vanhaa kaupunkia, käytiin kahvilla, vähän ostoksia ja suunnattiin neljältä avautuvaan night markettiin.

Syötiin. Vaari tilasi kauan odottamiansa heinäsirkkoja ja toukkia, itse tyydyin riisiin ja vihanneksiin, vaikka rapeaksi paahdettuja pikku olentoja tulikin maisteltua ja dippailtua chilisoossissa. Ruune oli aurinko, otti välillä unia ja oli paikallisten ihailemana.

Maisteltiin hedelmiä, joita emme olleet aiemmn nähneet. Tehtiin vähän ostoksia. Haisteltiin tuoksuja ja hajuja. Koju toisensa perään pursusi eksoottisia ja vähemmän elsoottisia kokkailuja. Välillä nenään pöllysi tuoksuja, jotka saivat veden kielelle, välillä tuli täysin päinvastaisia tuulahduksia, jotka saivat pidättämään henkeä.

Oli ihana päästä olemaan ilman isompia lapsia. Ja lapset olivat tietysti nauttineet ajasta mummin kanssa.

Huomiseksi vuokrattin auto ja lähdetään kiertämään saaren eteläosaa. Ei kamalasti huvita hengailla täällä hotellin lähiympäristössä, ja koska täältä löytyy paljon mielenkiintoisia kohteita, onkin parempi käyttää tilanne hyödyksi. Muutenkn tuntuu piristävältä tehdä muuta kuin vain "olla". Tiettyyn pisteeseen asti sitä jaksaa, mutta jos kahdesta vaihtoehdosta pitäisi valita, uusiin paikkoihin tutustuminen sopii itselleni paremmin.

Ja vaikka alue ei ole ihan meitä ja hotellilla on muutama asia tökkinyt, on respassa työskentelevä mies ihan huippu, jolta ollaan saatu hyviä vinkkejä ja apua kaikkeen. Suositteli erästä retkeä vähän kauemmaksi, johon kuuluu paljon luonnossa olemista. Mummi jo lupautui lapsenvahdiksi, joten päästään sinne Ruunen ja Teen kanssa.

Mutta nyt unille!

Ajatuksia matkan varrelta

Minusta on kuoriutunut aika taitava nyrkkipyykkari(miksi tuo sana kuulostaa niin pervolta...?): tarpeeksi pitkä liotusaika, hyvä huuhtelu ja pikkutahroista piittaaminen on tärkeintä. En tiedä miten täällä pyykit koneella pestään, mutta niin usein jotakin on kadonnut, kaikki on ollut vaaleanpunaista tai uusi vaate on ihan nukkavieru, ettei tällä kertaa olla annettu kuin kerran alusvaatteet pyykkiin.

Täällä tulee syötyä Erittäin terveellisesti. Mielenkiinnolla odotan onko raskauskiloja varissut thaimaalaisen ravintolan lattialle. Aamupalaksi vihanneksia, kalaa/kanaa ja riisiä, hedelmäpirtelöä, kahvia ja hedelmälautanen. Lounaalla suht sama satsi. Välipalana hedelmiä ja hedelmäpirtelö. Iltaruokana kasvispainotteista, joka yleensä syödään sen verran myöhemmin, ettei iltapalaa välttämättä tule syötyä. Lapset pupeltavat yleensä jätskit jossakin välissä.

Voin syödä vähän maitotuotteita, mutta muna on nou nou. Ruunen vatsa sietää nykyään hyvin myös jos syön tulisempaa, papuja tms. Mutta ainoat huudot on saatu siitä, kun satuin syömään jotakin missä oli munaa. Ekassa paikassa henkilökunta muisti pian, että mitä en voinut syödä, ja aina valmistettiin suoraan sellaista, mitä pystyin syömään. Mutta muissa ravintoloissa on aina pitänyt selvittää mitä on missäkin. Siksi onkin ollut helpointa pysytellä tietyissä ruoaissa, joista suurinpiirtein näkee, ettei munaa tai maitoa ole.

Veikka on pieni luonnonlapsi, joka jaksaa sählätä laskuveden mudassa, lotrata vedessä vaikka koko päivän ja keksii parhaat leikit esimerkiksi simpukoista ja muovailuvahasta. Mielikuvitus lentää ja tänäänkin ravintolassa sain haitarin, Tee rummut ja itse soitti näkymätöntä kitaraa ja yhdessä pidettiin bänditreenit. Välillä väsyneenä tulee ikävä kotiin Suomeen. Paikasta toiseen siirtymiset pistää jännittämään, mikä näkyy riehumisena ja siskon kiusaamisena. Yleensä kaikki nämä helpottaa, kunhan asian ottaa esiin ja niistä puhutaan.

Tytystä on kuoriutunut järjestelijä. Vähän epäilen, että katsoo äidistään mallia, tai sitten se vain on Tytyä. Milloin viikkaillaan vaatteita, siivotaan. Aina on jokin pussukka tai kassi mukana, jossa on jotakin tilpehööriä legoista rikkinäisiin autoihin tai laastareihin. Parhainta on pussillinen vanupuikkoja, rahapussillinen kolikkoja, avaimet, ilmastoinnin kaukosäädin tai jokin muu nippelihäppeli. Tänään altaalla oli järkkäillyt uimavaatteet tuolin käsinojille kuivumaan ka haki minut niitä ihastelemaan. Uutena hittinä on myös enemmän tyttöjen jutuiksi mielletyt asiat, kuten kukikkaat varvassandaalit ja siniset kynsilakat. Tee saa harmaita hiuksia siitä, että mimmi kyselee milloin saa oikeat korvikset.

