"Älä kuvittele ittestäs liikoja"

Ollaan kotona pyritty, ettei lasten kuullen puhuttaisi arvostelevasti omasta ulkonäöstään. Tai muidenkaan.

Sitten tuli päivä, kun Tee istui koneella ja itse tulin vessasta, ajatuksissani tokaisten:

"Tää on eka kerta, kun tuntuu, ettei tuo pömppö häviä tuosta synnytyksen jälkeen."
Ja nappasin vatsamakkarasta kiinni.

"No ei pidä olla liian ankara itselle. Kyllä se siitä ajan kanssa." Tee lohdutti.

Käännyin, ja näin Tytyn istuvan sohvalla, paita vedettynä navan päältä pois ja puristaen vatsaansa pienten käsien välissä. Kasvoilla oli mietteliäs ilme.

Näky pamahti kuin moukarilla vasten kasvojani.

"Mutta on meillä molemmilla tytöillä aivan ihanat ja nätit mahat!" Julistin ja menin halaamaan Tytyä, joka selvästi ilahtui.

Tuon jälkeen olen lisännyt ulkonäkökehuja lapsia kohtaan valtavasti, sanoen sen heille suoraan. Tuo näky oli nimittäin kammottava ja jäi selvästi mieleeni. Vanhempien puheet vaikuttavat niin paljon jo ihan pieniinkin ja siihen, kuinka itseensä suhtaudutaan.

En muista, että omaa ulkonäköäni olisi lapsena ollessani kehuttu. En ainakaan muista, että kukaan olisi sanonut, että "oletpas sinä nätti" tai että " olet kaunis tyttö." Kerran ainoastaan muistan papan tädin saunassa tokaisseen minulle, että "tuleekohan sinusta missi kun sinulla on luomi olkapäässä?" En tiedä mikä tuo luomi juttu oli, mutta olen ollut reilusti alle kouluikäinen ja se kehu (jona siis otin sen) on jäänyt todella kirkkaasti mieleeni.

15- vuotta ollessani oli lähdössä tätini kanssa ensimmäistä kertaa ulkomaille. Sivukorvalla kuulin, kun tätini selitti, että kun hänen ystävänsä, tulevat matkakumppanit olivat nähneet valokuvani, olivat he sanoneet minua kauniiksi, ja minusta pitäisi pitää reissussa huolta, ettei paikalliset miehet nappaisi mukaansa.

Ja muistan tuolloin, huonolla itsetunnolla varustautuneena teininä ajatelleeni, että " ehkä mä en sitten olekaan ruma."

En tiedä, olisiko itsetunto ollut parempi, jos edes joskus olisi saanut kuulla vanhemmiltaan olevansa nätti. Olisiko luodut ihannekuvat ulkonäöstä vaikuttaneet itseeni vähemmän, jos olisin tuntenut olevani kaunis sellaisena kuin olen? Muistan nimittäin olleeni ensimmäistä kertaa laihdutuskuurilla ala-asteella. Näin aikuisena ajateltuna: järkyttävää.

Meillä kehutaan paljon lapsia, mutta jostain syystä harvemmin jaellaan ulkonäköön liittyviä kehuja, vaikka niitäkin tulee sanottua. Onko se siis se perinne, mikä on tullut omilta vanhemmilta? En ajattele typerää vanhanaikaista sanontaa lainaten, että "lapsi voi ylpistyä jos sitä kehutaan." Päinvastoin. Hyvän itsetunnon pohja on se, että saa arvostusta, kiitosta ja kehuja.

Mutta ulkonäköön liittyvät kehut ovat selvästi huutaneet tyhjyyttä ollessani lapsi. Ennemminkin muistan isäni kommentin, että "luuletko olevasi joku prinsessa kun ravaat jatkuvasti suihkussa lotraamassa sen veden kanssa?" Kuvastaa hyvin juuri sitä, että "älä kuvittele olevasi jotakin mitä et ole."

Mummoni, joka usein lapsena ollessani viljeli harmaita ja ankeita perisuomalaisia fraaseja ( "rumat ne vaatteilla koreilee", "vaatimattomuus kaunistaa", "kell onni on, se onnen kätkeköön", "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", "itku pitkästä ilosta", "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"...) tokaisi kerran Tytystä, että "onpas se ylpeä!" Olisi mieli tehnyt läväyttää korville! Se, että vuoden ikäinen tyttäreni nautti selvästi saamastaan huomiosta ja kehuista, oli mummoni mielestä väärin (sanomattakin selvää, että olen ihan onnellinen suht pitkästä välimatkasta ja harvoista tapaamisista).

Joten, onko se ihme, että oma itsetunto on lapsena ollut huono, on yrittänyt piiloutua suurten vaatteiden alle ja hävennyt omaa olemustaan, kun ympärillä on ollut ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet kärsimyksen, vakavuuden ja kovan työnteon olevan ne tärkeimmät asiat? Kaikki muu, kuten ulkonäköön liittyvät asiat ovat jonninjoutavaa, eikä itsestä kannata kuvitella liikoja?

Joka tapauksessa, tuo sukupolvien perintö loppuu ainakin meidän kohdalla tähän. Lapseni ovat kauniita, ihania ja aivan upeita sellaisina kuin he ovat. Ja kunhan he tulevat kotiin, aion napata molemmat syliin ja kertoa tämän heille. Ja huomenna taas uudestaan.

Kehukaa lapsianne!
Ja toisianne!