Sälää viikon varrelta

Vasta laskin, että viitisen viikkoa reissuun ja nyt ei ole enää kuin reilu viikko! Päivät menee hirveää vauhtia eteenpäin kun on kaikkea mukavaa tekemistä.

Olen saanut hankittua reissuun varten viimeisiä kamoja ja kysellyt kavereilta lainaksi (kuomulliset rattaat, kellukkeet rikkoutuneiden tilalle, puuhakirjat lentokoneeseen, Ruunelle uv-puku (jonka ihana kummi lupasi ostaa joululahjaksi). Jotakin pientä on vielä listalla (mm. kirpparilta muutama kirja), mutta päällisin puolin kaikki suurimmat järjestelyt on tehty.

Tänään "eksyin" Rajalaan katselemaan kameralaukkua. Monet kaupat olen kolunnut läpi, mutta jotenkin 24 euron summa yhdestä pienestä kamerapussista on ihan järjetön hinta. No, Rajalassa ei ollut sen halvempi, mutta 5 vuoden takuu 27 euron laukulle oli sen verran hyvä diili, että päätin sellaisen ottaa.

Siinä laukkuja tutkiessani rupesin vähän vilkuilemaan objektiivejä. Vasta vähän aikaa sitten tokaisin Teelle, että harmittaa kun ei tullut silloin samaan syssyyn ostettua macro-linssiä, jota hän ehdotti.  Reissussa kun saisi taatusti aivan mielettömiä kuvia sellaisella.

Kyselinkin sitten hintoja ja testailin paria huvikseni. Hinnat alkoi kakkosella, joten tiesin, että kauppaan jäisi.

Jostakin myyjä sitten kaivoi esille Sigman objektiivin. Testailin hetken ja kyselin puoliajatuksissani hintaa. Kulmakarvat nousivat pystyyn kun kuulin kohtuuhinnan alennuksella.  Laskeskelut päässä alkoivat saman tien.

Pihalla soitin Teelle.
"Moi."
"Moi."
....
"No mitäs?"
"Totaa..."
"No?"
"Mä vähän tuhlasin."
"Aha!?"
"Kävin katsoo sitä kameralaukkua ja ostin sitten objektiivin, millä saa kunnon macrokuvia. Ei ollu paha hinta kun oli tarjouksessa seliseli seliseli..."
.......
"No, mitä tuohon nyt enää vois sanoa?"

Harvemmin meillä tehdään isoja hankintoja toiselta kysymättä. Tämä nyt oli sellainen (ja toinen ne viime keväiset parvekekalusteet, jotka kesäkuussa jo olivat "tosi hyvä hankinta!"), sillä Tee tulee taatusti olemaan yhtä tyytyväinen tähän kuin minäkin.

Lauantaina juhlittiin uutta sukulaistyttöä. Olin aivan ällikällä lyöty ja häkeltynyt, kun meitä pyydettiin kummeiksi. Tämä pieni persoonallinen mimmi kun on valloittanut jo sydämeni, joten oli ihana saada näin suuri kunnia!

Juhlissa testailin ruokia, jotka sisälsivät maitoa. Parina päivänä nimittäin kokeiltiin kotona antaa Ruunelle korviketta desin kerrallaan, eikä minkäänlaisia vaivoja tullut.

No, seuraavana yönä puklailtiin ja nukuttiin levottomammin. Nieleskely tuli myös mukaan kuvioihin ja vääntelehtiminen. Mitään iho-ongelmia ei tullut ja oireetkin pysyivät vähäisinä. Mutta outoa: korvike ei tee mitään, maito rintamaidossa tekee? Vai oliko tämä viimeinen "maitolisä" sitten se niitti, mikä laukaisi?

Joka tapauksessa, jatketaan sitten tuolla maidottomalla. Seuraava lääkäriaika on vasta reissun jälkeen, otan siellä sitten asian puheeksi.


Loppuun muutamia kuvia viikon varrelta.

Sisko hoivaa.

Köyhän miehen puuhamatto.

Värikkäälle peitteelle jaksaa haastella.

Ihan itse kiinni (3kk 1pv)

Ihan itse selältä mahalleen (päivää vaille 3kk)

Parhaat lelut: äitiyspakkauksen hymynaama ja liberokassin ampiainen!

Uuden linssin testailu

Missä saa pieraista?

Meillä ollaan viimeisten kuukausien aikana keskusteltu tiuhaan käyttäytymissäännöistä, kuten:

- Milloin saa röyhtäistä
-Missä on soveliasta pieraista
- Saako toista sanoa typeräksi vai voiko ihmisen tekoa sanoa typeräksi
-Voiko nenää kaivaa muiden läsnäollessa
-Onko takapuolen kaivelu ok

Tänään sitten juhlista kotimatkalla Veikka avasi keskustelun naimisiin menosta.

"Tanssitaanko siellä naimisissa?"

"Siis tarkoitatko häissä? Häät on ne juhlat kun juhlitaan naimisiin menoa."

"Tanssitaanko siellä häissä?"

"Joidenkin häissä tanssitaan ja joidenkin ei."

.................

"Saako siellä häissä pielaista ihan hiljaa?"

Silmät avaavaa

Äidit muissa maissa heräävät joka aamu 

laittamaan lapset valmiiksi koulua varten.

Reput, kirjat, eväsleivät...

Hyvä heille, mutta Syyriassa tilanne on toinen.
Syyriassa äidit heräävät laskemaan,

montako lasta on elossa ja kuolleena.