Ruunesta on tullut punatukka. Vähän sellaista viitettä oli jo ihan vastasyntyneenä, mutta nyt on poika selvästi punastunut päästänsä. Jäbä nukkuu tosi hyvin, muutamalla syötöllä yöt. Parisen viikkoa meni maitomäärien kasvatuksessa, mutta kun sai oman ruokahalun takaisin ja tavara pysyi sisällä, on ruokaa tullut sen verran, että välillä on voinut pulloon lypsää Teen syötettäväksi. Poika tykkää muista ihmisistä, eikä onneksi vielä vierasta. Viihtyy siis muiden sylissä, on pieni hymypoika. Ekassa hotellissa olivat huolissaan Ruunesta, kun poika ei eräänä päivänä hymyillyt. Olivat niin tottuneet siihen, että jannu on ainainen aurinko ja rauhallinen.

Kerran ollaan annettu jäbän maistella vesimelonia ja banaania omassa kädessään. Eihän siitä muuta tullut kuin makua, mutta aika hanakasti imeskeli.

Alussa jaksettiin miettiä vähän käsihygieniaa, ei enää. Huomattiin, että se on ihan tyhjän kanssa. Ja alkusairasteluiden jälkeen tuntui vähän siltä, että jos ne taudit olisi sitten bakteerien osalta tässä. Tänään juttelinkin erään naisen kanssa valtameren takaa, joka kertoi eron siihen, kun matkusti vuoden kolmivuotiaan lapsen kanssa: Toronton lentokentällä lähtiessä lapsi ei saanut nuoleskella lattialla, takaisin tullessa sillä ei ollut mitään väliä. Vastustuskyky kasvaa.

Jokaisessa paikassa jossa ollaan käyty, on ollut joku paikallinen, joka on jäänyt lämpimästi mieleen. Sellainen ihminen, joka pienen hetken ajan on mukana elämässä, ja jolla on tarkoitus siinä hetkessä. Jälkikäteen huomaa tämän ihmisen muuttaneen taas omaa olemista parempaan suuntaan. On se sitten ollut nunna temppelillä, hotellin naapurin nainen, hieroja ensimmäisellä hotellilla tai joku muu.

Ihminen pärjää erittäin vähällä jos on pakko.

Sinisilmäiset ja vaaleatukkaiset lapset voivat olla joistakin pelottavia.

Meidän lapsiluku taitaa olla tässä.

On helppo sanoa, että raha ei nerkitse jos sitä on.

Olen oppinut laskemaan ohjakset. Kolmekymmentä minuuttia tarkoittaa yleensä kolmea tuntia, auto voi hajota keskelle metsää paahtavassa helteessä, joku voi selvästi yrittää kusettaa rahojen kanssa. Kaikki kuitenkin aina hoituu.

Matkalle lähtiessä epäilin, että kuusi viikkoa olisi pitkä aika olla pois, ja kotiinpaluuta jo odottaisi. Näin ei kuitenkaan ainakaan vielä ole. Ennemmin haikein mielin mietin, että kohta on paluu oikeaan arkeen. Mutta sitä ennen aiotaan nauttia täysin siemauksin vielä kahdesta viikosta mummin ja vaarin kanssa.

Koh Jum

Terveiset Koh Jumin saarelta! Pieni paratiisi lähellä vilkkaita turistialueita joka ei kylläkään näy täällä. Suht autio saari, jossa on vain kourallinen paikallisia ja turisteja. Luonto lähellä, letkeä ja rauhallinen meno.

Päätettiin sitten tulla tänne paikallisen naisen suosittelemana ja on kyllä ollut aivan ihana paikka.

Saatiin huone bungalowina ja lapset ovat olleet taas ihan fiiliksissään kun pääsevät heti herättyään ulos ovesta.

Saari on tosi pieni; pelkästään asfalttitietä on hyvin vähän ja tiet enemmänkin sellaisia, joiota kotoa löytyy metsäteinä.

Muuta täällä ei oikein voi tehdä kuin syödä, löhötä, leikkiä rannalla, uida, ottaa päikkäreitä, lukea na keinua. Puissa nimittäin roikkuu monen monta keinua ja lapset tietysti tykkäävät. Ruunelle hankittiin päikkäriajoiksi riippukeinu ja tänään ottikin ekat päikkärit siinä.

Viitisen päivää varattiin ja saatiin vielä aika hyvä diili. Kyseinen paikkaa suositellut nainen nimittäin tuntee hotellin omistajan ja puhui meille ilmaisen aamupalan ja ylimääräisen sängyn huoneen hintaan. Todella hyvä, sillä joudutaan maksamaan samaan aikaan Ao nangin hotellia (omistaja kertoi naisen pitäneen palopuheen siitä, miten meillä on pienet lapsi ja meidän pitää saada ilmainen aamupala sen takia. Oli kuulemma korvia särkenyt ja oli joutunut antamaan periksi:)!)

