maanantai 11. marraskuuta 2013

Maidotonta, lihatonta, mutta tuhtia?

Järkytyin illalla.

Syömisten suhteen on viime päivät olleet aika ongelmallisia. Jatkuva nälkä ja "ontto olo" on pitänyt otteessaan. Tuntuu, ettei pysty syömään niin paljon kuin kroppa tarvitsisi (kaipaan niin kovasti kunnon rasvaista juustopitsaa!)

Syömiset on olleet aika vihannespainotteisia höystettynä kalalla, pähkinöillä, tofulla tai katkaravuilla. Pastaa, keittoa, täysjyväleipää, soijajogurttia, mehukeittoa, soijahiutaleita, kaurapuuroa mustikoilla, paaljon hedelmiä... terveellisemmin en ole varmaan koskaan syönyt.

Tänään käytin taas tilaisuuden hyödyksi ollessani Ruunen kanssa kahdestaan kotona, ja lähdin ystävän, Ruunen kummin luo kävellen.

Matkaa tuli yhteensä noin 17 kilometriä ja noin 3 tuntia meni kokonaisuudessaan aikaa.

Kotimatkalla oli taas niin armoton nälkä, että koukkasin kaupan kautta. Pari rieskaa eilisen ruoan kera, tonnikalaa, avokadoa ja jälkiruoaksi paketti jädeä. Ja pitkästä aikaa olo oli täysi!

Huvikseni pengoin netin kätköistä kalorilaskurin. Alaleuka meinasi tipahtaa, kun tajusin miten paljon kaloreita palaa tuon lenkkeilyn aikana! Eihän se siis ole ihmekään, jos vähän hiukoo, laskien mukaan kulutuksen, minkä imetys tarvitsee.

Olen päässyt niin tuon lenkkeilyn makuun. Jalat oikein syyhyää päästä talssimaan teitä kärryjen rullatessa eteenpäin. Se on helppoa, saa raitista ilmaa ja vauva nukkuu hyvin liikkuvissa vaunuissa. Joten siitä en haluaisi tingata.

Entisessä elämässäni (lue: nuorena ja hoikkana) tiesin tasan tarkkaa mitä mikäkin urheilumuoto kuluttaa ja paljonko missäkin ruoassa on kaloreita. Nyt kun niitä ei enää mieti kuin harvoin, tuo kulutus oli järkytys. Ei ihme, että viime viikon jälkeen oli vetämätön olo, sillä teitä tuli marssittua kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä.

Ja huomiseksi suunnittelin 9 kilometrin lenkkiä. Oikein odotan sitä.

Mutta mitä tuhtia maidotonta ja lihatonta ruokaa kannattaisi vetää? Kroppa kyllä kertoo kun ravinnot ovat jääneet liian vähiin, enkä sellaista olotilaa kaipaa. Tungenko vain öljyä rutkasti joka ruokaan vai mitä? Täytänkö pakastimen tofujäätelöllä? Vinkkejä kiitos, jos jollakin on!

5 kommenttia:

  1. Hei mä vastaan nyt tähän sulle siitä herapeoteiinista. Millä itseasiassa tarkoitin hamppuproteiinia :D mikä tyhjäpää olenkaan... Eli sitä mä tungen puuroon ja smoothiesiin.

    Mä ehkäpä sinuna lisäisin kananmunaa vielä tohon, jos R:n masu kestää. Raakaa kananmunaa, rahkaa, marjoja ja banaania blenderissä välipalaksi. Niin ja niitä pähkinöitä varmaan sopii vetää kourakaupalla :)

    Mäkin jo niin haaveilen lenkkeilystä, mutta Elsi ei vielä oikein viihdy rattaissa ellei ole oikein hyvän imetyslaratoonin ja röyhtäyksien päätteeki kuu ja tähdet oikeassa asennossa...

    Sitä luomu kookosöljyä (cocovi vaikkapa) mä laitan aamupuuroon ruokalusikallisen tai jos en syö aamupuuroa niin kahvin sekaan. Kuulostaa ällöltä, mutta toimii. Mulla on hiukset ja iho niin paljon paremmassa kunnossa siitä asti kun aloitin tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, eli hamppua!

      Mä vähän pahoin pelkään, että tuo kananmuna on myös nou nou. Muutaman kerran Ruunen posket on lehahtaneet kunnolla ja poika on ollut kipeän oloinen. Ja kun laskin yks plus yks, tajusin, että ainut mikä voisi olla on tuo kananmuna:/ Aion kokeilla joku päivä pienen määrän, mutta siihen asti yritän välttää sitä(kin).

      Plender! Miks mä en ole tajunnut sitä! Tuollahan se nurkassa kököttää:) Rahkaa ei oikein pysty korvaamaan, joten on oltava sitten jogurttia. Ei kyllä ole niin tuhtia, eikä protskuja kuin osa siitä. Mutta smoothieina saa kyllä upotettua paremmin alas. Soijahiutaleita vaan päälle ja just noita pähkinöitä:)

      Ja kiitos tuosta kookosöljy vinkistä, kokeillaan!

      Poista
    2. Siis voi tsiisus tätä imetyspäätä :D tietenkään rahkakaan ei maidottomana kelpaa :D

      Poista
  2. hienoa...siitä se taas lähtee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä:) Vielä kun tiet pysyisi sulina ja keli hyvänä, niin mikäs sitä on talssiessa:)

      Poista

Kommentit ilahduttaa aina!
Tarkistan vain ensin, ettei mukaan ole eksynyt vahingossa mitään henkilötietoihimme liittyvää.