(Salem Al Meslet)

Ulkolinja: Kasvot Syyrian sodalle

Mummilan kiltit kummitukset

Meidän mummila on ainakin 120 vuotta vanha tila. Siellä olen elänyt lapsuuteni, kuten myös äitini, isoisäni, isoisoäitini sekä isoisoisoisäni.

En ole ennen ollut kovinkaan kiinnostunut menneisyydestä, ennen kuin vasta nyt aikuisiällä, ja ehkä enemmän viime kesänä.

Lapsuudesta muistan, että oli hauska juoksennella viljapellossa (mistä isä ei ollut niinkään ilahtunut), kahlata joessa, kiipeillä puussa, rakentaa majaa metsään, hyppiä vintin katon parrulta jättisuureen heinäkasaan, etsiä kissanpoikasia heinäpaalien seasta, nukkua öitä aitan vintillä, kiikkua suuren tammen juurella, kerätä mansikoita ja kuunnella sirkkojen siritystä.

Muistan myös sen yöttömän yön, jolloin näin huivipäisen mummon tulevan kumarassa makuuaitasta, sulkevan oven ja köpöttävän kohti maantietä. Tai sen tunteen, kun oli pakko lähteä omasta huoneesta pois, sillä tunne siitä, että joku muukin oli siellä, oli niin voimakas.

Viime kesän jälkeen Veikka ei suostunut nukkumaan enää vanhassa huoneessani. "Siellä kun on ne kaksi mummoa."

Eilen taas maalla ollessamme juttelin mummin kanssa asiasta. Veikan kanssa kun oltiin osa automatkasta pohdittu mummoja, sillä aina mummilaan mennessä yläkerran parivaljakko tulee mieleen.

Tiesin kyllä, että moni muukin suvustamme on nähnyt ja kokenut asioita, joita joku voi pitää huuhaana; enkeleitä pihalla, edesmenneitä sukulaisia, selvä tupakan tuoksu kivellä, jossa tilan vanha pappa poltti polvihousut jalassa ennen muinoin (Tyty ja kissakuvassa näkyy kyseinen paikka).

Sainkin kuulla tilan historiasta ja siitä, että paikassa taitaa olla paljon sellaista, mitä silmä ei välttämättä näe.

Ja siinä sitten vanhoja, haalistuneita mustavalkoisia kuvia selatessani, eteen osui erään naisen kuva. "Kukas tämä on?" kysäisin mummilta. "Anni-mummohan se."

Samainen Anni- mummo oli tätini mukaan nukkunut aitassa kesäisin. Siinä aitassa, josta muistan ihan saman näköisen tädin tulevan yöttömänä kesäyönä ja hipsivän maatietä kohti.

Joku uskoo tällaisiin asioihin, toinen taas ei. Rationaalinen Teekin nykyään jo vähän hymyilee kuunnellessaan suvun juttuja, eikä heti puistele naureskellen päätänsä.

Joka tapauksessa, tällaiset jutut ovat itsestäni kieltämättä vähän pelottavia, mutta myös luonnollisia ja lohdullisia. Ehkä tosiaan jotakin on senkin jälkeen kun kuolemme.

(Veikka oli nukkunut viime yönä pitkästä aikaa mummin ja Tytyn kanssa vanhassa makuuhuoneessani, sillä vaari oli ottanut tehtäväksen sanoa mummoille, että menisivät muualle. "Vaikka ne onkin ihan kilttejä kummituksia, on ne vähän pelottavia", Veikka oli tokaissut.)

Kurkistus kauppakassiin - haaste

Törmäsin facebookin ilmeellisessä maailmassa tähän linkkiin, jossa perheet eripuolilta maailmaa ovat kuvanneet viikottaiset ostoksensa. Hinta haitari pyöri 3,20 ja 320 punnan välillä.

Nyt kun omat syömiset ovat pyörineet paljon mielessä rajotteiden takia, päätinkin tänää ottaa kuvan kauppareissun jälkeen. Tuossa on suurin osa viikon ruoista, täydennystä haetaan luultavasti leivän, hedelmien ja maidon osalta ainakin.

Itseäni kiinnostaa kovasti, mitä muiden kauppakassien uumenista löytyy.

Heitänkin haasteen

Kurkistus kauppakassiin- haaste

Kuvaa viikon isoimman ostosreissun tuotokset, kerro paljonko rahaa ostoksiin upposi ja vastaa kysymyksiin:

1. Mitä teillä todennäköisesti syödään seuraavan viikon aikana?

2. Mitä ruokaa valmistatte tällä hetkellä useimmiten?

3. Suunnitteletteko etukäteen mitä kaupasta ostetaan, vai meneekö fiilispohjalla?

4. Takuuvarma ruoka lapsille?

5. Hyvä ruokavinkki arkeen?

Heitä haaste niille, kenen kauppakassiin haluaisit kurkata!

Itseäni kiinnostaisi kuulla miten syödään Saralla, Elisalla, Eevillä, Marialla, Hennalla ja Janicalla.

(Oikeastaan kiinnostaaylipäätänsä kenen tahansa kauppakassi. Jos innostut nappaamaan kuvan ja vastaamaan kysymyksiin, niin laita viestiä kommenttiboksiin, niin tiedän tulla kurkkaamaan.)

110€. Pusseista löytyy tomaattia, bataattia ja omenoita.