Pieni pulma iski eilen. Ollaan otettu kaikki vaipat mukaan, mutta kyseisestä saaresta ei ainakaan vielä olla vaippoja löydetty. Ollaankin menty Ruunen kanssa päivät uimahousuilla, johon ollaan viikattu puolikas harso. Nyt on siis käytössä kaksi puolikasta harsoa. Ajattelin kysellä joltakin, joka tietäisi mitä paikalliset pitävät vauvoillaan pöksyissä. Voisi käydä hankkimassa samaa, niin ei tarvitsisi montaa kertaa päivässä pestä harsoja kuivumaan.

Muutenkin tuntuu vähän kököltä pitää kertiksiä täällä Ruunella. Paljon onkin ollut ilman vaippaa, tai sitten ihan uimahousuissa. Päikkäreiden aikaan on kuitenkin pakko olla jotakin ja tietysti öisin. Vähän harmittaa kun en ottanut kotoa mukaan muutamia kestovaippoja vaikka meinasin. Ne olisi kovassa huudossa täällä.

Netti toimii tosi kehnosti täällä. Yritin muutaman kerran ladata kuvaa, mutta en ole saanut pistettyä kun yhteys katkeilee. Saa nähdä saanko tätäkään tekstiä julkaistua nyt samalla kertaa.

Ruune on päikyillä, Teen kanssa tehtiin vaihto ja tulin itse syömään vuorostani. Veikka katselee pitkästä aikaa piirettyyjä, tka pyörii ravintolan telkkarista. Tyty säätelee omiaan, niin kuin yleensäkin, siis käyskentelee pitkin hotellin aluetta, keräilee kiviä ja muuta maasta, leikkii kissan kanssa jne. Itsellä onaha täynnä hedelmiä, riisiä ja katkarapuja sekä kahvibanaanipirtelöä( uusi herkku, tosi hyvää!)

Täällä siis vietetään hyvin letkeää ja rentoa eloa. Kolmisen yötä vielä täällä, sitten takaisin Ao nangille muutamaksi yöksi ja lopuksi mummia ja vaaria vastaan Phuketiin.

Sen verran hurjia saatetaan huomenna olla, että pelkän lokoskelun vastapainoksi vuokrataan tuk tuk ja kierretään saari.

Pehmeää kuin pumpuli

Pari päivää sitten saavuttiin Ao nangille.

Voisin sanoa, että tuleminen oli varsinainen pettymys Lantan jälkeen. Turisteja joka puolella, kylttejä suomeksi(kin), töykeät ihmiset, mäkki ja staarpaksi lähes rinta rinnan. Vielä kun Tyty veti aimo huutokonsertin matkalla satamasta hotellille, oli saapuminen varsin mieleenpainuva.

Vieläkään en ole Ao nangille lämmennyt. Syynä voi olla myös se, ettemme ole paljon täällä kahtena päivänä aikaa viettäneet.

Se, kenelle olemme lämmenneet, emmekä ole lähteneet hippulat vinkuen, on meidän hotelli. Tai ei itse hotelli, vaan omistajat. En tiedä sukulaissuhteita sen tarkemmin, mutta kaksi vanhaa mummoa, mies ja nuorta ja vanhempaa naisväkeä.

Jo heti tultua tuntui siltä kun olisi kotiin tullut. Kaikki ovat tavattoman ystävällisiä ja mummot aivan ihania! Ruune kulkee sylistä syliin, poika on itse aurinko ja mummot nauttivat pienen paapomisesta. Veikka ja Tyty eivät vielä pahemmin ole lämmenneet lapsiystävällisille ihmisille. "Me kun ei olla totuttu tollaseen" tokaisi Veikka. Mutta silti mummot paapovat isompiakin minkä kerkiävät; pyyhkivät suita, tuovat riisipuuroa, taputtelevat ja tekevät juuri sen, että voi tuntea itsensä erittäin tervetulleeksi ja kuin perheenjäseneksi.

Eilinen päivä meni Railaylla, jonne suunnattiin heti aamupalan jälkeen. Lyhyt merimatka longtaililla ja pian vastassa oli vuosien takaa tuttu kaunis maisema.

Saatiin vinha ajatus, että yritetään etsiä hotelli muutamaksi yöksi tuolta. Kiitos joulun, hinnat olivat kuitenkin aika hulppeita. Innostus laantui kyllä varsin nopeaan, kun huomasi, miten paikan turistoituminen oli vaikuttanut kaikkeen; palvelu töykeää, ihmisiä joka puolella, roskaista ja korkeat hotellihinnat. Ja varsin hyvin kyllä ymmärsin, miksi palvelu oli mitä oli; kukapa jaksaisi hymy huulilla palvella röyhkeitä turisteja, jotka haukkuvat tarjoilijoita, eivät vastaa tervehdyksiin tai luulevat olevansa maailman omistajia vain siksi, että thaimaassa tuntee olevansa rikas kun kotimaassa  hintataso on niin paljon korkeampi.

Hylättiin siis Railay ja käännettiin katse Koh Yaoon.

Tänään jouluaaton kunniaksi syötiin aamupalaksi riisipuuroa, massaman chickenia, riisiä, muroja ja kasviksia kahvin ja appelsiinimehun kera. Sen jälkeen suunnattiin viereiseen matkatoimistoon kyselemään Koh Yaosta. Pyydettiin tulemaan illalla uudestaan kun ei olisi enää vilskettä ruokailun takia.