1. Tortilloja, kasvissosekeittoa, lasagnea, tofua ja kasviksia kookosmaidossa & couscousia.

2. Keittoja: kalasta, kasviksista. Myös tortilloja tulee aika usein syötyä.

3. Yleensä isoimmat ostokset tehdään listan kanssa. Sama lista on kyllä aika vakiintunut, joten menisi ilmankin. Aina tulee ostettua ja kokeiltua jotakin uutta jos isompiin marketteihin menee.

4. Keitot, pastaruoat.

5. Öljy, balsamico, viinietikka, ripaus sokeria ja chiliä, valkosipulia ja soijakastiketta pannulle. Sinne sitten vihanneksia tms. mitä haluatkaan maustaa. Hyvää tulee!

"Älä kuvittele ittestäs liikoja"

Ollaan kotona pyritty, ettei lasten kuullen puhuttaisi arvostelevasti omasta ulkonäöstään. Tai muidenkaan.

Sitten tuli päivä, kun Tee istui koneella ja itse tulin vessasta, ajatuksissani tokaisten:

"Tää on eka kerta, kun tuntuu, ettei tuo pömppö häviä tuosta synnytyksen jälkeen."
Ja nappasin vatsamakkarasta kiinni.

"No ei pidä olla liian ankara itselle. Kyllä se siitä ajan kanssa." Tee lohdutti.

Käännyin, ja näin Tytyn istuvan sohvalla, paita vedettynä navan päältä pois ja puristaen vatsaansa pienten käsien välissä. Kasvoilla oli mietteliäs ilme.

Näky pamahti kuin moukarilla vasten kasvojani.

"Mutta on meillä molemmilla tytöillä aivan ihanat ja nätit mahat!" Julistin ja menin halaamaan Tytyä, joka selvästi ilahtui.

Tuon jälkeen olen lisännyt ulkonäkökehuja lapsia kohtaan valtavasti, sanoen sen heille suoraan. Tuo näky oli nimittäin kammottava ja jäi selvästi mieleeni. Vanhempien puheet vaikuttavat niin paljon jo ihan pieniinkin ja siihen, kuinka itseensä suhtaudutaan.

En muista, että omaa ulkonäköäni olisi lapsena ollessani kehuttu. En ainakaan muista, että kukaan olisi sanonut, että "oletpas sinä nätti" tai että " olet kaunis tyttö." Kerran ainoastaan muistan papan tädin saunassa tokaisseen minulle, että "tuleekohan sinusta missi kun sinulla on luomi olkapäässä?" En tiedä mikä tuo luomi juttu oli, mutta olen ollut reilusti alle kouluikäinen ja se kehu (jona siis otin sen) on jäänyt todella kirkkaasti mieleeni.

15- vuotta ollessani oli lähdössä tätini kanssa ensimmäistä kertaa ulkomaille. Sivukorvalla kuulin, kun tätini selitti, että kun hänen ystävänsä, tulevat matkakumppanit olivat nähneet valokuvani, olivat he sanoneet minua kauniiksi, ja minusta pitäisi pitää reissussa huolta, ettei paikalliset miehet nappaisi mukaansa.

Ja muistan tuolloin, huonolla itsetunnolla varustautuneena teininä ajatelleeni, että " ehkä mä en sitten olekaan ruma."

En tiedä, olisiko itsetunto ollut parempi, jos edes joskus olisi saanut kuulla vanhemmiltaan olevansa nätti. Olisiko luodut ihannekuvat ulkonäöstä vaikuttaneet itseeni vähemmän, jos olisin tuntenut olevani kaunis sellaisena kuin olen? Muistan nimittäin olleeni ensimmäistä kertaa laihdutuskuurilla ala-asteella. Näin aikuisena ajateltuna: järkyttävää.

Meillä kehutaan paljon lapsia, mutta jostain syystä harvemmin jaellaan ulkonäköön liittyviä kehuja, vaikka niitäkin tulee sanottua. Onko se siis se perinne, mikä on tullut omilta vanhemmilta? En ajattele typerää vanhanaikaista sanontaa lainaten, että "lapsi voi ylpistyä jos sitä kehutaan." Päinvastoin. Hyvän itsetunnon pohja on se, että saa arvostusta, kiitosta ja kehuja.

Mutta ulkonäköön liittyvät kehut ovat selvästi huutaneet tyhjyyttä ollessani lapsi. Ennemminkin muistan isäni kommentin, että "luuletko olevasi joku prinsessa kun ravaat jatkuvasti suihkussa lotraamassa sen veden kanssa?" Kuvastaa hyvin juuri sitä, että "älä kuvittele olevasi jotakin mitä et ole."

Mummoni, joka usein lapsena ollessani viljeli harmaita ja ankeita perisuomalaisia fraaseja ( "rumat ne vaatteilla koreilee", "vaatimattomuus kaunistaa", "kell onni on, se onnen kätkeköön", "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", "itku pitkästä ilosta", "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"...) tokaisi kerran Tytystä, että "onpas se ylpeä!" Olisi mieli tehnyt läväyttää korville! Se, että vuoden ikäinen tyttäreni nautti selvästi saamastaan huomiosta ja kehuista, oli mummoni mielestä väärin (sanomattakin selvää, että olen ihan onnellinen suht pitkästä välimatkasta ja harvoista tapaamisista).

Joten, onko se ihme, että oma itsetunto on lapsena ollut huono, on yrittänyt piiloutua suurten vaatteiden alle ja hävennyt omaa olemustaan, kun ympärillä on ollut ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet kärsimyksen, vakavuuden ja kovan työnteon olevan ne tärkeimmät asiat? Kaikki muu, kuten ulkonäköön liittyvät asiat ovat jonninjoutavaa, eikä itsestä kannata kuvitella liikoja?

Joka tapauksessa, tuo sukupolvien perintö loppuu ainakin meidän kohdalla tähän. Lapseni ovat kauniita, ihania ja aivan upeita sellaisina kuin he ovat. Ja kunhan he tulevat kotiin, aion napata molemmat syliin ja kertoa tämän heille. Ja huomenna taas uudestaan.

Kehukaa lapsianne!
Ja toisianne!

Maidotonta, lihatonta, mutta tuhtia?

Järkytyin illalla.

Syömisten suhteen on viime päivät olleet aika ongelmallisia. Jatkuva nälkä ja "ontto olo" on pitänyt otteessaan. Tuntuu, ettei pysty syömään niin paljon kuin kroppa tarvitsisi (kaipaan niin kovasti kunnon rasvaista juustopitsaa!)

Syömiset on olleet aika vihannespainotteisia höystettynä kalalla, pähkinöillä, tofulla tai katkaravuilla. Pastaa, keittoa, täysjyväleipää, soijajogurttia, mehukeittoa, soijahiutaleita, kaurapuuroa mustikoilla, paaljon hedelmiä... terveellisemmin en ole varmaan koskaan syönyt.

Tänään käytin taas tilaisuuden hyödyksi ollessani Ruunen kanssa kahdestaan kotona, ja lähdin ystävän, Ruunen kummin luo kävellen.

Matkaa tuli yhteensä noin 17 kilometriä ja noin 3 tuntia meni kokonaisuudessaan aikaa.

Kotimatkalla oli taas niin armoton nälkä, että koukkasin kaupan kautta. Pari rieskaa eilisen ruoan kera, tonnikalaa, avokadoa ja jälkiruoaksi paketti jädeä. Ja pitkästä aikaa olo oli täysi!

Huvikseni pengoin netin kätköistä kalorilaskurin. Alaleuka meinasi tipahtaa, kun tajusin miten paljon kaloreita palaa tuon lenkkeilyn aikana! Eihän se siis ole ihmekään, jos vähän hiukoo, laskien mukaan kulutuksen, minkä imetys tarvitsee.

Olen päässyt niin tuon lenkkeilyn makuun. Jalat oikein syyhyää päästä talssimaan teitä kärryjen rullatessa eteenpäin. Se on helppoa, saa raitista ilmaa ja vauva nukkuu hyvin liikkuvissa vaunuissa. Joten siitä en haluaisi tingata.

Entisessä elämässäni (lue: nuorena ja hoikkana) tiesin tasan tarkkaa mitä mikäkin urheilumuoto kuluttaa ja paljonko missäkin ruoassa on kaloreita. Nyt kun niitä ei enää mieti kuin harvoin, tuo kulutus oli järkytys. Ei ihme, että viime viikon jälkeen oli vetämätön olo, sillä teitä tuli marssittua kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä.

Ja huomiseksi suunnittelin 9 kilometrin lenkkiä. Oikein odotan sitä.

Mutta mitä tuhtia maidotonta ja lihatonta ruokaa kannattaisi vetää? Kroppa kyllä kertoo kun ravinnot ovat jääneet liian vähiin, enkä sellaista olotilaa kaipaa. Tungenko vain öljyä rutkasti joka ruokaan vai mitä? Täytänkö pakastimen tofujäätelöllä? Vinkkejä kiitos, jos jollakin on!

Isänpäivän kato

Täällä kävi kato isänpäivänä.

Vauva herätti viideltä, eikä pienistä nukutusoperaatioista ollut moksiskaan. Joten, seiskan maissa jätin pojan höpöttelemään käsilleen ja lähdin paistamaan Teelle pekonia isänpäivän kunniaksi.

Kahvi porisemaan, pekonileivät kokoon ja lasten kanssa suunnattiin laulamaan. On tainnut äidin kasvispainotteinen ruokavalio tehdä tehtävänsä, sillä kauan jääkaapissa oikeaa tilaisuutta odottavat pekonit jäivät syömättä. Maku oli kuulemma "kummallinen".

Toisin kuin monessa muussa perheessä isänpäivänä, meillä oli äiti, joka painui Ruunen päikkäriaikaan takaisin sänkyyn poika kainalossa vetäen peittoa korville.

Pojan herättyä tunnin päästä Tee meni jatkamaan unia, kun äiti ja muksujen käydessä täyskärin leipomisen kimppuun.

Heräteltiin Tee lounaalle ja sen päätteeksi keitettiin kakkukahvit. En taas muistakaan, milloin viimeeksi muksut olisivat sellaista haipakkaa pistelleet pastaa kitusiinsa, kakku silmissä kiiltäen.

Olihan se pakko maistaa ihan pieni pala. Vähän vain otti pannuun, että sen enempää en uskaltanut. Oli nimittäin onnistuneen oloinen ja jopa ei-niin-kakun-perään-Teekin kehui aikaansaannostamme.

Puhelu papalle onnentoivotuksin kera ja pian muu perhe olikin sopinut lähtevänsä isovanhemmille, kun äiti ja Ruune jäisivät kotiin. Nopea vilkaisu veeärrän sivuille, lippujen osto ja kamat reppuihin. Nopea soitto vielä vaarille onnitteluiden kera ja muu perhe hävisi ovesta, äidin jäädessä rauhoittelemaan naama punaisena kiljuvaa kuopustansa.