Lähdettiin kävelemään ja vastaan tuli tuk tuk ja kyltti erilaisista kohteista. Tiger cave temple näytti mielenkiintoiselta ja hypättiin kyytiin. Tumtui siltä, että ripaus uskontoa jouluaaton kunniaksi olisi ihan paikallaan.

Perillä odotti useat temppelit ja reilut 1200 porrasta ylös vuorelle Buddha-patsalle (Jonne Tee ja Veikka kiipesivät. Minä, Tyty ja Ruune luovutimme puolessa välissä ja läjdimme laskeutumaan takaisin n. 30 sentin korkuisia rapunvälejä. Onneksi jossakin vaiheessa matkaa eräs suomalainen nainen kaappasi Ruunen kainaloon ja itse nappasin Tytyn. Pääsimme paljon nopeammin alas kuin tyylillä "äiti kolme askelta-Tyty kolme askelta...")

Voisin vaikka vannoa, että sen levollisuuden, rauhallisuuden ja myötätunnon pystyi aistimaan alueella.

Kävimme Tiikerin luolassa, jota ennen oli munkkien patsaita. Kolme niistä oli heti ovensuussa ja ne tuntuivat kummasti vetävän puoleensa. Ihan kuin olisi voinut aistia sen kaiken energian, joka heillä on ollut eläessään. Kaksi kertaa kävin patsaiden luona, mutta sekään ei tuntunut riittävän. Olisi tehnyt mieli vain jäädä hetkeksi olemaan hiljaa paikollaan ja aistimaan sen kaiken energian, mitä patsaista lähti.

Lasten kanssa ei kuitenkaan ehtinyt pitkäksi aikaa pysähtyä. niitä pieniä hiljentymisen hetkiä pitää aina varastaa vähän sieltä ja täältä. Vähän jäin kuitenkin miettimään, josko olisin päässyt käymään vielä uudestaan. Vaikka sitten Ruunen kanssa. Sen verran huikea kokemus tuo paikka oli, mutta tuntui siltä, että tuosta kaikesta olisi saanut niin paljon enemmän irti, jos olisi voinut olla ajan kanssa (ihan kuin kolmisen tuntia ei olisi riittänyt...).

Hotellille päästyä päätimme, että muksut menevät päikkäreille. Koko reissun ajan naperot ovat menneet siinä kuuden seiskan välillä unille, tarkoittaen sitä, että kun viileys alkaa, meillä nukutaan. Silloin kun olisi hyvä olla ulkona.

Kauan siinä meni, mutta kaikki saatiin unille. Itse suuntasin hierojalle alakertaan Teen jäädessä surffailemaan netissä.

Pyysin niska-selkähierontaa. Kokemus oli ikimuistoinen.

Luulin, että alaselkää vähän availlaan jne. Thaityylillä hierottuna kun ei muutenkaan meno ole mitään sivelyä, oli tämä jotakin todella mieleenpainuvaa!

Jo ensimmäinen kosketus oli sellainen, että tiesin, että tämä nainen osasi hommansa. Pian olin jo varma, että nainen on jonkin sortin sadisti. Hän mm. "Repi" lihaksiani jumista irti, väänteli ihan ihme asentoihin, sai kädet puutumaan, olon pyörtymisen partaalle.

Mutta silti. Vaikka välillä oikeasti huusin, ei kukaan ole koskaan hieronut sellaisia lihaksia, mitä huomasin itselläni olevan. Ja olen tiennyt vasemman puolen hartiasta olleen jumissa jo useita kuukausia. Sitä kävin myös Suomessa hierojalla avatuttamassa. Tuloksetta.

Tämä täti pistikin kaikki taitonsa peliin. Hieroi ranteista, sormista, väänteli, käänteli. Paikat paukkui ja narskui. Ja lopulta jumi oli poissa. Ja itsellä olo kuin jyrän alle jääneellä.

Joku hieroja voisi sanoa, että hierominen ei saa koskea niin paljon, että huutaa tuskasta. ihan sama. Jumi on poissa!

Kunhan tuo selkä tuosta helpottaa, käyn ottamassa vielä uuden hoidon.

Tuon jälkeen paikan omistaja kertoi, että illalla olisi joulujuhla. Perhe tarjoaisi vieraille illallisen.

Kävimme kyselemässä Koh Yaosta sovitusti. Täti sai meidät kiinnostumaan Koh Jumin saaresta. Sinne ehkä siis. Tiedossa olisi täyttä rauhaa pienellä ja suh autiolla saarella. Ainakin hänen mukaan.

Pienen iltakävelyn jälkeen suuntasimme hotellille syömään. Vastaanotto oli taas häkellyttävän lämmin. Ruune kiersi sylistä syliin ja paistatteli ihailussa. Meille lastattiin lautaselle ruokaa; riisiä, kalaa, kanaa, vihanneksia, tulista, mietoa, paistettua, tuoretta. Olutta ja vettä. Ilo oli ylimmillään, ihmiset iloisia, mummot lasten ympärillä häärimässä ja ruoka taivaallista.

Siinä istuessa ei voinut ajatella kuin että tällainen pitäisi joulun aina olla ilman mitään oheissälää; paljon välittäviä ihmisiä ympärillä, hyvää ruokaa ja paljon iloa. Muuta siihen ei tarvita.