Tarkoitus oli viettää ihan toisenlainen isänpäivä, mutta joka olisi todennäköisesti ollut aika opiskelupainotteinen joka tapauksessa. Nyt ei oikein osaa nauttia "vain olemisesta", sillä deadline lähestyy ja homma on pakko saada pulkkaan ihan lähipäivinä. Eilen varastettiin iltapäivä luonnotieteelliseen, kunnes pian jo kiiruhdettiin kotiin, jotta Tee pääsisi kirjoittamaan.

Täällä yks jos toinenkin odottaa jo kovasti, että homma olisi ohi. Viimeiset viikot ovat olleet varsin intensiivisiä, ja loppukiriväsymys painaa itse kutakin. Onneksi on nuo isovanhemmat, jotka haluavat ja pystyvät auttamaan. Molemmilla puolilla kun vielä muistavat hyvin sen ajan, kun jaloissa pyöri monta pientä ja hommaa piisasi useammallekin käsiparille.

Kieltämättä, en ole edes uskaltanut ajatella tammikuun jälkeistä elämää, kun paluu "normaaliin" arkeen tulee eteen. Toivonpa vain, että saadaan oikein vähäluminen talvi, sellainen, että selvittäisiin haalareilla ilman välipukemisia, tiet olisivat sulia ja puistossa voisi tehdä muutakin kuin rämpiä hangessa tai seisoa tönöttää sillä ainoalla auratulla pläntillä. nimim. Inhoan Talvea.

Luonnontieteellisesssä keskusteltiin mm. eläinten syömisestä.

Kotimatkalla.

Isälle onnea!

Ruune vetäisi historialliset 4 tunnin päikkärit kun muu perhe hävisi paikalta.

Kattilallinen couscousia ja katkarapuja, hyvää tuli!

Ehdin jo vähän innostua, että sontikka on löytynyt kun tämän näin! Joku perheestä koristellut kuitenkin vain kukkakeppiä.

Haastetta

Sain haasteen Me llamo- blogin Hennalta.
(Samaiseen haasteeseen taisin vastailla reilu vuosi sitten, joten nyt onkin jo hyvä aika raapustella uudestaan.)

Haaste

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.

5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

Faktat

1. Kirjahyllyssä täytyy aina olla yksi kirja kesken tai odottamassa. 
2. Nuppi on tällä hetkellä ihan tyhjä ja nämä faktat tuottaa päänvaivaa. Siksi jätin ne viimeiseksi.
3. Mietin miten ihanaa on kohta mennä nukkumaan ja saa kylmät jalat lämpimän peiton alle.
4. Voisin syödä joka päivä tortilloja.
5. En syönyt tänään tortilloja, vaikka niitä tekikin mieli. 
6. Olen hävittänyt lenkkikenkäni.
7. Tätini sanoi kun olin lapsi, että "et sinä enää aikuisena sitten syö kynsiä." Väärässä oli.
8. En ole muistanut hankkia aamuksi mitään isänpäivää varten. Hups! (Lahjan nimittäin jo annoin).
9. Leivon muksujen kanssa huomenna kakun (sillä siitä selviää! Ja kupilla kuumaa kahvia.)
10. Ja koska joudun tekemään siitä maidollisen ja munallisen, en itse syö sitä (pahus!).
11. Menee nyt nukkumaan.

Kysymykset 

1. Mikä on paras asia sinussa? 
(Kysyin Teeltä kun on hankala vastata) "Ei ole itsestäänselvyys, kyseenalaistaa asiat, ei ole kaavoihin kangistunut, sanoo jos jokin ei miellytä, ei mene valtavirran mukana."

2. Unelmasi?
Että pysyttäisiin koko perhe terveinä, saataisiin Teen kanssa pitkä ja onnellinen elämä yhdessä (samaa toivon lapsille: löytäisivät oikean puolison kenen kanssa jakaa elämä), töihin ulkomaille hetkeksi, matkustelua.

3. Mikä on unelma-ammattisi?
Varmaan jotakin luovaa, tarkemmin en osaa sanoa kun en itsekään tiedä.

4. Mikä on elämäntilanteesi viiden vuoden kuluttua?
Toivottavasti elettäisiin samankaltaista arkea. Ehkä ollaan ulkomailla töissä tai jo pyörähdetty takaisin kotosuomeen (Pieni "ehkä" myös toiveelle, että jaloissa pyörisi neljäs lapsi).

5. Missä olet hyvä?
Siinä vaiheessa kun on oikeasti kiire jonnekin, osaan olla helkkarin nopea.

6. Missä olet huono?
Piilottamaan tunteet.

7. Osaatko kieliä?
Englantia Suomen lisäksi.

8. Mikä saa sinut ärsyyntymään?
Minäminäminäihmiset julkisissa kulkuneuvoissa (esim. juuri pari päivää sitten eräs vanhempi mies ei meinannut päästä metrosta ulos rollan kanssa kun sisääntulevat seisovat tumput suorina papan edessä tai yrittävät kiilata.)

9. Kuinka usein syöt herkkuja?
Vaihtelee. Joskus päivittäin, joskus kerran viikossa.

10. Kuinka usein käyt juhlimassa?
Edellisestä kerrasta taitaa olla tasan vuosi (jos siis tarkoitetaan kännijuhlintaa).

11. Miten rentoudut?
Lukemalla, käymällä leffassa, ystävien seurassa, lenkkeilemällä, valokuvaamalla, kirjoittamalla.

Kysmykset haastettaville

1. Suosikki elokuvasi?
2. Pelkäätkö vanhenemista? Jos kyllä, niin miksi?
3. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
4. Ketä ihailet?
5. Millainen ihminen olet?
6. Kauneinta elämässä?
7. Surullisinta mitä sinulle on tapahtunut?
8. Mistä haaveilet?
9. Miten päivä lähtee parhaiten käyntiin?
10. Miten hemmottelet itseäsi?
11. Mitä toivoisit muille ihmisille?

Haaste lähtee:

Anskulle
Elisalle
Äitilandialle
Helinälle
Suville
Lindizelle
Marialle
Saralle
Janicalle
La meva vidalle
ja
Eeville

Huh, kylläpä siihen sai aikaa kulumaan!

Ja jos laitoin jollekin, joka on vasta vastaillut, niin pahoittelut!

Tällä viikolla...

täällä ollaan

tehty pipareita
luettu uutta "runotar"- kirjaa
paistettu lättyjä
vaunulenkkeilty 18 kilometriä
lounastettu kaverin kanssa
puistoiltu
imuroitu
syöty tortilloja
käyty kirjastossa
hoidettu viisumit kuntoon
tehty kaksi kattilallista lohikeittoa
katsottu piirrettyjä
nukuttu yhdet päikkärit
soitettu kummitädille
käyty ystävän luona
ostettu isänpäivälahja
pesty pyykkiä
valvoskeltu öisin
nautittu auringosta
ihailtu sumua.

Juhlintaa

Eilen pyhäinpäivänä meillä juhlittiin Ruune- vauvaa.

Teen kanssa sovimme ajan mahdollisimman pitkälle, sillä kummallakaan ei tuntunut olevan minkäänlaista inspiraatiota juhlien järkkäilyyn. Joten nyt Ruunen ollessa reilut kaksi kuukautta, saatiin viimein nimijuhlat pystyyn!

Mummi jo muutamia viikkoja aiemmin ehdotti puolukkakukon tekemistä. Kyseli myös, voisiko tehdä graavilohta, hommata kinkkuleikkeleet ja karjalanpiirakat. Turha kai sanoa, kelpasiko.

Kondiittorialan ystävä ehdotti kakun tekoa. Juu, kyllä kiitos!

Mummo leipoi suolaista piirakkaa ja teki lakkakakun. Yllätykseksi hommasi vielä maidottoman kakun (vaikka n. puolet tarjottavista sellaisia olikin).

Joten omalle kontolle ei jäänyt kuin helppo omenapiirakka ja lapsille herkkupöytä.

Omenapiirakan leivoin edellisenä iltana ja pyyhin pölyt, muuten otettiin spurtti lauantaiaamuna. Tee hoiti toisen vessan siivouksen ja lähti lasten kanssa pihalle. Itse pistin vauhdiksi ja imuroin, luuttusin, pistin tavarat järjestykseen, silitin vaatteet, tein muksuille ruoan, pistin tarjoilutavarat suht kondikseen ja tein herkkutikut muksuille. Loppuvaiheessa tekoa poppoo tuli sisälle ja lapset olisivat varsin innokkaasti osallistuneet. Ihmeen rauhassa lastenpöytä sai olla, vaikka sisarukset kävivätkin aika ajoin notkumassa pöydän liepeillä.

Emme oikein osaa kamalasti stressata juhlien järkkäilyistä. Meille sopii juuri tällainen "aamulla paikat kuntoon"- meininki. Yleensä silloin aamusta saatan ottaa pienen stressinpoikasen, mutta sen avulla kaikki tulee hetkessä kuntoon (Tee voi kyllä olla eri mieltä tuosta "pienestä"). Ja onneksi suvuista tosiaan löytyy noita enemmän innokkaita, ketkä mielellään osallistuvat järjestelyihin.

Mutta jos juhlien järkkäily puuduttaa, juhliminen sitten itsessään onkin kivaa!

Kun vasta laitoin itseäni kuntoon, oli kahdeksan ensimmäistä vierasta jo paikalla. Siitä kimposinkin imettämään Ruunea ja keittiöön astuessani oli mummi, mummo, täti ja Tee laittaneet pöydän koreaksi. Loppujen vieraiden saavuttua nostettiin Ruunelle malja, Tee luki runon ja annoimme kummeille Ruunesta ottamani ja kehystetyt valokuvat (poika saikin aivat ihanat ja taatusti tehtäväänsä omistautuneet kummit!)

Sankari oli vallan mallikkaasti koko viisituntisen juhlinnan ajan. Sitä ennen vetäisi juuri kolmen tunnin unet, joten jaksoi olla hyvin menossa mukana, muutamia torkkuja lukuunottamatta.

Lapset kuluttivat ekan puolituntisen herkkupöydän äärellä, sitten alkoi meno ja meininki. Aikuiset kahvittelivat rauhassa ja vaihtoivat kuulumisia. Kaikki tärkeimmät ihmiset muutamaa lukuunottamatta oli onneksi päässyt paikalle.

Illalla, juhlien jälkeen muksut nukahtivat varsin pian. Tyty taisi vähän mennä juhlinnasta ylikierroksille ja yöllä huudettiin aika tavalla. Jossakin vaiheessa ahtauduin tytön viereen kerrossänkyyn. Siinä mimmi vähän rauhottui, mutta tunti taisi mennä ennen kuin uni taas tytölle tuli.