Pian lapset hyytyivät ja oli aika lähteä nukkumaan. Koh Jum houkuttelee kovasti, mutta täällä tuntee olevansa kuin pehmeässä pumpulissa ihmisten ympäröimänä. Tiedän jo, että tulee ikävä näitä ihmisiä ja varsinkin paikan mummoja!

Huomenna on puolet lomasta takana. Tämä kaikki on ollut tähän asti ihan huippua alun sairasteluiista huolimatta. Sanoinkin Teelle, että ensi vuonna uudestaan. Vähän jäi epilemään, että saataisiinko rahoja kasaan vuodessa. Taatusti saadaan, kun tietää mitä varten säästää. Unelmia pitää olla, ja suurin osa niistä on taatusti toteuttamiskelpoisia. Joten säästökuuri alkaa heti kun kotiin päästään. Unelmat toteutumaan!

Hyvää joulua kaikille!

Vikoja päiviä Lantalla

Päivät täällä kulkee omaa tahtiaan. Eilen mietittiin lähdetäänkö Saladaniin. Ei jaksanut. Vuokrataanko auto ja kuski ja kierretään saarta? Ei jaksa. Mennäänkö rannalle? Okei!

Naapurien kanssa juteltiin, että mukavuudenhalu vie aina mennessään. On niin helppo vain olla ja nauttia kiireettömyydestä, ei tarvitse järkkäillä mitään sen ihmeempiä.

Yhtenä päivänä käytiin snorklausreissulla Rok- saarella. Pieni paratiisi. Ruune otti unia riippukeinussa, Veikka snorklasi pelastusliivien kanssa, Tytyn kanssa ihmeteltiin varaaneja ja syötiin hyvää ruokaa. Kotimatkalla speed boatissa jokainen muksu nukahti ja saatiin nauttia tuulen tuiverruksesta.

Ollaan tavattu ihmisiä mm. Ruotsista, taiwanista ja kanadasta. Veikka kertoi ikävöivänsä kavereita, mutta onneksi juuri samana päivänä hotellille tuli malesiasta samanikäinen poika ja kielimuurista huolimatta yhteisiä leikkiä on syntynyt.

Naapurissa asustaa ruotsalaisia poikansa kanssa. Heidän kanssaan tehtiin reissu snake farmille, jossa saatiin yksityinen käärmeshow. Boa, kobra ja jokin pureva käärme. Vieläkin puistattaa.

Huomenna Tee lähtee Tytyn ja Veikan kanssa Phi Phille. Olen ollut siellä joskus vuosia sitten ja tehnyt kyseisen reissun, joten jään Ruunen kanssa hotellille ja aion pojan päikkäreiden aikaan syventyä mukaan ottamiini kirjoihin.

Aamulla herätään kuuden jälkeen ja illalla lapset on ennen seiskaa unessa, äiti yleensä ennen ysiä. Koko päivä ulkona tekee sen, ettei illalla jaksa muuta kuin lukea muutaman sivun kirjaa ja liittyä lapsten seuraan unten maille. Eilen tosin oli niin kova nälkä ysin aikaan, että nappasin kirjan mukaan ja suuntasin syömään. Tiskistä valitsin white snapperin, joka kokattiin valkosipulin ja pippurin kanssa, riisiä seuraksi ja oli hyvää! Kymmeneltä olin jo takaisin nukkumassa.

Täällä on lasten keskuudessa pyörinyt enterorokko ja Tyty sen nappasi itselleen. Onneksi varsin lievin oirein, sillä kädessä on yksi näppylä ja suussa enemmän. Joten mimmi vetelee mehu-jädelinjalla. Veikkakin taisi sairastaa kyseisen taudin noin vuosi sitten paljon pahemmin oirein.

Parin päivän päästä vaihdetaan maisemaa. Toisaalta mukavaa, toisaalta sitä on niin kotiutunut tänne ja tutustunut ihmisiin, että tuntuu vähän kuin kotoaan lähtisi. Muyta mielenkiinnolla odottaa taas uusia maisemia.

Mutta nyt uimaan!

Paloja päiviltä

Täällä ei ehdi paljon päiviä miettiä. Tänään Teelle tokaisin, että viikko sitten lähdettiin. Korjaukseksi tuli takaisin, että nyt on kyllä perjantai, ei keskiviikko.

Tehtiin Veikan kanssa taulu, johon piirrettiin joka päivälle jokin kuva ennen kuin mummi ja vaari tulevat. Niitä sitten vedellään aina uuden aamun kunniaksi yli. Ikävä tulee harvoin, yleensä silloin kun väsyttää tai jotakin sattuu. Muuten kysyessä kummallakaan ei tunnu olevan kiire kotiin.

Luulin jo selvinneeni taudista. Oksentelu loppui, mutta sain aika makean ripulitaudin. Kaksi yötä juoksin vessassa, päivisin pystyi pidättelemään paremmin. Vähän hierontapöydällä jaloja väännellessä pelästyin, että tuleeko sörsselit siihen, mutta hienostihan selvisin! Lapsille oli eilen aamulla pakko myöntää, että myös aikuisille voi nukkuessaan käydä kakkavahinkoja. Heitä nauratti, äitiä ei.

Joka tapauksessa, lähdin eilen käyttämään Tytyä lekurissa kun jo kotoa jatkunut yskä ei ottanut helpottaakseen. Korvatulehdus, nielu punoitti ja keuhkoissa limaa. Ab kuuri pamahti taas päälle.