Aamulla meillä olikin väsynyttä sakkia. Ruune taisi olla ensimmäinen joka heräsi. Päivä menikin leffoja katsellessa, ruokaa tehdessä, kaupassa käydessä ja illalla piti vielä lähteä pimeään metsään taskulamppujen kanssa haahuilemaan.

Teen joka viikkoiset opiskelut toisella paikkakunnalla loppui. Mummi vähän haikeana tänää soitteli, että eikö Tee enää missään vaiheessa ennen marraskuun loppua mene koululle. Mummi ja vaarikin ovat kovasti nauttineet siitä, että Tyty ja Veikka ovat Teen kanssa yleensä olleet pari yötä alkuviikosta mummilassa.

Tee ja mummi sopivatkin, että lähtevät heti huomenna iltapäivästä taas maalle. Yritin kyllä kysellä jälleen (niin kuin lähes joka kerta) Tytyltä, että eikö jäisi kotiin äidin ja Ruunen kanssa. "Mummilla on kivaa, minä menen mummille!" Selvä. Ja äiti ei voi kuin iloita. Kieltämättä tulee aina todella hyvä olo itselle, kun Tyty kieltäytyy jäämästä kotiin. Se vain kertoo siitä, että mummilla tosiaan on kivaa, ja lapsilla on muitakin todella tärkeitä aikuisia ympärillään kuin vain äiti ja isä. Ja mikä parasta; suht pitkästä välimatkasta huolimatta lapset ja isovanhemmat ovat nähneet viikottain, eikä paria viikkoa pitempiä välejä ole tainnut olla koko syksyn aikana.

Lasten herkkupöydässä kävi kuhina.

Mummin sylissä tirsoilla.

Kummin kanssa.

Kirja joka vei rauhalliset yöunet

(Täältä)

Viime yö meni pyöriessä ja ahdistavia unia näkiessä.

Ennen raskauksia rakastin kauhuelokuvia ja trillereitä. Vaikka niiden takia joskus yöunet menikin. Tytyn syntymän jälkeen en pystynyt lukemaan uutisia, saati katsoa mitään kovin vakavaa. Musiikin kuuntelukin oli liikaa.

Nykyään en jaksa keskittyä mihinkään kevyeen lukemiseen. Mieluiten luen tosielämiin pohjautuvia kirjoja tai katson ohjelmia.

Välillä kirjastosta ei tunnu löytyvän mitään, mutta viime kerralla sain hyppysiini monta mielenkiintoista teosta. Aloitinkin lukemaan Kate McCannin "Madeleinea".

Nyt taisi tulla raja vastaan sen suhteen, miten raskasta pystyy lukemaan.

Jokainen varmaankin muistaa Madeleinen tapauksen, tuon tytön, joka katosi Portugalissa lomamatkallaan perheensä kanssa?

En ole päässyt kuin vasta kolmanneksen kirjasta. Välillä on pakko pitää taukoa. Ahdistaa ja kaikeen eläytyy niin kovasti. Varsinkin siihen tarkkaan selvitykseen siitä, mitä katoamishetkellä tapahtui ja millaisia tuntemuksia vanhemmilla oli.

Ehkä kirjan lukeminen tekee niin pahaa siksi, ettei katoaminen ole vieläkään selvinnyt. Natascha Kampuschen tarinan pystyin lukemaan tähän verrattuna kevyesti. Sen kun tiesi, että loppu on niin onnellinen kun tuollaisessa tilanteessa voi olla.

Tai sitten johtuu siitä, että Veikka on saman ikäinen.

En tiedä, joka tapauksessa aion kirjan lukea loppuun asti, vaikka ahdistaisi miten kovasti. Vanhempien tuskaa on todella vaikea edes kuvitella tuollaisen tapahtuman jälkeen.

Lokakuun vika

Lisää tällaisia aurinkoisia päiviä!

Kun kaikki on vaan niin hyvin

Täällä ollaan ja nautitaan elämästä.

Tuntuu todella siltä, että elän onnellisinta aikaa tähän astisessa elämässäni (taikauskoisena koputetaan puuta kop kop). Kaikki vain tuntuu olevan niin hyvin.

Teen kanssa pyyhkii hyvin; tasaista eloa ilman suurempia murheita tai eripuria. Ollaan jo sen verran opittu tuntemaan toisiamme, että tietää, miten asiat sujuu parhaiten; milloin on parempi antaa periksi, milloin hurtti huumori pelastaa, milloin on parempi patistaa toinen nukkumaan ja milloin on parempi pitää suunsa kiinni.

Lapset on ihan huippuja! Veikalla on omia juttujaan, kyselee paljon ja yhdessä etsitään googlesta tietoa esim. kuinka ukkosmyrsky syntyy tai mikä on muumio.

Tytyllä riittää kärsivällisyys ulkovaatteiden pukemiseen puolen tunnin ajan, mutta ei siihen, jos joku sanoo mitä pitäisi tehdä. Tulta ja tappuraa.

Ja vauva. Olen miettinyt hyvää lempinimeä tänne, sillä ei kai meidän vauvaa voi vauvaksi ikuisesti kutstua? Poju onkin saanut lempinimen "Runeberg", Tytyn ja Veikan suussa taipuen muotoon "Luunepeli." Ja siitä lyhyempään muotoon Ruune. Joten olkoon sitten Ruune täälläkin.

Ruune jaksaa hymyillä ja haastella. Välillä alahuuli väpättäen valitetaan äidille jostakin ja kohta taas poika on itse aurinko. Päivisin nukutaan puolen tunnin pätkiä, joista kertyy unta n. 2-3 tunnin verran. Illalla nukahdetaankin aikaisin yöunille, nukutaan tiiviisti äidin kyljessä kiinni tutti suussa ja unirätti kainalossa.

Oma pää jaksaa mitä parhaiten. Nautin tästä kaikesta niin suunnattomasti! Side vauvaan on tällä kertaa syntynyt helposti ja olen siitä niin iloinen. Varsinkin kun tietää, ettei se välttämättä ole itsestäänselvyys.

Olen niin iloinen, että Tee sai opintovapaansa tähän saumaan. Se, että arkea on voinut joustavammin suunnitella, on ollut iso plussa kolmen pienen lapsen kanssa. Jos on ollut neuvola- tai labrakäyntejä, ei ole tarvinnut roijata kaikkia lapsia mukaan. Vastavuoroisesti olen ottanut muksut ja lähtenyt evakkoon kavereille, jotta Tee on saanut opiskelurauhan.

Se, että on läheisiä ihmisiä ympärillä oman perheen lisäksi, on kullanarvoista. Tuntuu, että nyt ympärillä on ihmisiä, jotka tuovat niin paljon iloa ja hyvää mieltä. Sellaisia samanhenkisiä, joiden kanssa jutut menevät yhteen ja joiden kanssa ei ole asiaa, josta ei voisi puhua. Arvomaailma on sama, vaikka luonteet ja mielipiteet voivatkin erota.

Hyvin usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa ristin käteni ja kiitän, toivoen tämän hyvän jatkuvan ilman suurempia mullistuksia; pysyttäisiin terveinä, sillä jo pääsee pitkälle.

Tästä kaikesta on vain niin tavattoman kiitollinen.

Sapuskaongelmia ja läheltä piti- tilanne

Pötkylä 2kk neuvolassa 5,3/61.

Joku on löytänyt nyrkkinsä.

Vauva on kyllä ollut niin paljon tyytyväisempi tuon maidottoman aloitettuani. Itse en aluksi kokenut tuota dieettiä mitenkään hankalana, mutta nyt on tullut pikkuisen sellaista oloa, että "mä en saa syödä mitään."

Ehkä tuota ajatusta siivittää se, että jätin lihansyönnin taas. Kalaa kyllä syön ja sitä on tullutkin mätettyä. Mutta ennen kun iltaisin otin rahkaa mehukeitolla ja soijahiutaleilla tai ruisleipää kinkulla ja juustolla, nyt nuo molemmat vaihtoehdot on nou nou. Ruisleipä nimittäin ei käy myöskään. Ja usein tuli herkuteltua jäätelöllä vielä päälle-

Onkin vähän sellaista "liitelyä"; syö mitä syö, kunhan siinä ei ole lihaa tai maitoa.

Vaikka ajattelin, että pääsisin raskauskiloista tässä imetyksen aikana, tuo tippumisvauhti on nyt ollut dieetin takia liian kova. Puolessatoissa viikossa vaaka näyttää -2kg. Ei hyvä.

Vaikka ei todellakaan ole pelkoa, että olisin jotenkin aliravittu, rupesi vähän pelottamaan, että voikohan vaikuttaa maidontuloon. Vauva on nimittäin taas ollut tiiviimmin tissillä ja viime yönäkin syötiin tiuhaan.

Joka tapauksessa, huomenna käyn yksin ruokakaupassa, että pääsen rauhassa miettimään omia syömisiäni ja mitä tarvitsen kotiin. Tänään on esim. uponnut kaurapuuro mustikoilla, pari hapankorppua rasvalla ja kurkuilla, porkkanoita, salaatti chilitonnikalalla ja avokadolla. Synttärikemuissa vedinkin sitten itseni ähkyyn kaverin varta vasten tekemällä maidottomalla soijakakulla. Oli ihan helkkarin hyvää!

Mutta siis, ihan liian vähän sapuskaa tuosta herkuttelusta huolimatta. Monessa valmisjutussa kun tuntuu olevan maitoa, on kotona kaapeissa kaikkea mitä voisi syödä, mutta ei saa. Joten jotakin maidotonta ja tuhdimpaa nopeaa vatsantäytettä tarvitsee kaappeihin selvästi enemmän.

Herkuista tuli mieleen, että eilen lähdin Tytyn kanssa lähikauppaan hakemaan suklaata rocky roadeja varten. Siinä sitten juuri astuessamme suojatielle, viistosti vasemmalta tuli auto ja kaarsi suoraan edestä. Onneksi ehdin pysähtyä. Toisella puolella suojatietä oli tulossa vanhempi nainen vastaan, joka myös tajusi vetäytyä taaksepäin. Kaverit tuli nimittäin aika haipakkaa ja selvästi ilmeistä päätellen huomasivat että läheltä liippasi.

Tietysti kiehahdin, samoin kun vanhempi nainen. Lähdin aika haipakkaa työntämään rattaita autoa kohti kun tajusin poikien kaartavan kaupan parkkipaikalle. Ripeään tahtiin pojat suuntasivat kaupalle ja minä rattaita työntäen pingoin perässä.

Siellä sitten lihahyllyillä annoin vihaisena tulla tuutin täydeltä mitä mieltä olin poikien ajotavasta. Eivät ihme kyllä sanoneet mitään.

Sen verran ketutti, että nappasin vain suklaat mukaan ja lykkäsin Tytyn kassalle. Suututti vielä kotimatkallakin.

Joka tapauksessa, Rocky roadeja tuli tehtyä. Mistä tulikin ne mieleen...jääkaapille!