Samalla reissulla kerroin ripuloinnista, jota oli 15 kertaa edellisyönä. Kakka näytettä purkkiin, Tyty Teen luokse hotellille ja takaisin suonensisäiseen nesteytykseen pariksi tunniksi. Thaityylillä tiputusvauhti oli aika varovainen, joten kerran lisää vauhtia pyydettyäni  säätelin vähän itse. Suomalaisittain loput olisi ruutattu sisään, täällä seisottiin hymyillen vieressä ja odotettiin sen viimeisenkin tipan tippumista.

Tytyn ja oman käyntini yhteissummaksi tuli n. 100 euroa hoitoineen ja lääkkeineen.

Tänään käytiin apinakoulussa, jossa pieniä kavereita opetetaan kiipeämään palmuihin ja tiputtelemaan kookospähkinöitä. Hieman skeptisesti mentiin naapurikaupan pramealla kaaralla, jonka omistaja tottakai tarjoutui viemään sopuhintaan ja odottamaan.

Ihaniahan nuo apinat olivat, mutta parin metrien narussa oleminen ei tuntunut ihan ookoolta. Muuten ainakin näytti siltä, että hyvin niitä kohdeltiin, mutta silti aina tällaisia paikkoja kohtaan on vähän skeptinen olo. Jollei selvästi ole tiedossa, että eläimillä on hyvät oltavat, tulee pari kertaa mietittyä, haluaako lähteä.

Lounaalla käytiin uudessa paikassa. Ystävällinen omistaja pariskunta, viihtyisä ympäristö, hyvä ruoka ja hinta. Tilattiin iso pullo vettä, kolme tuoremehua, valkosipulileipiä, lapsille sataykanaa ja perunoita, minulle seafoodia ja spagettia, Teelle phad thaita (nuudelia lisäkkeineen). Jälkiruokaksi hedelmälautanen, jossa banaania, mangoa, ananasta ja banaania. Tämä kaikki tippeineen 16 euroa. Kaiken lisäksi omistaja nainen nappasi Ruunen syliinsä ja saatiin molemmat syödä samaan aikaan.

Eilen kävin kasvohoidossa ja nyt tuntuu niin siloposkiselta. Illansuussa oleskeltiin rannalla monen muun kanssa. Veikka on ihan elementissään täällä, meidän luonnonlapsi. Illalla sain pestä tukasta aimo annoksen vaaleaa hiekkaa, poika kun haaveilee ja pyöriskelee hiekassa, ottaa rennosti.

Hotellille tullessa vastassa lattialla oli yllättävän iso hämähäkki. Nappasin Ruunen takaisin kainalooni ja suuntasin respaan. Yritin kysellä, onko täällä myrskyllisiä hämiksiä. Kerrottuani yhden lymyilevän onnistuneen pakomatkan jälkeen sänkymme alla, tyttö kertoi, ettei ne ole myrkyllisiä, mutta jos haluan, niin hän kutsuu kaverinsa poistamaan sen. Jees pliis. Lähtiessä kuulin takaani hyväntahtosta naureskelua ja torailua. Myönnän, en tosiaan halua nukkua tuollaisen otuksen kanssa samassa tilassa, jos vaan mahdollista.

Pari poikaa tuli, ja pian hämis olikin takaisin siellä mistä tulikin.

Jaahas, kello on puoli seisemän, lapset juuri saatu nukkumaan. Äiti kömpii Tytyn ja Ruunen väliin, Tee lähtee muutamalle rantaravintolaan. Ihanan letkeät päivät!

Kuulumisia Thaimaasta

Terveiset kuumasta, aurinkoisesta ja kosteasta Thaimaasta!

Loma on jo mukavasti menossa, voisi sanoa, että kotoutuminen on käynyt ihan mallikkaasti.

Ensimmäinen yö vietettiin Bangkokin laidalla idyllisessä ja pienessä hotellissa. Voisin väittää, etten niin kauniissa hotellissa ole vielä tähän mennessä ollut. Oli tunnelmaltaan vain niin thaimaalainen, henkilökunta ystävällistä ja lapsiin ainakin teki vaikutuksen liukuovet huoneissa, jotka avautuivat suoraan takapihan lampeen.

Lennot meni hyvin. Olin Veikan kanssa sopinut, että saa sillä ehdolla katsoa piirrettyjä koko lennon ajan, jos jaksaa valvoa koko yön. Jossakin kohtaa puolta yötä oli kuitenkin pakko puhaltaa peli poikki, sillä rupesi pelottavasti näyttämään siltä, että poika oikeasti vetäisi koko lentomatkan kuulokkeet korvilla edessä istuvan penkin selkänojaa tuijotellen.

Tyty ja Ruune nukahtivat sen ihmeellisemmin. Ainut, kuka valvoi koko lentomatkan, oli minä. Liekkö imetyshormonit vai mitä, mutta kummasti sitä vain jaksaa pienilläkin unilla tai ei unilla ollenkaan. Seuraavana päivänä kun Tee valitti väsymystä, itse olin täynnä virtaa.

Bkokissa Veikalle tuli alun intoilun jälkeen kova koti-ikävä ja juteltiinkin, että miten vähän nukkuminen tekee äidilläkin tosi huonot fiilikset joskus. Otettiinkin koko porukalla parin tunnin unet ja koko lauma olikin sitten jo ihan eri oloissa.

Seuraavana päivänä lennettiin Phuketiin. Ruune veteli sikeitä koko matkan, T ja V pitivät lystiä mm. Keskustelemalla siitä, onko V tyttö jolla on pimppi vai poika jolla on pippeli. Kunnon riidan ainekset oli jo lähellä, T kun osaa ärsyttämisen jalon taidon.

Kentällä tavaroita odotellessa törmättiin unkarilaisiin, jotka olivat reissussa suht saman ikäisten koltiaisten kanssa. Heillä oli suunnitelmissa olla pari kuukautta reissussa. Muutenkin jo viikon aikana on huomannut, että paljon ihmiset matkustelee pitempiäkin reissuja lasten kanssa. Ainakin Lantalla ruotsalaisia riittää alle kouluikäisten kanssa, ja matka-ajat ovat selvästi pitempiä kuin meidän.

Olin varannut meille kuljettajan Phuketista Lantalle autoineen. Lentokoneessa kyllä vasta älyttiin, että lennot olisi tietysti voinut muuttaa Krabillekin kun kerran Lantalle aluksi menossa. No, siinä vaiheessa tuolla älyväläyksellä ei ollut mitään virkaa, joten kentällä sujahdettiin ystävällisen kuskin kyytiin 12 paikkaiseen minibussiin. Siinä vaiheessa ei kyllä haitannut yhtään tuo pieni kämmi lentojen osalta; minä ja Ruune istuttiin takana, Ruunella vauvaistuin, jossa otti heti alkuun mukavat unet. Muut istuivat keskipenkillä torkkuen. Itse katselin maisemia ja nautin vain hiljaisuudesta ja sateesta. Viimeinen puoli tuntia rupesi jo vähän tuntumaan lapsilla, mutta pian oltiinkin sitten jo perillä.

Matka taittui n. Viidessä tunnissa ja perillä meitä odotti ystävällinen henkilökunta. Vähän syömistä lähiravintolassa ja suihkun kautta nukkumaan.

Seuraavana aamuna nähtiin paremmin lomakodin aluetta; hierontapaikka, rantakahvila, meri bungalowin edessä, uima-allas ja viherikköä. Lapset olivat varsin innoissaan, kuten isommatkin.

Nyt ollaan oltu täällä neljä kokonaista päivää. Rytmi on muotoutunut suht samaksi kuin kotona kellonaikojen suhteen. Enimmäkseen ollaan pyöritty vain hotellilla ja lähialueilla. Itse sain vatsataudin toissapäivänä, eilen kävin lääkärissä ja taisi olla pisin matkani kun hotellinjohtaja heitti lava-autollaan parin sadan metrin päähän lääkärille, eikä suurempaan sairaalaan. Hoito oli kuulemma ihan yhtä hyvää, mutta suurissa ns. Turistisairaaloissa veloittavat enemmän kun tietävät, että vakuutus korvaa

Joka tapauksessa, kerroin huoleni siitä, että en saa tarpeeksi nesteitä imetystä ajatellen. Toisaalta huoli saattoi olla turhaa, sillä Ruunella oli selvästi tiheän imun kausi tai sitten tarve vain nostattaa maitomääriä kuumuutta ajatellen.

Sainkin ihan parasetamolia, ripulijuomia (mikä se oikea nimi nyt olikaan) ja lääkettä, joka estäisi oksentelua. Sopi kuulemma ihan lapsillekin, joten turvallinen imetyksen aikana.

Nykäisinkin sellaisen illalla ja juomaa reilusti päälle. Tänään en ole enää oksennellut, olo on ollut hyvä. Suht vähällä selvisin kyllä.  Tuo lääkärikäynti maksoi 30 euroa lääkkeineen.

Lapset tuntuu olevan tyytyväisiä ihan altaalla pulikoidessa. Keskipäivä on vain niin kuuma, että Ruunen ainakin on syytä olla sisällä. Tyty ei suostu ottamaan edelleenkään päikkäreitä, vaikka lämpimän ilman kuvittelin ehkä edesauttavan asiaa. Joten päivät on hektistä menoa aina iltaan saakka. Ja nyt kun on viileää, koko pikkusakki nukkuu!

Itse olen kolmisen kertaa käynyt hieronnassa. Kaksi ekaa kertaa oli pelkkää kidutusta, sen verran jumissa koko ihminen on. Tänään kävin kolmannen kerran, ajattelin että saan helpotusta kamalaan päänsärkyyn, mikä tuli oksennustaudin myötä. Säryt jäivätkin pöydälle, ja tuntuu, että ekan kerran naama ei ole ihan turvoksissa tai kipeä. Nuo hieronnat ovat tippeineen olleet n. 8 euroa tunti.

Täyttä arkea tämä täälläkin kyllä on. Vähän sillä fiiliksellä tänne lähti, että ei täällä tuskin ainakaan ekaan neljään viikkoon levätä. Helpointa on jakaa porukkaa, sillä koko lässillä on vähän turhan rasittavaa lähteä mihinkään kauemmaksi. Altaalle, rannalle tai syömään on kiva mennä koko porukalla, mutta lapsetkin tykkää kun saavat välillä lähteä yksin äidin tai isän kanssa Saladaniin (kylä lähellä, josta saa tehtyä ruokaostoksia yms.), uimaan tai tehdä jotakin muuta.

Ainut vähän karvoja nostattava hetki oli altaalla. Muksuilla on kellukkeet, mutta Tytyn tullessa Teen kanssa vessasta oli vielä ilman. Sanoin, että odottaisi kun Tee laittaa kellukkeet ja Teekin vielä huikkasi. Mimmi taisi kuitenkin haluta kokeilla sukeltamistaitojaan, sillä otti loikan suoraan aikuisten altaaseen! Itse sain vain huudettua "herranjestas, Tyty!" Ja Tee oli jo samassa hetkessä hypännyt veteen ja nostamassa Tytyä veden alta. Eli likka, joka käy Suomessa n. Kaksi kertaa viikossa Teen kanssa uimassa, päätti sitten hankkia äiskälle slaagin lomareissulla.

(Jaa,a, ei olla ainoita, jotka saattavat simahtaa ennen kasia lasten kanssa nukkumaan: naapuripariskunta vauvansa kanssa juuri palasi mökilleen, ja kertoivat nukahtavansa joka ilta samaan aikaan. Ulkoilma tekee siis hyvää!)

Tarkoitus olisi lähteä jonnekin pienimuotoisille retkille. Ruunea tuskin kannattaa raahata snorklausretkille  tai mangrovemetsiin, joten osa porukasta siis lähtee ja osa jää hotellille.

Kyllähän tämä niin erilaista on kuin vaikka silloin kun yksin matkusti. Tähän mennessä sitä olisi jo tallannut kylän raitit monta kertaa läpi, syönyt monissa eri paikoissa, käynyt sukeltamassa, snorklaamassa... Mutta: vaikka sitä välillä ajatteleekin, että "olispa kiva sitä ja tätä paljon juoutuisammin" niin onhan tämä ihan luksusta aurinkoineen, lämpöineen ja kun saa vain olla yhdessä!

(Pahoittelut lukuisat kirjoitusvirheet, naputtelen tabletilta).

Countdown

 .................

Varpaat

Vauvan hellyyttävät varpaat!

Imetys ja halu(ttomuus)

Imetysaikana meikäläinen muuttuu suht frigidiksi tapaukseksi. Miten voikaan olla, että jos loppuraskaudessa peittoa voisi pöllytellä alituiseen, synnytyksen ja toipumisen jälkeen seksi on tasan yhtä houkuttelevaa kuin pari päivää roskiksessa muhinut kakkavaippa?

Ja miten paljon paremmin parisuhde voisi voidakaan pikkulapsiaikana jos äidin halut olisivatkin (näin hypoteettisesti ajateltuna) päinvastaiset? Imetyksien, vaipanvaihtojen, nukutusten ja leikitysten jälkeen olisikin illalla mielessä pienet virkistävät painit kumppanin kanssa, eikä peiton alle hautautuminen ja suurin piirtein kuollutta esittäminen seksiehdotusten pelossa (ihan vähän kärjistettynä...).

Joten täällä ei ollut mitenkään yllätys, että muutuin taas imetysaikana ihmiseksi, joka pudistelee päätänsä ja hokee "hyi hyi!" kun kuuleekin sanan "redtube".

Imetys aiheuttaa naiseen samanlaisia kehon muutoksia kuin vaihdevuodetkin. Estrogeenitasot voivat olla miltei nollissa. Limakalvot kuivuvat, hikoiluttaa, väsyttää. imetyksen aikana vauva on suurin rakkauden kohde ja saattaa viedä kaikki naisen ajatuukset. Synnytyksen jälkeen usein kestää noin vuoden, ennen kuin tilanne normalisoituu ja myös halut palaavat. (Lähde)

Joten meillä käydään tietyn väliajoin tämän suuntaisia keskusteluja:

"Pantaisko?"
"EI"
"Miks ei?"
"Ei paneta."
"Miks ei paneta?"
"Miks pitäs?"
"No miks ei pitäis?"
"Sano ekaks miks pitäs?"
"No kun se on kivaa."

Ja sitten sitä yrittää pinnistellen muistaa, että "olikohan se nyt tosiaan niin kivaa...?"

Tällä hetkellä kroppa kun sattuu olemaan niin outo kapistus, ettei sillä ole minkäänlaista muistijälkiä siitä, miltä seksi tuntuisi. Muistaa vain ajatuksena, että onhan sitä tultu harrastettua ainakin se kolme kertaa ja kyllähän sitä on joskus halunut lisääkin, joten kai se ihan kivaa siis on?

Ensimmäisen imetyskauden aikana tilanne oli niin outo, että väärinymmärrysten ja turhautumisten takia saatiin sotatiloja aikaiseksi. Nykyään viljellään mustaa huumoria ja edellisen kaltaiset keskustelut ovat sitä kaliberia päättyen lopulta siihen, että päätän virkistää muistia ja kokeilla, että "oliko se nyt oikeasti niin kivaa?"

(Toisaalta saatan kyllä imetysdementiahormonien takia olla niin helppo makkara, että Tee osaa jo kolmannella kerralla vetää oikeista köysistä...!)

Joka tapauksessa, sama keskustelu käydään seuraavalla kerralla uudestaan, koska se edellinen "kiva kerta" on taas häipynyt kropan muistista kuin tuhka tuuleen!